Luontoarvoista piittaamatonta metsäkaupunkia Vantaan Kivistöön

Vantaan Kivistö sijaitsee osittain lentomelualueella, 20 kilometriä Helsingin keskustasta pohjoiseen. Jo ainakin 1980-luvulta saakka on suunniteltu silloisen Martinlaakson junaradan jatkamista kehäratana Kivistön kautta lentoasemalle, josta se yhtyisi päärataan. Jo ennen radan valmistumista 2015 Kivistöön ja varsinkin sen koillispuolella olevaan kymmeniä vuosia kuin Ruususen unta nuokkuneeseen Kanniston kylään alkoi nousemaan uudisrakennuksia, päiväkoteja ja koulu. Toden teolla alueen kasvu sai vauhtia Kehäradan valmistumisesta.

Kehärataa rakennettaessa Kivistön ja Piispankylän väliseen aiemmin liito-oravien kansoittamaan metsään alkoi rakentumaan kerrostalolähiö, josta jo 1980-luvulta on visioitu eräänlaista Vantaan pohjoista ”urbaania” keskustaa, suorastaan rinnakkaiskaupunkia. Viereltä kulkevan Hämeenlinnantien toiselle puolelle 1970-luvulla hylätyn Keimolan moottoriradan maastoihin alkoi rakentumaan niin sanottu Keimolanmäen kerrostaloalue. Sen eteläpuolella on upea Petaksenmetsä, josta löysin Keijo Savolan kanssa aiemmin kartoittamattoman suon, puron ja liito-oravien eldoradon. Keimolanmäen kaavoitus saatiinkin onneksi rajattua liito-oravan ydinalueiden pohjoispuolelle.

Onneksi Petaksen eteläpuolinen Tyttömäen metsä on saanut jäädä rauhaan, mutta toisin kävi sen eteläpuoleisessa metsässä Vehkalan aseman länsipuoleisessa metsässä, joka kaadettiin 2019 mitä epäekologisimmilla verukkeilla, ja toistaiseksi näyttäisi siltä, että turhaan. Kaupunki katsoi tarvitsevansa metsää tähdellisemmin autokauppakeskittymän, jota alueelle ei edelleenkään ole tullut.

Hämeenlinnantien toisella puolella varsinaisessa Kivistössä Vantaan kaupunki hyvin tietoisena liito-orava- ja lahokaviosammalhavainnoista tuhosi suunnitellun uuden kyläkeskustan alle jäävän metsän. Kivistössä ekologinen kompensaatio huipentuu irvikuvakseen; aivan samoin kuin hölmöläiset eivät tiedä, että valoa ei voi kantaa ikkunattomaksi jääneeseen taloon säkeillä, niin Vantaalla ei tiedetä, että monimuotoisuuden indikaattorilajien siirtäminen toivotaan toivotaan -menetelmällä toiselle kasvupaikalle ei tuo menetettyä monimuotoisuutta takaisin.

Itselleni Kivistön ja Kanniston seudut ovat tuttuja, koska synnyin Kivistössä ja molemmat vanhempani ovat kasvaneet näillä kulmilla. Opin Kanniston Linnankartanon metsässä sienestämään, ja edelleen käyn tarkkailemassa ja havainnoimassa näitä oman luontosuhteeni kannalta avainpaikkoja muutamia kertoja vuodessa. Linnankartanon metsä on varsinaisen Kanniston asuinalueen pohjoispuolella – väliin jäävät Stockmannin omistamat pellot - ja siellä ”edistys” tuntuu kulkeneen ohitse, hyvässä mielessä. Metsän ”spirituaalinen” keskus on Hirvikallioksi kutsuttu kukkula, joka on karukkokangastyyppinen kilpikaarnapetäjiä kasvava ympäristö, jossa viihtyvät muun muassa huuhkaja ja metso. Ja nimensä mukaan, siellä oli ennen Kivistön-Kanniston alueen kasvupyrähdystä todennäköisempää törmätä hirviin kuin ihmisiin. Karhuistakin alueella on satunnaisia havaintoja, ja Hirvikalliolla elää erittäin paljon lepakoita. Metsän länsiosissa, lähellä Linnan kartanoa on ainakin vielä muutama vuosi sitten ollut liito-oravan ydinalue, mutta varsinaista liito-orava-aluetta Kartanonmetsä ei mäntyvoittoisena ole.

