Kestävän kehityksen katselmus: johtopäätökset I. Onko kotitalous kestävällä pohjalla?

4. JOHTOPÄÄTÖKSET  

4.1. Onko kotitalous kestävällä pohjalla?  

Kotitalouksien hiilidioksidipäästöistä suurin aiheuttaja on asuminen, toisena liikenne ja kolmantena ruokailu, joten merkittävimmät elämäntaparemontin aiheet löytyvät näistä aihepiireistä (https://www.stat.fi/til/ktutk/2012/ktutk_2012_2014-10-07_tie_001_fi.html). Suurin mahdollisuus pienentää asumisen hiilijalanjälkeä tulisi työ-  ja/tai opiskelupaikan lähellä asumisesta sekä energian- ja vedenkulutuksen hillitsemisestä. Energiankulutusta voi hillitä esimerkiksi sammuttamalla tarpeettomat valot ja välttämällä turhaa sähkönkulutusta jota syntyy esimerkiksi katsottaessa samanaikaisesti videoita dvd-soittimesta ja puhelimesta. Vettä lapsiperhe kuluttaa erittäin runsaasti; sekä vaatteita että astioita pestään paljon, ja tällöin suosimme mahdollisimman lyhyitä pesuohjelmia. Tämä pätee myös ihmisiin; suihkussa ei tarvitse läträtä 15 minuuttia. Asumisesta koituvan lämmitysenergian kulutusta vähentäisi jos taloyhtiö jossain vaiheessa saisi toteutettua parvekkeen oviremontin ja ulko-ovien vaihtamisen ja jos tiivistäisimme ikkunat paremmin.   

Hiilijalanjälkeä pienentäisi myös asiointimatkojeni lyheneminen; tämä edellyttäisi työllistymistä Porvooseen. Jos palaisin vanhaan työhöni, jonne käveltävä/pyöräiltävä/juostava matka on 1,7 kilometriä, tämä olisi sosiaalisesti epäkestävä ratkaisu, sillä voin siellä huonosti ja tarvitsen vaihteluksi työnaikaisia luottamustehtäviä, mikä sekin merkitsisi pitkän matkan bussimatkailua.  

Kestävän elämäntavan nimissä olisi mekanistisesti loogista muuttaa jonnekin työ- ja asuinpaikkojemme väliin, esimerkiksi Sipooseen. Ongelmaksi vain muodostuisi liikenne; Sipoosta ei löydy paikkaa josta molemmat voisivat suoriutua kohtuudella päivittäisestä logistiikastaan ilman että tämä kävisi sosiaalisesti kestämättömäksi kohtuuttomien matka-aikojen ja pidentyvien päiväkotipäivien myötä, puhumattakaan tämän ratkaisun aiheuttamista kohtuuttomista hankaluuksista 10-vuotiaan poikani yhteishuoltojärjestelyihin. Toinen tapa hoitaa logistinen ongelma olisi hankkia 1 tai jopa 2 autoa, mikä taas lisäisi ekologista kuormitustamme ja olisi myös taloudellisesti epäkestävää.  

Kuten edellä on osoitettu, eniten realistista parannettavaa kohteeni ekologisessa kestävyydessä löytyy ruokavaliosta ja erityisesti lasten ruokavaliosta. Jätekuormaa voisi varmasti myös pienentää, ja se pieneneekin ainakin vaippojen osalta seuraavan 1-2 vuoden kuluessa. Taloyhtiön kierrätystä voisi vielä edistää. Tämän aion tehdä taloyhtiön hallituksessa, esittämällä lasin ja metallin kierrätysastioita, tosin näille tilan löytäminen nykyisestä roskakatoksesta on vaikeaa. Tarkempien mittaustulosten puuttuessa, jätemäärän perustuessa huonoon omatuntoon ja itsearvioon, minun ei ole mahdollista arvioida oman kotitalouteni suhteellisen jätekuorman suuruutta, mutta ainahan voi toki pyrkiä kilvoittelemaan itsensä kanssa.  

