Luontoarvoista piittaamatonta metsäkaupunkia Vantaan Kivistöön

Vantaan Kivistö sijaitsee osittain lentomelualueella, 20 kilometriä Helsingin keskustasta pohjoiseen. Jo ainakin 1980-luvulta saakka on suunniteltu silloisen Martinlaakson junaradan jatkamista kehäratana Kivistön kautta lentoasemalle, josta se yhtyisi päärataan. Jo ennen radan valmistumista 2015 Kivistöön ja varsinkin sen koillispuolella olevaan kymmeniä vuosia kuin Ruususen unta nuokkuneeseen Kanniston kylään alkoi nousemaan uudisrakennuksia, päiväkoteja ja koulu. Toden teolla alueen kasvu sai vauhtia Kehäradan valmistumisesta.

Kehärataa rakennettaessa Kivistön ja Piispankylän väliseen aiemmin liito-oravien kansoittamaan metsään alkoi rakentumaan kerrostalolähiö, josta jo 1980-luvulta on visioitu eräänlaista Vantaan pohjoista ”urbaania” keskustaa, suorastaan rinnakkaiskaupunkia. Viereltä kulkevan Hämeenlinnantien toiselle puolelle 1970-luvulla hylätyn Keimolan moottoriradan maastoihin alkoi rakentumaan niin sanottu Keimolanmäen kerrostaloalue. Sen eteläpuolella on upea Petaksenmetsä, josta löysin Keijo Savolan kanssa aiemmin kartoittamattoman suon, puron ja liito-oravien eldoradon. Keimolanmäen kaavoitus saatiinkin onneksi rajattua liito-oravan ydinalueiden pohjoispuolelle.

Onneksi Petaksen eteläpuolinen Tyttömäen metsä on saanut jäädä rauhaan, mutta toisin kävi sen eteläpuoleisessa metsässä Vehkalan aseman länsipuoleisessa metsässä, joka kaadettiin 2019 mitä epäekologisimmilla verukkeilla, ja toistaiseksi näyttäisi siltä, että turhaan. Kaupunki katsoi tarvitsevansa metsää tähdellisemmin autokauppakeskittymän, jota alueelle ei edelleenkään ole tullut.

Hämeenlinnantien toisella puolella varsinaisessa Kivistössä Vantaan kaupunki hyvin tietoisena liito-orava- ja lahokaviosammalhavainnoista tuhosi suunnitellun uuden kyläkeskustan alle jäävän metsän. Kivistössä ekologinen kompensaatio huipentuu irvikuvakseen; aivan samoin kuin hölmöläiset eivät tiedä, että valoa ei voi kantaa ikkunattomaksi jääneeseen taloon säkeillä, niin Vantaalla ei tiedetä, että monimuotoisuuden indikaattorilajien siirtäminen toivotaan toivotaan -menetelmällä toiselle kasvupaikalle ei tuo menetettyä monimuotoisuutta takaisin.

Itselleni Kivistön ja Kanniston seudut ovat tuttuja, koska synnyin Kivistössä ja molemmat vanhempani ovat kasvaneet näillä kulmilla. Opin Kanniston Linnankartanon metsässä sienestämään, ja edelleen käyn tarkkailemassa ja havainnoimassa näitä oman luontosuhteeni kannalta avainpaikkoja muutamia kertoja vuodessa. Linnankartanon metsä on varsinaisen Kanniston asuinalueen pohjoispuolella – väliin jäävät Stockmannin omistamat pellot - ja siellä ”edistys” tuntuu kulkeneen ohitse, hyvässä mielessä. Metsän ”spirituaalinen” keskus on Hirvikallioksi kutsuttu kukkula, joka on karukkokangastyyppinen kilpikaarnapetäjiä kasvava ympäristö, jossa viihtyvät muun muassa huuhkaja ja metso. Ja nimensä mukaan, siellä oli ennen Kivistön-Kanniston alueen kasvupyrähdystä todennäköisempää törmätä hirviin kuin ihmisiin. Karhuistakin alueella on satunnaisia havaintoja, ja Hirvikalliolla elää erittäin paljon lepakoita. Metsän länsiosissa, lähellä Linnan kartanoa on ainakin vielä muutama vuosi sitten ollut liito-oravan ydinalue, mutta varsinaista liito-orava-aluetta Kartanonmetsä ei mäntyvoittoisena ole.

Vuoden 1980 Hirvikallion alarinteen harvennushakkuiden jälkeen metsä on saanut olla aivan rauhassa, mutta nyt sitä uhkaavat nakertaa Linnankartanon maille suunnitellun hevosurheilukeskuksen ajotie ja henkilökunnan asuintalot.