Vuoden 1980 Hirvikallion alarinteen harvennushakkuiden jälkeen metsä on saanut olla aivan rauhassa, mutta nyt sitä uhkaavat nakertaa Linnankartanon maille suunnitellun hevosurheilukeskuksen ajotie ja henkilökunnan asuintalot.

Vaikka hevosurheilua ei sinänsä vastustaisikaan, niin on käsittämätöntä, miten jo käytössä oleva, asfaltoitu Kylänpääntie, joka johtaa suoraan Linnan kartanoon, ei tule kyseeseen ratsastuskeskuksen ajoyhteydeksi. Toinen vaihtoehto olisi ottaa käyttöön jo 1700-luvulla tunnettu, Kartanonmetsän läpäisevä Forsbackantie, mutta museotienä sen kestopäällystäminen ei tule kyseeseen; sitä paitsi tämä vaihtoehto toisi liikenteen vaikutukset suoraan Kartanonmetsään. Ratsastuskeskukselle onkin suunniteltu uutta Forsbackantiestä lähtevää tieyhteyttä, joka kiertäisi metsän eteläpuolelta. Lisäksi ratsastuskeskuksen työntekijöiden asunnoille on kaavoitettu kaksi tonttia Kartanonmetsään, kiinni Forsbackantiehen.

Minulle vuoden kohokohtana on ollut jo muutamana vuotena pyöräillä Kartanonmetsään ja telttailla siellä yksinäni muutamia öitä, juurtumassa, kuuntelemassa lintujen ääniä ja vähän harjoittelemassa luontokartoitustakin. Tähän saakka Kartanonmetsä on saanut vielä olla rauhassa, mutta vaikka itse Hirvikallio ja sen välitön lähiympäristö jäisivätkin rauhaan, jokainen kerta voi olla viimeinen kerta nähdä Kartanonmetsää kiertävät upeat raidat ja keltajäkälien peittämät haavat. Enää ei luultavasti ratsastustien alle jäävässä, ikiaikaisessa allikossakaan tulla näkemään sammakonpoikasia.

Blogi julkaistiin myös Huuto kaupunkiluonnon puolesta -kirjan blogissa. 

Forsbackantien linjaus uhkaa Kartanonmetsän idylliä

 

Kartanonmetsän alueen kartta. Rajaus ja kartta on Faunatican tekemästä vuoden 2015 luontoselvityksestä. Punaisella rajattu alue oli Faunatican selvitysalue, ja sen eteläosan korkeuskäyrät osoittavat Hirvikallion karukkokankaan. Heti sen pohjoispuolella kulkee Forsbackantie. 

Vantaan Kivistö, jonne jo 80-luvulta asti on suunniteltu uutta, uljasta kaupunginosaa Martinlaakson radan jatkeeksi (ennen puhuttiin Marja-radasta), on radan jatkumista odotellessa alkanut jo varautumaan tulevaan kasvuun. Jo vuosituhannen vaihteessa tämä vuosikymmeniä vakiintunut omakotitaloalue alkoi laajenemaan etenkin itäpuolelle Kanniston kylään, vakiintuneen asutuksen pohjoispuoleiselle pellolle sekä entisen Vanhan Nurmijärventien (nykyisen Keimolantien), Riipiläntien ja Kannistontien väliseen kolmioon. Ensin rakennettiin Kenraalintie yhdistämään Kanniston kaksi poikittaista valtatietä Miekkatie ja Kannistontie Riipiläntiehen, sitten tuli uusi päiväkoti ja pellolle Miekkatien pohjoispuolelle kaavoitettiin taloja silmukkamaisen Luutnantintien ja Vänrikintien varteen. Vänrikintie on umpiperä, joka päättyy kuusiaitaan, johon taas loppui 2002 edesmenneen Vendla-mummoni tontti. 