Kulutustavaroiden, etenkin lelujen ja vaatteiden kulutus lapsiperheessä on suhteellisen suurta, mutta se tuskin lisääntyy, koska em. hyödykkeet ovat ainakin osittain kierrätettävissä lapselta toiselle; tosin monilapsisessa perheessä yhdelle tavaran ostaminen helposti merkitsee myös vähintäänkin toiselle ostamista sisaruskateuden (josta 10-vuotiaamme onneksi on kasvanut ulos) vuoksi.   

Taloudellinen kestävyys kohteellani paranee palatessani joskus opiskelujen päätyttyä työelämään. Moni talousneuvoja suosittelee, että jokaisella pitäisi olla säästetty puskuriksi ainakin 3 kuukauden tulot; tämä tarkoittaisi palkkatuloillani 11 vuoden säästämisrupeamaa, jos pystyisin laittamaan syrjään kuukausittain 50 euroa. Toki yhteiskunta tulee tässä sen verran vastaan että aikuisopintorahaa ei katsota tuloiksi päivähoitomaksujen määrittelyssä, joten päivähoitomaksumme on pudonnut noin 350 eurolla kuukaudessa; samaten olemme asuntolainan lyhennysvapaalla. Tämä toki edistää jokapäiväistä taloudellista kantokykyä mutta ei oikeastaan ole pitkän tähtäimen taloudellisen kestävän kehityksen mukaista.  

Kulttuurisesta kestävyydestä en ole aivan varma, mihin sillä viitattaisiin kohteessani. Jos sillä viitattaisiin esimerkiksi kulttuurisen moninaisuuden paranevaan tunnustamiseen (https://www.ykliitto.fi/yk70v/kulttuurinen), niin lapsilleni, jotka käyvät päiväkoti- ja kouluputkensa ainakin alkupään osalta kaupunginosassa, tämä on jo itsestäänselvyys. 

Kulttuurisen ja sosiaalisen kestävyyden edistämiseksi, kotitalouteni aikuiset voisivat osallistua vielä nykyistäkin aktiivisemmin oman kotiseutunsa elinvoimaisuutta ja identiteettiä vahvistavaan kansalaisaktiivisuuteen, mutta tämä lienee paremmin mahdollista ruuhkavuosien jälkeen, edellyttäen että silloin vielä asumme tällä alueella. Vaimoni tosin jo nyt on mukana kotikaupunkimme sivistyslautakunnassa ja asuinalueemme asukastoiminnassa sekä toimii naapurikunnassa kansankynttilänä. Lisäksi olen aktiivinen ammattiliittoni vasemmistoryhmittymässä, joten kotitaloutemme kantanee kortensa kekoon niin perheessä tapahtuvassa primaarisosialisaatiossa kuin yhteiskunnallisia rooleja toteuttavana mutta myös niitä siirtävänä toimintayksikkönä sekundaarisosialisaation piiriin kuuluvassa kulttuurisessa uusintamisessa (Berger & Luckmann 1995, 147-184). 

   

Kestävän kehityksen katselmus: tulokset

3. TULOKSET 

Sitran hiilijalanjälkilaskurin osoittama tulos osoittaa minulle yllättäenkin, että perheeni jätteiden aiheuttama hiilikuorma on hieman keskimääräistä vastaavankokoista perhettä suurempi siitä huolimatta että kierrätämme kaiken eikä laskuri kysynyt tarkempia tietoja jätekuormamme suuruudesta ja koostumuksesta. Tulos johtuu siitä, että kolmiportaisella asteikolla arvelin kotitalouteni jätteidentuotoksi "paljon", mikä on arvottava ja jopa moralistinen kategoria mutta sitä ei ole mahdollista avata millään tavalla. Siitä, että tuotamme omasta subjektiivisesta mielestäni liikaa roskia, ei voida päätellä, että tuottaisimme niitä enemmän kuin sellainen kotitalous, joka ei koe asiaa ongelmaksi. Emme punnitse roskiemme määrää eikä minulla ole vertailutietoa vastaavankokoisen kotitalouden jätekuormasta, joten oma subjektiivinen, huonoon omatuntoon ja tiedostavuuteen perustuva itsearvio mahdollisesti ja jopa luultavasti vääristää tulosta kannaltamme huonoon suuntaan.  