Vaikka hevosurheilua ei sinänsä vastustaisikaan, niin on käsittämätöntä, miten jo käytössä oleva, asfaltoitu Kylänpääntie, joka johtaa suoraan Linnan kartanoon, ei tule kyseeseen ratsastuskeskuksen ajoyhteydeksi. Toinen vaihtoehto olisi ottaa käyttöön jo 1700-luvulla tunnettu, Kartanonmetsän läpäisevä Forsbackantie, mutta museotienä sen kestopäällystäminen ei tule kyseeseen; sitä paitsi tämä vaihtoehto toisi liikenteen vaikutukset suoraan Kartanonmetsään. Ratsastuskeskukselle onkin suunniteltu uutta Forsbackantiestä lähtevää tieyhteyttä, joka kiertäisi metsän eteläpuolelta. Lisäksi ratsastuskeskuksen työntekijöiden asunnoille on kaavoitettu kaksi tonttia Kartanonmetsään, kiinni Forsbackantiehen.

Minulle vuoden kohokohtana on ollut jo muutamana vuotena pyöräillä Kartanonmetsään ja telttailla siellä yksinäni muutamia öitä, juurtumassa, kuuntelemassa lintujen ääniä ja vähän harjoittelemassa luontokartoitustakin. Tähän saakka Kartanonmetsä on saanut vielä olla rauhassa, mutta vaikka itse Hirvikallio ja sen välitön lähiympäristö jäisivätkin rauhaan, jokainen kerta voi olla viimeinen kerta nähdä Kartanonmetsää kiertävät upeat raidat ja keltajäkälien peittämät haavat. Enää ei luultavasti ratsastustien alle jäävässä, ikiaikaisessa allikossakaan tulla näkemään sammakonpoikasia.

Blogi julkaistiin myös Huuto kaupunkiluonnon puolesta -kirjan blogissa. 

Kaupunkiluonto ry:n kannanotto Malminkartanon suunnitteluperiaatteista

Kartanonmetsää. Kivikautisen tien linjaus näkyy maastossa selvästi varsinkin lumettomana aikana. 

KAUPUNKILUONTO RY 

Mielipide Malminkartanon suunnitteluperiaatteista 

Kaupunkiluonto ry keskittyy lausunnossaan suunnitteluperiaatteiden luontovaikutuksiin. Kuitenkin esitämme myös yhden viestinnällisen kommentin; jos asukkaiden ja muiden sidosryhmien halutaan olevan myötämielisiä hankkeen tavoitteille ja osallistuvan rakentavahenkisinä partnereina kaavoitusprosessiin, tällöin ei ole aivan vähämerkityksistä, miten hankkeesta viestitään. Tällöin käytettävien käsitteiden valinnassa kannattaa olla tarkka. 

Ilmastoviisaus-termistä kannattaa luopua 

Suositamme välttämään termin “ilmastoviisaus” käyttöä, sillä se on asukkaiden ja luonnonsuojelujärjestöjen silmissä monin paikoin rämettynyt: usein tuntuu siltä, että termillä koetetaan oikeuttaa hankkeita, joiden välitön hiilitase on usein negatiivinen ja paikalliset vaikutukset paitsi hiilitaseeseen, mutta ennen kaikkea luonnon monimuotoisuuteen ja virkistysarvoihin ovat negatiivisia. “Ilmastoviisaus”-termin läpi ollaan opittu näkemään, ja se maistuu retoriselta sumutukselta. 

Sisällölliset huomiot: yleistä 

Sitten hankkeen suunnitteluperiaatteiden sisällölliseen puoleen. Eniten yhdistystä kiinnostavat Malminkartanon luontoarvot. Uskoaksemme on kyseessä kaupungin strateginen valinta painottaa luontoarvoja suunnitteluperiaatteiden sivun 10 tapaan: 

“Alueen tunnistetut arvokkaat luontokohteet sijoittuvat Mätäjoenlaakson ja Malminkartanonhuipun alueelle.” (lihavointi on yhdistyksen tekemä, ei kaupungin muotoilu) 

Edellämainitut alueet säästyvätkin suunnitelmassa mainitulta “kehittämiseltä”. Sen sijaan asukaspalautteessa esiin nostettu suurin huoli (mikä tunnistetaan myös suunnitelman liiteaineistoissa, kuten vuorovaikutusraportissa) kohdistuu Kartanonmetsään. 

