Neuvojaharjoittelijan toiset 4 viikkoa

Tuleva luonto- ja ympäristöneuvoja on nyt harjoittelunsa toisella puoliskolla päässyt täyttämään kaikki vielä opintosuorituksiin jääneet valkoiset laikut, ja sain nyt sitten ohjata askartelua kierrätysmateriaaleistakin, mistä olin kehittänyt itselleni pahan peikon. Valvoin ja ohjastin kissahattujen taittelemista sanomalehtipaperista ja pääsin avustamaan kierrätyssoitinpajalla. Lisäksi päivitän tähän kaikkea sellaista, mitä en muistanut laittaa ensimmäistä harjoittelupuoliskoa koskevaan päivitykseeni.

Vaatteen tarina

Tässä työpajassa tehdään itse oma video, johon myös luodaan hahmot joko valmiista pohjista tai käyttäen omaa naamataulua. Hahmo seikkailee mm. uzbekistanilaisella puuvillapellolla, kiinalaisessa tekstiilitehtaassa, vaatekaupassa ja Kierrätyskeskuksessa antamassa vaatteelle toisen elämän. Paja on hyvin havainnollinen, havainnollistaen vaatteen pitkää jalanjälkeä, ja tein itsekin harjoittelijakaverini kanssa oman videon.

Kemikalisoitunut elämämme

Koululaisten kanssa tehdään kokeita, joissa "liataan" vessavesi ja sitten "puhdistetaan" se vaihe vaiheelta. Tämä havainnollisena koesarjana on yksi suosikkejani. Lapset myös tykkäävät opiskella kemiaa kokeellisesti.

Joissakin koululuokissa on hienoa rekvisiittaa.

Lajittelupeli ja jätepommi (Sopbomben) på svenska

Jätepommissa olen saanut olla mukana vain toisella kåtimaisella kielellä. Koululaiset tietävät kyllä ihan yhtä paljon lajittelusta kuin aikuisetkin.

Ekopassi-koulutus, josta yksi osio näyttönä

Vedin taisteluparini Jyrkin kanssa lajitteluosion Kierrätyskeskuksen henkilökunnalle suunnatusta Ekopassi-koulutuspaketista. Lisäksi kerroin jätelain taustalla olevasta etusijaperiaatteesta, jonka ideana tiivistetysti on ensin välttää jätteen syntyä ja minimoida sen haitallisuus, huolehtia sen uudelleenkäytöstä ja lajittelusta toissijaisesti ja vasta viimeisenä loppusijoittaa se eli toimittaa sekajätteeseen. Hyvin meni tämä, vaikka kellon kanssa harjoitellessa olisi varmaankin käynyt vieläkin selvemmäksi että kolme varttia on aika vähän aikaa sellaiseen aiheeseen, joka ei ensinnäkään tyhjene ihan äkkiä, josta riittää keskusteltavaa ja josta itsekin ymmärtää jotakin.

Sain itsekin suoritettua Ekopassin.

Koivukylän vihreä perjantai - Kurkista kulisseihin näyttönä kahdella kielellä

Koivukylän kierrätyskeskuksessa on vuotuisena perinteenä järjestää ns. Vihreä perjantai, joka on myönteinen vastaisku turhaan kuluttamiseen yllyttävälle Mustalle perjantaille. Siellä minä ja Jyrki vuorotellen vedimme koululaisryhmille kierroksia myymälän puolella ja takahuoneessa lajittelupisteessä, jossa oppilaat henkilökunnan johdolla pääsivät itsekin opettelemaan tavaroiden hinnoittelua. Lisäksi vedimme tavaroiden alkuperää arvuuttelevan sana-arvoituspelin, jossa jokainen oikea raaka-aineen alkuperän antava vastaus sai palkinnokseen tennispallon. Näistä muodostui lopulta "luonto" vastaukseksi kaiken alkuperälle.

Lisäksi patentoimme ja askartelimme kierrätysmateriaalista eli tässä tapauksessa messumatosta ja matonkutimista kierrätettävät nimikylttipohjat järjestäjille (sillä tapahtumassa oli Kierrätyskeskuksen lisäksi muitakin järjestäjiä, mm. Vantaan kaupunki ja Vantaan Energia, Vantaan luontokoulu ja Vantaan ammattiopisto Varia. Anteeksi jos en muistanut aivan kaikkia.)

Lapset osasivat arvailla hinnoittelemiensa tuotteiden hinnat yllättävänkin oikeassa mittakaavassa, vaikkakin systemaattisesti n. 2-3 kertaisesti yläkanttiin.

Ihmisten kanssa toimiessa sattuu aina yllättävää, jota ei voi käsikirjoittaa. Tällä kertaa se oli joidenkin oppilaiden niin alkeellinen suomenkielen taito, että jouduimme lonkalta vaihtamaan heidän kohdallaan opastuskieleksi englannin. Hyvin se ja koko näyttö meni meiltä kierrätyskeskuslaisilta kuin myös Vantaan luontokoulussa harjoittelemassa olleelta pystyvältä opiskelukaveriltani Suvilta, myös välittömän palautteen perusteella.