Asumisemme on hyvinkin ympäristöystävällistä - asumme kaukolämmöllä lämpiävässä kerrostalossa, ja neliömetrejä on 18,2/asukas - ja liikumme bussilla, joskin paljon. Eniten karsittavaa tai parantamisen varaa lienee ruokailutottumuksissa, ja helpoimmin aikuisten ruokailutottumuksissa, etenkin isän, joka rakastaa jugurttia ja juustoa (jonka hän on jo lopettanut). Lapset kuluttavat leikkeleitä, eineksiä ja lihajalosteita, ja heidän ruokavalionsa eteen työtä olisi pitänyt tehdä määrätietoisemmin työtä alusta asti. Tosin tämä olisi edellyttänyt sitä, että vanhemmat olisivat näyttäneet parempaa esimerkkiä.  

Liikennepäästöt muodostavat kotitaloudessamme toisen suuren pääluokan ilman yhtään autoakin; niiden pienentämiseksi ainakin toisen meistä pitäisi pystyä lyhentämään työmatkojaan (tosin ennen opiskelujeni aloittamista bussimatkustelumme oli huomattavasti vähäisempää; työskentelin 1,7 km päässä, Porvoon sairaalassa jonne joko kävelin, pyöräilin tai juoksin).  

Laskuria voi kritisoida siitä, että se on epäjohdonmukainen, sekoittaen henkilökohtaista ja perhekohtaista kulutusta. Tämä vääristää laskelmaa. Esimerkiksi perheessäni vaimoni huolehtii lasten vaatetuksesta 99%, mikä vähentää omaa vaatteisiin kohdistuvaa kulutustani huomattavasti; toki tein arvioni kotitalous- enkä henkilökohtaisesti. Lisäksi laskuri vääristää puhtaasti subjektiiviseen arvioon perustuvien arviointikriteerien kohdalla, etenkin kun epäilen että huono omatuntoni panee minut liioittelemaan jätekuormaamme. 

  

Kestävän kehityksen katselmus: arviointisuunnitelma

2. ARVIOINTISUUNNITELMA 

Itsearviointia tarkempiin tuloksiin päästään käyttämällä jotain mitattavaa kriteeriä. Olen päätynyt käyttämään hiilijalanjälkeä kestävyyden kriteerinä, ja siitä mittarina Sitran hiilijalanjälkilaskuria.  

2.1. Hiilijalanjälki elinkaarimallissa  

Hiilijalanjäljellä (carbon footprint) tarkoitetaan jonkun tuotteen elinkaaren tai jonkun toiminnan (kuten palvelun) tai ihmisen tuottamien kasvihuonekaasupäästöjen määrää (https://fi.wikipedia.org/wiki/Hiilijalanj%C3%A4lki). Hiilineutraaliudesta on kyse, kun em. tuotteen, toiminnan tai ihmisen tuottamat kasvihuonekaasupäästöt kompensoituvat täysimääräisesti. Tähän voi päästä päästökauppamekanismeja rahoittamalla tai osallistumalla projekteihin, joissa lisätään hiiltä sitovien tuottajien (yhteyttävät kasvit) määrää esimerkiksi istuttamalla puita. 

(https://www.carbonfootprint.com/carbonneutrality.html.) Tunnettu suomalainen esimerkki yrityksestä neutraloida omat kasvihuonekaasupäästöt on ympäristöjärjestö Maan ystäville maksettava vapaaehtoinen lentomaksu, jolla päästöt kompensoidaan. Lentomaksulla rahoitetaan pitkäjänteistä ilmastotyötä, esimerkiksi ilmastokampanjoita Suomessa ja muualla. (www.lentomaksu.fi.)    