Kartanonmetsä, josta on erillinen arkkitehtikilpailukin, on nostettu erityiseksi “kehityskohteeksi” Malminkartanon sisällä. Kuitenkin arkkitehtikilpailussa alue on nimetty “Malminkartanon keskiosaksi”, luultavasti siksi, että aluetta vähemmän tuntevat eivät huomaisi alueen olevan metsää. Ja tämä Malminkartanon keskiosaksi nimetty Kartanonmetsä on kaupungin valitseman retorisen strategian mukaisesti haluttu esittää kehittämistä vaativana ongelma-alueena, jonka luontoarvoja ei suunnitelmassa ole tunnistettu. 

Kartanonmetsä: Malminkartanon vahvuus vai heikkous? 

On ollut mitä ilmeisimmin kaupungin strateginen valinta jättää sivun 22 SWOT-analyysissä Kartanonmetsä ulos alueen vahvuustekijöistä (S) ja katsoa sen “kehittäminen” välinearvoiseksi toimenpiteeksi, jonka avulla alueen mahdollisuuksia parannettaisiin. Tämän tulkinnan puolesta puhuu sekin, että Kartanonmetsän “estevaikutus” luetaan heikkouksiin (W). Sitä, mitä tällä “estevaikutuksella” tarkoitetaan, avataan sivulla 10: “Kartanonmetsän kukkula muodostaa merkittävän kulkuesteen kävelylle ja pyöräilylle”. Kuitenkin aluetta käytetään jo nyt virkistykseen, tapahtuu tämä sitten jalkaisin tai maastopyöräillen. Näitä käyttöjä Kartanonmetsän kukkula ei nykyiselläänkään estä. Estettä se ei myöskään muodosta luonnonvaraisille eläimille, vaan on niiden kauttakulkureitti. Mahdollisesti liito-oravankin, mikä tulee selvittää ajankohtaisella liito-oravakartoituksella. Joka tapauksessa se on tärkeä ekologinen käytävä, joka yhdistää puutteellisesti kartoitetun, vanhan Uusmäen metsän aina Mätäjokilaaksoon saakka.  

Kun on tehty retorinen valinta korostaa Kartanonmetsää heikkoutena sen estevaikutuksen kautta, tulisi todistaa, kenen mielestä on ongelma, että Malminkartanon keskellä on metsä. Ei ainakaan asukkaiden tai luontojärjestöjen. Alueen etelä-pohjoissuunnassa jakava junarata ja lounas-koillinen –suunnassa jakava Malminkartanontie jakavat alueen vähintään yhtä räikeästi kuin metsä, mutta kuitenkin ollaan päätetty keskittyä siihen, että juuri metsän jakava vaikutus nähdään ongelmaksi. Tosiasiassa metsä yhdistää alueen, koska se toimii koko Malminkartanon viheralueena. Se on siis eräänlainen Malminkartanon Keskuspuisto.  

Kartanonmetsää on jo kartoitettu 

On sinänsä positiivista, että Kartanonmetsästä luvataan teettää luontokartoitus ennen kuin arkkitehtikilpailun tulosta lähdettäisiin jatkotyöstämään asemakaavoiksi. Olisi kuitenkin kannattavaa teettää se jo ennen kuin sitoudutaan jatkotyöstämisessä mihinkään arkkitehtikilpailun vaihtoehdoista. Tällöin sitouduttaisiin sokkona valittuun malliin, tietämättä, mitä kaavoitusta rajaavia luontoarvoja alueella on ja missä.  

Joskaan Kartanonmetsän luontoarvot eivät olekaan kaupungin tiedossa, tämä ei tarkoita, että niitä ei olisi. Alueella on käynyt sekä yksityisiä luontokartoittajia että Luonto-Liiton metsäryhmän kartoittajia. He ovat löytäneet eri puolilta Kartanonmetsää sekä kääpiä että sammalia. Alueella esiintyy eri puolilla Kartanonmetsää lahokaviosammalta ja luontoarvoja indikoivaa kantohohtosammalta.  

Lisäksi aivan lähistöllä on liito-oravan ydinalue Vuorenjuuren asuinalueen ja Honkasuontien välisessä metsässä. Tältä ydinalueelta on kulkuyhteys Kartanonmetsään Toiskanpuiston kautta. Kartanonmetsä taas on luontevin dispersaali tämän ydinalueen ja Keskuspuiston suunnan ydinalueiden välillä; lisäksi Kartanonmetsän liito-oravatilanne tunnetaan puutteellisesti. Alue on kuitenkin etenkin reunaosiltaan liito-oraville hyvin soveltuvaa, vanhahkoa, monimuotoista sekametsää, joten siellä tulee tehdä liito-oravakartoitus. Edellämainittujen luontoarvojen lisäksi tunnetaan jo vanhastaan alueen koillisnurkassa sijaitseva pähkinäpuulehto, jollaiset ovat aina suojeltavia alueita. 

