Maanantaini sisälsi Urbaani luonto -kurssia Vuosaaren Uutelassa pohtimassa ryhmässä syntyjä syviä mm. luontovoimasta ja hieman metafysiikkaakin luonnon, luojan, ihmisen ja luonnonvoimien suhteesta: onko muna ensin vai kana. Teimme myös muutamia käyttökelpoisia, niin aikuisille kuin lapsillekin soveltuvia harjoituksia, mm. mielikuvaharjoituksen, jossa valittiin yksi paikka ja keskityttiin vain yhteen aistimukseen. Valitsin kuulon. Koska olimme meren rannalla ja oli tuulinen ja sateinen päivä, luonto tarjosi kuuloaistimuksille ravintoa. Erityisen palkitsevaksi koin asetelman, jossa yksi korva vastaanotti meren kuohuntaa ja toinen puunlehtien havinaa, erityisesti siten että vasen korva kuunteli puita (koivuja, mäntyjä, raitoja, pihlajoita ja tervaleppiä) ja oikea meren ääniä. Kannattaa kokeilla.
Suunnistamiseen valmistauduttiin ensin opettelemalla perusasiat kartoista ja kompassin käytöstä. Ihmiselle, joka voi kokonaisiksi illoiksi lumoutua karttojen ääreen, voi olla kovin vaikea eläytyä siihen, että joillekin pohjoisen ja etelän suuntaaminen kompassilla ei oikein ole ajankohtaista, jos ei edes tiedä missä ne sijaitsevat kartalla, ja miten ne edes suhtautuvat toisiinsa, ja söikö Kekkonen lounaan. Kompassia periaatteessa osaan käyttää, mutta en ole koskaan sellaista tarvinnut, sillä kompassi lähinnä antaa lisäosviittaa silloin kun kartta ei riitä. Ja minähän osaan lukea karttaa.
Koulun lähimetsissä Roihuvuoressa kahden opiskelijan rakentamalla radalla harjoiteltiin sitten em. valmiuksia käytännössä suunnistamalla pienryhmissä. Kartan perusteellahan Roihikaa ympäröivät metsät voivat näyttää kapoisilta, mutta ne ovat siltikin yllättävän metsäisiä. Erityisesti Roihikan maisemaa luonnehtii kallioisuus; löytyy täältä hiidenkirnujakin ja soistuneita alueita. Kuitenkin tunnetuin alueen maamerkki on japanilaistyylinen puutarha keskellä asutusta:
Retkeily voi olla myös kilpavarustelua. Tällaista käsitystä oli hankala välttää retkeilyvälineluennon perusteella. Jos aikoisi vetää esim. tunturivaellusta, tällöin sopisi odottaa perintöä tai toivoa lottovoittoa; toki satunnaisempi retkeilijä pärjää ad hoc -soveltamisellakin, eikä jokaiselle tuoteryhmälle nyt välttämättä tarvita retkeilykaupasta ostettuja vakuumipusseja. Kuitenkin vielä maanantainen Uutelassa värjöttely tuoreessa muistissani ymmärsin, että sateenkestävät mutta myös käytännölliset vaatteet ovat aika pitkälle aa ja oo, ja parempi on ylivarustautua tai ainakin -pukeutua (tosin on siinä ja siinä, tarvitseeko jokainen retkeilijä henkilökohtaista ensiapulaukkua ja trangiaa). Minä lähden siitä, että lisäävainvesityyppisiin kuivamuoniin kyllä sienestystaitoinen henkilö saa yhdeksi vuorokaudeksi henkensä pitimiksi täydennystä, ja kyllä Tapion antimista riittää kaikille. Kuitenkaan ei ole yhtään liioiteltua laatia pakkauslistaa ja tehdä reittisuunnitelma etukäteen, kuten teimmekin ryhmissä torstaina.
Toki harjoittelimme myös esimerkiksi trangian kasaamista ja käyttöönottoa, erilaisten telttojen pystyttämistä ja riippumaton kasaamista omantunnon mukaan, sillä näissä harjoituksissa oli helppoa niin halutessaan myös heittäytyä ns. vapaamatkustajaksi.
Perjantaina siirsimme itsemme opettelemaan sienestämistä käytännössä Viikin ja Herttoniemen rajamaastoon. Harva löysi kotiinvietäviksi asti saalista, mutta monille jo se oli kotiinpäin että osasi kysyä että onko tämä hapero ja että seitikkien poimimista ei voi suositella kuin eloonjäämispelinä. Moni on kuitenkin intoutunut omin päin sienimetsälle ja varmentamaan lajitunnistamistaan postittamalla kuvia saalistaan someen; hyvä!
Sitten suunnistettiin taas pienryhmissä Viikin ja Myllypuron väliin jäävällä Hallainvuoren alueella. Hallainvuori onkin merkittävin metsäalue Helsingissä, joka ei minulle ole ennestään tuttu. Suosittelen lämpimästi. Suunnistaessa joutuu poikkeamaan poluilta ja ottaa maaston haltuun, ja Hallainvuori on upea alue.
Hallainvuoren alta löytyi tämmöinen. Onkohan tämä jonkun sarjasurmaajan piilopaikka?