Luonnollisesti hiilineutraaliuuteen päästäisiin myös nollapäästötilanteessa, jossa tarkasteltava tuote, toiminta tai ihminen ei lainkaan tuottaisi kasvihuonepäästöjä. Tämä tilanne on kuitenkin teoreettinen, sillä elinkaariajattelu (http://www.ymparisto.fi/fi-FI/Kulutus_ja_tuotanto/Resurssitehokkuus/Elinkaariajattelu) kattaa kyseisen tuotteen (tai miksei palvelunkin) valmistamisen kaikissa vaiheissa syntyvät kasvihuonepäästöt, myös epäsuorat. Epäsuorien päästöjen arvioiminen ei kuitenkaan ole aivan yksinkertaista, sillä siinä pitäisi huomioida mm. luonnonvarojen käyttöönotossa, raaka-aineiden ja komponenttien tuotannossa, kuljetuksissa ja jakelussa, käytössä ja jätehuollossa syntyvät kasvihuonekaasupäästöt (https://www.ymparistoosaava.fi/ruokapalveluala/index.php?k=22563). Tuotteen tai palvelun elinkaaren aikaisen logistiikkaketjun ja alihankkijoiden kaikkien osien toiminnan valvominen laajennetun ympäristövastuuajattelun mukaisesti on hyvin vaikeaa, asiakkaista ja muista sidosryhmistä puhumattakaan. Nollapäästötilanteeseen elinkaariajattelussa onkin hyvin vaikea päästä, sosiaalisista ja taloudellisista kestävyystekijöistä puhumattakaan (Jaakkola 2008, 6).  

Kevennetyn elinkaarianalyysin mallin esittää esimerkiksi Suomen ympäristökeskus Syke, ja elinkaarianalyysin tekemiseen on olemassa kaupallisia LCA (Life Cycle Assessment; elämänkaarianalyysi) -tietokoneohjelmia. (Elinkaariklinikat, 4).   

  

2.2. Kohteeni hiilijalanjälki  

Kohteeni vuotuinen energiankulutus on arvio, perustuen viimeiseen kulutuslaskuun (Suomen Ekosähkö Oy), jonka mukainen kulutus 454,70 kWh x 12 tuottaa arvion vuosikulutuksesta. Tiedot hankinnoista ovat hatusta vedettyjä näppituntuma-arvioita: remontteja emme suunnittele, kotisiivousta emme käytä ja kodin suurempia hankintoja tehdään vain tarvittaessa, jolloin arvio kodinkoneisiin ja kalusteisiin kuluvasta summasta perustuu jyvitykseen per vuosi. Näin saatava kohteeni hiilidioksidikuormitus on 265 kgCO2. Tästä rakennuksen osuus on 55%, lämmityksen 36% ja hankintojen 10% (laskuri pyöristää alempaan kokonaislukuun, em. pyöristykset omiani ja oikeita).  

Jätteistä koituu 83 kgCO2 päästöt. Kierrätämme aina kaiken kierrätyskelpoisen, mutta viisihenkisen perheen kulutus on varsin suuri. Esimerkiksi vaippojen kulutusta tässä ei huomioida ollenkaan, ja ne menevät sekajätteisiin.   

Molemmat aikuiset matkustavat päivittäin omiin asioihinsa kaukoliikenteen busseilla. Laskien sen mukaan, että niin opettajalla (Porvoosta Askolaan) kuin opiskelijallakin (Porvoosta Roihuvuoreen) olisi keskimäärin vuoden 52 viikosta 38 tehokkaita viikkoja, sain vuosittaisen bussimatkailun määräksi 22 800 km.  