Kivikautinen tie on vaarassa 

Luontoarvojen lisäksi Malminkartanon “keskiosan” rakentaminen uhkaa Kartanonmetsän poikki kulkevaa, hyvin tunnettua kivikautista tietä, jonka päälle suunnitteluperiaatteiden sivulla 28 mainittu jalankulkuyhteys tulisi ilmeisesti ainakin osin kulkemaan, missä tapauksessa tämä Museoviraston tuntema historiallisesti ja arkeologisesti arvokas väylä tuhoutuisi.  

Kaikissa arkkitehtikilpailun vaihtoehdoissa alueen asukasmäärä kasvaisi niin paljon, että Kartanonmetsän virkistyskäyttö lisääntyisi voimakkaasti; tämäkin kuluttaisi edellämainitun, herkässä kalliomaastossa hyvin erottuvan tien näkymättömiin. Tämän pelon ajankohtaisuutta lisää sivun 26 maininta “kulkuyhteyksien keskeiselle Kartanonmetsän viheralueelle tulee olla sujuvia ja visuaalisesti kutsuvia”. Nähtävästi siis Kartanonmetsän virkistyskäyttöä halutaan voimakkaasti lisätä. Jää epäselväksi, mitä “sujuvuus” tarkoittaa. Aiotaanko Kartanonmetsä näivettää puistoksi? 

Arkkitehtikilpailun ehdotuksista lausumme seuraavaa:  

Ensimmäinen ehdotus “Kylämäki” näyttää metsän säilymisen kannalta siedettävimmältä. Jos tavoitteeseemme eli alueen rauhoittamiseen luonnonsuojelualueeksi ei päästä, niin tämän vaihtoehdon pohjalta edettäessä tulisi rajata lahokaviosammalreviirit, varoa pähkinäpuumetsää ja huolehtia liito-oravan yhteyksien ja mahdollisten elinympäristöjen säilymisestä. Maisema-arvoja Kylämäki kyllä muuttaisi, sillä tässä talot ovat valkoisia, hammasmaisia. Mieleen tulee Vantaanpuiston toisinto 50 vuotta myöhemmin. 

Toinen ehdotus “Latvus” yksityistää kaikkein eniten yleistä virkistysaluetta yksityisiksi pihamaiksi. Maankäyttö on siinä kaikkein tehottominta. 

Kolmannessa ehdotuksessa “Neliapila” raskain rakentaminen keskittyy alueen luontoarvojen kannalta luultavasti vähämerkityksellisimpään osaan eli metsän kaakkoisosaan. Tuon alueen sammalesiintymät pitää kuitenkin selvittää ja rajata; lisäksi alueen tunnetut arkeologiset esiintyvät ovat tuolla metsän kaakkoisosassa. Metsän luoteisosaan on ripoteltu pistetaloja, jotka pienentävät metsää ja muuttavat sen yksityispihoiksi. 

Neljäs ehdotus “Otava” tavoittelee selkeästi tehokasta maankäyttöä. Kuitenkin siinä asutus leviää kaikkein syvimmälle metsään poikittaisen autotien ja kaksinkertaisen korttelirivin myötä. 

Johtopäätökset alueen kehittämiselle 

Malminkartanon lisärakentamistarvetta on perusteltu paitsi edellämainitulla “ilmastoviisaudella”, joka veisi malminkartanolaisilta leijonanosan Kartanonmetsää, myös palvelutason ylläpitämisellä, niinkuin lisärakentamista aina tavataan perustella. Kuitenkin tämän kanssa ristiriitaisesti suunnitelman sivulla 14 todetaan “Kaupallisen selvityksen perusteella Malminkartanon asukasmäärän kasvaessa on tarvetta parantaa nykyistä palvelutarjontaa”. Enää ei siis puhutakaan ainoastaan nykyisen palvelutason ylläpitämisestä. Onko nälkä kasvanut syödessä?  