Kotitalouksen lajittelu ja vaaralliset jätteet maahanmuuttajaopiskelijoille

Myös hyvin heterogeenisistä kulttuuri- ja koulutustaustoista tulleilla maahanmuuttaja-aikuisopiskelijoilla oli lajittelu yllättävän hyvin hanskassa. Maahanmuuttajista ei lähtökohtaisesti kannata tehdä syntipukkeja siihen, jos talon jätepisteessä jokin menee joskus väärään astiaan.

Vaarallisissa jätteissä mentiin ehkä hieman tarpeettomankin syville vesille; HSY:n Powerpoint-materiaali esittelee kaikki niin uudet kuin käytöstä poistetutkin vaarallisten jätteiden symbolit. On melkomoista spesiaalitietoa erottaa, mikä kuvake tarkoittaa myrkyllistä ja mikä taas terveydelle haitallista.

Sibelius-boksien ohjaamista

Suorituksena opintovaatimusten kohtaan "käsitöiden ohjaaminen luonnonmateriaalista" vedin Jyrkin kanssa Kierrätyskeskuksen henkilökunnan tyhy-sessiona Sibelius-boksien askartelusession. Tästä on oma bloggauksensa.

Green Office -tarkastus

Kierrätyskeskus on mukana Maailman luonnonsäätiö WWF:n Green Office -ohjelmassa, jossa toimistot voivat kehittää toimintaansa ympäristöystävällisemmäksi. Minä ja Jyrki tutustuimme WWF:n edustajan tekemään edelliseen auditointiin, joka on tehty edellisessä Kalasataman toimipisteessä ennen toimiston muuttoa ja tarkastelimme uusia Hakaniemen toimitiloja kehittämismielessä ja seuraavan auditoinnin pohjaksi. Saimme näin pikakurkistuksen Green Office -maailmaan, ja Jyrki mahdollisesti jäi vielä syventämään työskentelyä viimeiselle harjoitteluviikolleen väistyessäni syrjään.

Tervemenoa - ja tervetuloa

Yleisesti 2 kuukaudesta Kierrätyskeskuksessa voi sanoa, että talossa oli hyvin kotoisaa työskennellä, osana tasa-arvoista asiantuntijaorganisaatiota, jossa kaikki virkaiältään vanhemmat kollegat olivat äärettömän avoimia ja avuliaita. Työtä helpotti se, että työn missiota ja tarkoitusta ei tarvinnut erikseen etsiä, vaan kaikki jakoivat sen itsestäänselvästi. Tekemäni työ ei ollut puuhastelua vaan sitä oikeaa työtä, mitä Kierrätyskeskuksessa tehdään, ja mahdollisimman monipuolisella kattauksella. Ehkä se materiaalipalapelien kuorittaminen ei ollut niin hehkeää, mutta toisaalta sitä teki jokainen kynnelle kykenevä.

Olisin kernaasti jäänyt tältä istumalta - vaikka enpä juurikaan ehtinyt kädet suorassa istuskelemaan - taloon, mutta onneksi minua on pyydetty jatkamaan Kierrätyskeskuksen keikkapankissa tarvittaessa kutsuttavana keikkaneuvojana. Tällä kertaa ovien sulkeminen takana ei tarkoittane, että ne olisivat menneet kiinni.

Neuvojan työ on vaihtelevaa, ja sen myötä pääsee vaihteleviin ympäristöihin. Tykkään.

Viikko 40: luontokasvatusta ja itsensä parantelua

Viikko 40 aloitettiin käymällä kahdessa erittäin kiinnostavassa kohteessa: Vesalan peruskoulussa ja Vantaan luontokoulussa. Niitä yhdistää se, että molemmat opettavat koululaisille luontosuhdetta.

Maanantain vierailukohteessa Vesalan koululla entinen sisäpiha katettiin 27 vuotta sitten, ja silloinen biologianopettaja perusti tälle katetulle sisäpihalle puu- ja eläintarhan, jota koululaiset hoitavat yhteisvastuullisesti, ysiluokkalaisten opastaessa nuorempiaan, joille he delegoivat hoitovuoroja. Jos tällainen paikka olisi ollut omana kouluaikanani, olisin millä hinnalla hyvänsä hankkiutunut tähän kouluun, vaikka varsinkin vielä lapsena paikkasidonnaisena ja arkanakin lähikoulusta muualle lähteminen olisikin muuten ollut ajatuksena mahdoton.