Lentäminen kotitaloudessamme on minimaalista; viimeksi kävimme ulkomaanlomamatkalla lentäen kesällä 2011, ja sen jälkeen puolisoni on käynyt työmatkalla Lontoossa 2 kertaa. Sukkuloin säännöllisesti perhetilanteeni takia (poikani asui Oslossa) vuosien 2007-2013 välillä Oslon ja Helsingin väliä yli 30 kertaa; tämän jälkeen en ole lentänyt. Olemme käyneet 2 kertaa perheenä risteilyllä ja puolisoni kerran viimeisen 2 vuoden aikana. Liikenteestä koituu hiilidioksidipäästöjä 1407 kgCO2, mistä joukkoliikenteen osuus 89% ja laivaliikenteestä 11%.   

Laskuri ruoan hiilidioksidipäästöistä on hyvin karkea, eikä siinä päästä neliportaista tarkempaan jaotteluun. Se antaa tulokseksi 1457 kgCO2, mistä 31% on peräisin kalasta ja lihasta, kasvisperäisistä tuotteista 29%, maitotuotteista, juustoista ja kananmunasta 22% ja kahviloista ja ravintoloista 16%. Esimerkiksi vähäiseksi luokiteltava punaisen lihan ja kalatuotteiden käyttö olisi meidän standardeillamme ylenpalttista.  

Muu kuin päivittäistavaroiden kulutukseni on minimaalista. Vaatteita ostan vain niiden hajotessa, lähinnä kenkiä: keskimäärin 1,5 juoksukenkäparia vuodessa, ja talvikengät ehkä kerran 2 vuodessa. Vapaa-ajankulutukseni muodostuu etupäässä 2-3 kuukausittaisesta uimahallimaksusta ja 1-2 kuntosalimaksusta, ja kulutuksen luokka "muut" cd-levyistä, jotka tosin pääasiassa tilataan ulkomaisista verkkokaupoista, jolloin kuljetuksesta koituu tietenkin päästöjä. Kulutuksesta kertyvä kuorma on 442 kgCO2, josta suurin osuus koituu puhelimelle ja netille (32%).   

Laskurin antama vuotuinen ilmastovaikutukseni on 3654 kgCO2. Tästä ruoan (1457) ja liikenteen (1407) osuus on miltei identtinen.   

Kestävän kehityksen katselmus: johdanto

1. JOHDANTO 

1.1 Mitä on kestävä kehitys? Kestävän kehityksen ulottuvuudet 

 Mitä on kestävä kehitys? Vakiintuneen määritelmän mukaan se on “maailmanlaajuisesti, alueellisesti ja paikallisesti tapahtuvaa jatkuvaa ja ohjattua yhteiskunnallista muutosta, jonka päämääränä on turvata nykyisille ja tuleville sukupolville hyvät elämisen mahdollisuudet" (www.kestavakehitys.fi). Kestävä kehitys jakautuu ekologiseen, sosiokulttuuriseen ja taloudelliseen ulottuvuuteen (emt). Nämä ulottuvuudet täydentävät toisiaan mutta voivat toisinaan olla ristiriidassa. Esimerkiksi taloudellisesti kestävä ei välttämättä tapahdu sosiaalisesti tai ekologisesti kestävällä tavalla; äärimmäisin versio degrowth-ajattelusta jopa pitää talouskasvua ekologiselle kantokyvylle mahdottomana. Maltillinen versio vain irtikytkee hyvinvoinnin talouskasvusta (www.degrowth.fi).  

Yksi suhteellisen helppokäyttöinen tapa arvioida ekologista kestävyyttä ovat hiilijalanjäljen laskurit (esim. http://www.syke.fi/fi-FI/Tutkimus__kehittaminen/Kulutus_ja_tuotanto/Laskurit/Laskureita_hiilijalanjaljen_arviointiin_(3890) . Näiden avulla voi arvioida esim. kulutustottumustensa vaikutusta Itämeren ravinnekuormitukseen tai omien kasvihuonepäästöjen suuruutta.   