Malminkartanon asukasluku tulee kasvamaan ilman Kartanonmetsän rakentamistakin: AEL:n eli Ammattienedistämislaitoksen alueelle, aivan Kartanonmetsän kylkeen on tulossa uusi asuinalue; lisäksi Honkasuo kuuluu tosiasiallisesti pohjoisen Malminkartanon yhdyskuntarakenteeseen, sillä sinne johtava väylä kulkee Malminkartanon kautta ja alue on riippuvainen Malminkartanon julkisista palveluista ja kaupallisten palveluiden osalta se paljolti tulee tukeutumaan Vantaan puolelle, Myyrmäkeen. On keinotekoista olla laskematta Honkasuon aluetta Malminkartanoon.  

Yhdistys tervehtii ilolla suunnitelman sivulla 14 mainittua mahdollisuutta “uutta rakentamista on mahdollista tutkia mm. pysäköintialueille”. Malminkartanon alueen maankäytön tehottomuutta lisäävät, kuten suunnitelmassa mainitaankin, lukuisat suuret avopysäköintikentät. Näiden alueiden tehokkaampi käyttöönotto tulee tutkia ensin alueen lisärakentamistarpeita varten. 

Arkkitehtikilpailua kommentoineista ylivoimainen enemmistö vastustaa Kartanonmetsän rakentamista. Jos heidän mielipiteensä jätetään huomiotta, tällöin yhä useampi jättää vastaisuudessa vastaamatta tällaisiin kyselyihin, koska kokee sen olevan turhaa. Paheksumme, että arkkitehtikilpailussa “Malminkartanon keskiosan kehittämisvaihtoehdoissa” ei ollut mukana  nollavaihtoehtoa, mikä nimenomaan olisi alueen kehittämistä: kehittämistä luonnonsuojelualueeksi. 

Yhdistyksen mielestä Kartanonmetsää eli niinkutsuttua Malminkartanon keskiosaa sopii kehittää, mutta kehittämisen tavoitteena tulee olla alueen rauhoittaminen luonnonsuojelualueeksi. Kartanonmetsä on luultavasti koko Luoteis-Helsingin, eli Kehä ykkösen pohjoispuoleisen ja Hämeenlinnantien länsipuoleisen kaupungin maisema-arvoiltaan, museoarvoiltaan ja luontoarvoiltaan hienoin metsä, jonka toivomme jäävän sellaiseksi kuin se on: asukkaiden suosimaksi henkireiäksi, josta he ovat ylpeitä ja joka myös brändää kaupunginosaa ylöspäin. 

Kartanonmetsän rauhoittaminen luonnonsuojelualueeksi olisi linjassa Helsingin kaupungin itsensä julistaman strategian mukaan, jonka mukaan tärkeimmät luontoalueet säästetään. Uudellamaalla on suojeltu vasta 5% metsämaasta. Tässä on vielä tekemistä, jos on tarkoitus yltää valtakunnalliseen 10% suositukseen. Tämä toimenpide olisi myös linjassa Luontopaneelin suosituksen kanssa, jonka mukaan vanhat ja lähes luonnontilaiset metsät tulisi säästää. Myöskään tuoreen ilmastolain kannalta ei ole loogista rakentaa monimuotoista virkistysmetsää ja siten lisätä liikennepäästöjä, jos asukkaat joutuvat matkustamaan kauemmas luontovirkistyksen perässä.  

Etelä-Suomessa vanhaksi katsottavan männyn alaikäraja on 97, kuusen 88 ja lehtipuiden 70 vuotta. Silmämääräisesti katsoen kaikkia näitä em. ikäkriteerit täyttäviä puuryhmiä löytyy kyseiseltä alueelta. Metsän säästäminen vähentäisi Helsingin kaupungin luonnolle EU-tasoltakin asetettuja ennallistamisen suorituspaineita, semminkin kun vanhaa, monimuotoista metsää ei voi ennallistaa puita istuttamalla. Kartanonmetsän säästäminen olisi linjassa myös Suomen ympäristökeskuksen suosituksen mukaan, jonka mukaan “tiivisalueille tulee välttää luonto- ja viheralueille rakentamista ja periaatteena pitäisi olla jo käytetyn (kuten parkkialueiden tai toimitila-alueiden) maa-alueiden uudelleenkäyttö.  

Valitettavan usein Helsingin kaupunki on ilmaissut olevansa huolissaan siitä, näkevätkö yritykset sen luotettavana, sitoutuneena ja pitkäjänteisenä kumppanina. Jos Helsingin kaupunki aikoo tosissaan olla luotettava, sitoutunut ja pitkäjänteinen toimija, se ottaa huomioon edellämainitut sitoumukset ja suositukset.  

Vakuudeksi 

Kaupunkiluonto ry

puheenjohtaja Manki Perukangas