Eläin- ja kasvitarha opettaa koululaisille elämän kiertokulkua; on normaalia, että nimikkoeläimestäkin joskus aika jättää, ja lisäksi se antaa koululaisille "merkityksellisen toisen", kuten mainio, koululaisten lisäksi paikkaa esitellyt nykyinen bilsanmaikka Kirsi Arino muistutti. Hän oli todella mainio persoonallisuus, joka oli elävä muistutus siitä, että joskus persoonat voittavat byrokratian jos eivät nyt aivan 12-0 niin ainakin 4-1.

Koululaiset oppivat myös ihmistä ja yhteistyön tekemisestä; täällä ja koulun retkillä yhteistyötä tehdään mm. seurakunnan, partion ja nuorisotalon kanssa, jossa vanhimmat koululaiset voivat ohjata ryhmiä. Nämä myös lainaavat vähävaraisimmille perheille retkeilyvarusteita.

Tämä iguaani oli arvonsa tunteva. Hän poseerasi silloin kun hänestä siltä tuntui, ja osoitti ihmislajille oman reviirinsä rajat (tosin välillä hän lähti vaeltelemaan eläintarhassa ja kiipeili niin että häntä joutui tikkaillakin hakemaan).

 Taistelukukkoja.

Kilpikonna-allas.

Iltapäivä oli varattu itsenäiselle työskentelylle Urbaani luonto -kurssin parissa. Tarkoitus oli katsoa teemaan sopiva dokumenttielokuva, joka esitellään seuraavan viikon kurssikerralla. Verestin muistoa ja katsoin vuosien tauon jälkeen Erkki Pirtolan (R.I.P.) dokumentin Keskuspuiston kansanjuhlasta vuodelta 2005. Dokumenttiin palaaminen sai miltei tunteet pintaan, sillä se muistutti tästä yhdestä elämäni merkittävimmästä tapahtumasta, jonka reunaviitettä oikeastaan kaikki sen jälkeen tapahtunut on. Kerrankin tunsin olevani mukana jossakin merkityksellisessä, joka liikutti ihmisiä, sanan molemmissa merkityksissä. Aikaa on tullut hukattua aivan liikaa kaikkeen muuhun paitsi merkitykselliseen, minkä ymmärtäminen sekin herkistää.

Tiistaina kävimme Vantaan luontokoulussa Sotungissa, Sipoonkorven rajalla, jonne päätin pyöräillä Viikistä havaittuani joukkoliikenneyhteyden koko lailla verkkaiseksi.

Tähän sopii pieni henkilökohtainen eksursio lukiovuosiini, jolloin pyöräilin karttojen kera suurimman osan pääkaupunkiseutua viikonloppuharrastuksekseni. Näiltä ajoilta on peräisin yleinen pääkaupunkiseudun hyvä hahmotuskykyni sekä luottamus suuntavaistooni ja kartanlukutaitooni; oikeastaan jo alakouluvuosilta, mutta näinä vuosina ymmärsin, että mikä tahansa paikka on pyöräiltävissä. Kunnon alan opiskelijana ikään laadin tietysti reittisuunnitelman, koska en sitäpaitsi omista navigaattoria enkä koko ajan viitsisi kuikuilla karttaan minulle aiemmasta outoon Sotunkiin suunnistaessani. Kirjoitin kotonani Postit-lapulle Latokartanonkaari-Kehä I yli-Kivikonkuja-Kivikonlaita-Savikiekontie-käänny vasemmalle polulle-Kivikon metsän vieritse-Maratontie-Porvoon moottoritien yli-Somerikkotie-Kuussillantie-käänny oikealle-Hakunilantie-käänny taas oikealle-Hevoshaantie-Hakunilantie-oikealle-Sotungintie 25. Hyvin meni.

Siellä paikkaa esittelivät opettajat Katja Lembidakis ja Olli Viding, vanha tuttavani virkistysaluevihreistä muuten. Luontokoululla viettää koululuokkia kokonaisia teemapäiviä opiskelemassa toiminnallisin menetelmin esimerkiksi puita, ötököitä tai eläinten talviruokintaa. Sitten patikoitiin Sipoonkorvessa välillä Helsingin, välillä Vantaan puolella Vidingin opastuksella aina Jutankusikalliolle asti, jonne Viding meidät jätti selviytymään omillamme, ja vähän jälleen kevytsuunnistettiinkin pienryhmissä, jotkut sienestivätkin.

Ehkä Stadin pienin saari Helsingin isoimmalla järvellä, joka on osuvasti nimetty Storträskiksi.

Helsingin ja Vantaan raja kulkee tämän muutaman aarin saaren poikki. 

Keskiviikkona käytiin läpi tutkinnon arviointia ja arviointikriteerejä. Selväksi tuli, että arviointikriteerit eivät vielä kaikilta osin ole uuden 1-5 arvostelun mukaiset. Lisäksi kävimme läpi kompassin erannon periaatteet ja sovelsimme sitä suuntimiseen. Harjoittelimme myös internetin karttapalveluista koordinaattien etsimistä.

Torstai ja perjantai kuluivat itseä parannellessa kotisohvalla kirjallisia töitä tehden.