Huoneistoni lämmitysenergiankäytöstä minulla ei ole saatavilla huoneistokohtaista tietoa, mutta huoneistokohtaiset lukemat voi arvioida jakamalla huoneistoni asuinpinta-ala 91 m2/taloyhtiön huoneistojen asuinpinta-ala yhteensä 2504 m2 x koko taloyhtiön lämmönkulutus 487,3 MWh = huoneistoni arvioitu lämmönkulutus. Nämä tiedot ovat peräisin taloyhtiöni viimeisestä vahvistetusta toimintakertomuksesta, ja tämän laskelman perusteella huoneistoni vuosittainen kaukolämpöenergian kulutus on 17,70 MWh.  

Sosiaalisen ja kulttuurisen kestävyyden mittaaminen ruokakunnalle ei ole aivan yksiselitteistä, mutta koettu hyvinvointi on oleellinen mittari ainakin sosiaaliselle kestävyydelle. Sovellan tässä sosiaali- ja terveysalan kriteeristöjä, joista käyttökelpoisia voisivat olla ainakin yhteisöllisyys, osallistumismahdollisuudet, esteettömyys, ennaltaehkäisevä hoito (eli hyvät terveystottumukset), turvallisuudesta huolehtiminen, tietoisuuden lisääntyminen oikeuksistaan, itsenäinen selviytyminen (https://www.ymparistoosaava.fi/sosiaali-ja-terveysala/index.php?k=22586). 

Kulttuuriseen kestävyyteen riittää YK-liiton määritelmä, jonka mukaan kestävässä kulttuurissa ”hyväksytään ihmisten erilaisuus, kunnioitetaan jokaisen oikeuksia ja perustavanlaatuisia vapauksia” (https://www.yk-liitto.fi/yk70v/kulttuurinen).

  

Ruokakunta elää taloudellisesti kestävästi jos se ei velkaannu päivittäisen elämisensä (asuminen, liikenne, ruoka, kulutustavarat) kustantamisessa. Laajempi kestävyyden määritelmä epäilemättä 

kattaisi myös pahan päivän varalle säästämisen, mitä puolisoni tekee sijoitusmielessä 50 euroa kuukaudessa; opiskelijabudjetilla perheeni ei veny enempään.  

Ekologinen kestävyys voi olla myös taloudellisesti kestävää. Monella tilanteessani olevalla perheellä on kaksi autoa, mihin kuluvaa rahasummaa en osaa arvioida. Se lienee kaikkinensa hyvinkin lähemmäs tuhatta euroa. Meillä kuluu kuukausittain liikenteeseen 145 euroa, plus satunnaiset ratikka- ja metromatkat Helsingissä.   

Kotitalouden kestävyyden arvioimiseksi tarvitaan mahdollisimman tarkat tiedot paitsi asumisen ja liikenteen kuluista ja päästöistä, myös kulutustottumuksista. Tarkan arvion tekemiseksi jokainen tosite tulisi säästää paitsi päivittäis- myös esimerkiksi vaate- ja leluostoista. Näistä tuotteista vielä pitäisi tehdä elinkaarianalyysi ja arvioida niiden sosiaalinen kestävyys: onko niiden tuotannossa esimerkiksi noudatettu suomalaisia työsuojelumääräyksiä ja työehtoja ja onko käytetty lapsityövoimaa. Samaten päivittäistavaraostosten ekologinen jalanjälki tulisi tietää paremmin; sisältävätkö tuotteet esimerkiksi palmuöljyä, kuinka paljon käytetään (naudan)lihaa ja lehmänmaitoa. Samaten soijatuotteista olisi hyvä tietää, miten ja missä soija on viljelty.   

Resurssiviisas (käsitteen määritelmä:https://www.stat.fi/til/ktutk/2012/ktutk_2012_2014-10-07_tie_001_fi.html) kotitalous pyrkii paitsi hillitsemään kulutusta, myös vähentämään materiaali- ja tavaravirtoja. Tällöin kulutuksen tarkkailemisen lisäksi pitää tarkastella myös kierrätystä; koska jokaisen roskapussin punnitseminen voi osoittautua käytännössä varsin työlääksi, yksi mahdollisuus on tarkastella sitä, kuinka usein kotitalous vie jätteitä sekajätteeseen (sekajätteen määrä on jätelajeissa paras heikon resurssiviisauden indikaattori, sillä sitä ei ole kierrätetty. Vai pitäisikö tässä tapauksessa puhua resurssityhmyydestä?) 

1.2 Tarkasteltava kohde: oma kotitalouteni  

Päädyin valitsemaan kestävän kehityksen tarkastelukohteekseni oman Porvoossa sijaitsevan kotitalouteni. Tämän valinnan tein kahdesta syystä: siitä on helpointa saada yksityiskohtaista tietoa ja toiseksi, tämä katselmus omalta osaltaan voi motivoida kilvoitteluun kestävämpien valintojen puolesta omassa elämässäni. 

Kohteeni sijaitsee 1976 rakennetussa, kahden 3-kerroksisen elementtikerrostalon yhtiössä, joka lämpenee kaukolämmöllä. Asuinpinta-alamme on 91 m2.  

Ruokakunnan muodostavat minä Michael Perukangas 47 v, puolisoni S. 42 v, tyttäremme E. 4 v, S. 1 v 8 kk ja puolet ajasta viikko-viikko –periaatteella edellisestä avioliitostani syntynyt poikani S. 10 v, jonka äiti asui tämän tutkielman tekoaikana vastapäisessä talossa. Tosin he muuttivat tämän version kirjoituspäivää edeltävänä päivänä kilometrin päähän, mutta tämä ei muuta vuoroviikkoasumista.  

Huoneistossa on oma sauna, joka lämmitetään keskimäärin kerran viikossa. Huoneiston suurin huone on olohuone; lisäksi on keittiö/ruokailuhuone, lasitettu parveke, makuuhuone, eteinen, kylpyhuone, wc, Elsan ja Simeonin huoneet.   

Sekajäteastiat tyhjennetään keskimäärin kerran viikossa, samaten biojäte- ja kartonkiastia. Tästä huolehtii Rosk’N’Roll. Lisäksi taloyhtiöllä on keräyspaperilaatikko ja nyt tämän tutkimusprosessin aikana taloyhtiöön on tullut myös muovinkeräysastia. Lähin lasien ja metallien keräyspiste on kilometrin päässä Tarmolassa; sinne ei kulje julkinen liikenne, vaan kuljemme sinne pyörällä. Ongelmajäte pitää kuljettaa omalla kustannuksella n. 5 km päähän Domargårdin jäteasemalle, jonne ei myöskään ole julkista liikennettä.   

Puolisoni työskentelee Askolassa, kotoamme 19 km pohjoiseen ja minä opiskelen Roihuvuoressa, kotoamme vajaat 50 km lounaaseen. Kotitaloudessamme ei ole autoa. Vanhemmat kulkevat lyhyehköt matkat pyöräillen, joista äidin pyörässä on Siirille lastenistuin ja isän pyörässä Elsalle peräkärry. Työmatkat äiti kulkee pyöräillen Porvoon linja-autoasemalle, jonne on 2,88 kilometriä; sieltä hän jatkaa Pukkilan Liikenteen bussilla Askolan Monninkylään, jonne on Porvoon linja-autoasemalta 16 kilometriä. Äidille kertyy keskimääräisenä viikkona työmatkapyöräilyä 29 km ja bussimatkailua 160 km.  

Isä yleensä matkustaa suoraan Onnibussilla Viikkiin, jonne on noin 54 kilometriä, ja sieltä jatkaa pyöräillen Roihuvuoreen, jonne on 4,68 kilometriä, jolloin hänelle tulee asiointipyöräilyä viikottain vähintään 47 kilometriä, mutta keskimäärin koulun retket mukaan lukien noin 60-70 kilometriä viikossa. Tosin tämän tutkimusprosessin aikana hän on löytänyt metsäisemmän ja hieman lyhyemmän arkipyöräilyreitin, jonka pituus on 4,25 km suuntaansa. Lapset työnnetään (isä yleensä hoitaa viemiset ja tuomiset) lastenrattailla 0,62 km päähän sijaitsevaan päiväkotiin, jota vastapäätä Onnibus lähtee. Poika kulkee joko pyöräillen tai kävellen 0,6 km koulumatkansa, ja hänen äitinsä kuljettaa häntä 2 x viikossa partioon 3 km päähän kerran viikossa (harrastuskyydityksiä viikossa 6 km, ja lisäksi hän pyöräilee kahdesti viikossa 2 km päähän judoharjoituksiin; nämä partiokyydit eivät kuitenkaan koidu meidän kotitaloutemme syntilistalle).  

Nykyisellään perheemme on sekasyöjiä; lapset suosivat vanhempia enemmän lihajalosteita (nakit, lihapullat). Isä syö lounaan 5 x viikossa koululla, ja pyrkii suosimaan kasvisruokavaliota, ja äiti lounastaa työpaikallaan pääasiassa kasvisruokaa. Maitotuotteista käytämme jugurttia ja rahkaa melko runsaasti; juuston käytön olemme lähes lopettaneet kuluvan syksyn aikana. Lähinnä poika syö sitä. Siiri syö lisäksi raejuustoa ja lapset kinkkuleikettä. Ruokavaliota täydennetään itsepoimituilla, pakastetuilla ja kuivatuilla sienillä.   

Päivittäisessä arjessa tärkeimmät sähkölaitteet ovat matkapuhelimet (isä, äiti, poika), kolme kannettavaa tietokonetta (isä koulutöihin ja bloggaamiseen) sekä äiti kunnalliseen luottamustehtäväänsä ja satunnaisesti työhönsä (hän on opettaja). Kotitaloudessamme käytetään runsaasti myös cd-soitinta (lähinnä isä), dvd-soitinta (lastenvideot), pesukonetta (lapset tuottavat paljon pyykkiä) ja tiskikonetta. Erityinen syntimme ovat vaipat, joita perheessä kuluu paljon; käytämme kotimaisia Muumi-vaippoja, joiden pakkaus on hajoava. Kestovaippailua emme ole jaksaneet aloittaa, sillä olemme katsoneet sen vaatiman pyykkäämisen olevan pois esimerkiksi perheen yhteisestä ajasta, eli tässä ekologinen kestävyys olisi sosiaalisesti kestämätöntä.  

Tehtävänannon kysymys: “kuvaa myös toiminnan tavoitteita” (ja toimintaan liittyviä ihmisiä) on moniselitteisenä vaikeasti ymmärrettävä. Ei kotitalous ole yksi subjekti, jolla olisi yksi tahto ja yhteinen tavoitetila kaikissa toimissaan. Toki yhteisesti meillä on tavoite pitää hiilijalanjälkemme mahdollisimman pienenä, mutta jokainen kuitenkin esimerkiksi liikkuu itsenäisesti. Esimerkiksi päivittäisen asiointiliikennöintini lisäksi kuntoliikun uimalla, juoksemalla ja kuntosalilla, jotta voisin jaksaa olla mahdollisimman siedettävä ihminen itselleni ja myös muille ruokakuntani jäsenille. Toki perhe on yhteiskunnallisen työnjaon, kulutuksen ja talouden perusyksikkö, ja uusintamisen ja perusturvallisuuden yksikkö, primaariryhmä (Charles Cooleyn mukaan), sellainen, jonka funktio sosiologien mukaan on  primaarisosialisaatio eli ihmiseksi oppimisen perussääntöjen - kuten kulttuurin, normien ja roolien - sisäistäminen turvallisesti (Allardt 1988, 68; 221).