Tästä näkymästä pohjoiseen Kannisto on täysin samassa tilassa kuin mitä se on ollut koko elämäni. Aika on siellä pysähtynyt. Toki lisääntynyt asukasmäärä on lisännyt Kanniston pohjoispuoleisten viheralueiden käyttöä; aikaisemmin Kanniston ja Stockmannin peltojen erottaman Kartanonmetsän Hirvikalliolla oli todennäköisempää kohdata hirvi kuin ihminen. 

Tämä näkymä on täysin muuttumaton jo ainakin 70-luvulta. Näkymä Miekkatieltä lähtevältä polulta Stockmannin omistamille pelloille. Puiden lomasta kajastelee myös Kartanonmetsä.

Vähän eteenpäin kun tätä polkua kulkee, alkaa vanha Aluman alumiinitehdas häämöttämään. Sen viereen on tulossa muutamia omakotitaloja. Tätä maisemaa ne tuskin ratkaisevasti muuttavat.

Vähän ajan päästä tämä polku kääntyy oikealle, kaartaen kohti Kartanonmetsää, jatkuen Kylänpääntielle, joka alkaa tuon alumiinitehtaan nurkilta. Kannistossa näkyy maastossa monin paikoin välinpitämätön suhtautuminen jätehuoltoon menneinä vuosikymmeninä sekä puhdas välinpitämättömyys; esimerkiksi tästä vasempaan kääntyvän polun varrella näkyy vieläkin rippeitä sortuneesta ladosta, joka oli vielä pystyssä 90-luvulla (mutta jota ei olla taidettu käyttää ainakaan sitten 60-luvun). 

Sitten itse Kartanonmetsässä on pari laitonta kaatopaikkaa, joihin on jätetty autonraatoja, tynnyreitä ja ties mitä. Ne ovat lojuneet maastossa 60-luvun alusta tai autojen muotoilusta päätellen jopa 50-luvulta.

Eikä tuolla ole kyllä autojakaan liikkunut varmaan 60-luvun jälkeen, sillä metsää läpäisevä Forsbackantie on lähes umpeenkasvanut. 

Kohta kuitenkin tämän hylätyn tien rauha on mennyttä. Linnan kartanon yhteyteen Kylänpääntielle on suunniteltu pienimuotoista uudisrakentamista ja hevostalli. Näiden aiheuttamalla liikennöintitarpeella on perusteltu Forsbackantien raivaaminen taas liikennöintikelpoiseksi; kuitenkin Kylänpääntie on jo liikennöintikelpoinen, sitä paitsi suorempi reitti kuin ylläolevan kuvan esittämä talvinen Forsbackantie. Miksi siis keksiä pyörää uudelleen, kun on jo Kylänpääntie?

Alueesta on 2015 Faunatica tehnyt luontoselvityksen. Siinä tunnistettiin alueen luonnonarvokohteita, tehtiin lepakko- ja liito-oravakartoitukset. Yksi niistä oli luontoselvityksessä metsälain alueellisesti arvokkaaksi todettu karukkokangasta puuntuotannollisesti vähätuottoisempi kallio. Sitä paikalliset kutsuvat Hirvikallioksi, ja sillä on huomattavat maisema-arvot. Tämä on itselleni kaikkein pyhin paikka.

Avotulen tekemisessä tulee olla tarkkana. Ainakaan karukkokangas, jossa metsän kunttakerros on hyvin ohut, ei sellaista kestä. Tällä paikalla oli suhteellisen tuoreen nuotion jäljet kesällä 2013. Vielä 7 vuotta myöhemmin nuotiopaikka erottuu selvästi kalliossa.

Forsbackantien linjauksen siirtäminen viidellä metrillä etelään ei kuulosta paljolta, mutta se kyllä tulee niin lähelle Hirvikalliota, että sitä suojaava jo ennestään kapea reunametsä kapenee noin puoleen. Nämä oranssilla maalatut klapit merkkaavat tielinjauksen reunaa, tai siis reuna kulkee metrin niistä valokuvan alareunan suuntaan:

Hirvikallion alapuoleisessa rinnemetsässä merkittiin muutamia kymmeniä säästöpuiksi nimettyjä vanhoja, järeitä puuyksilöitä, joissa oli eniten kilpikaarnamäntyjä, sellaisia kuin tämä:

Rinnemetsää. Täällä on myös pähkinäpensaita. Rinnemetsässä tehtiin harvennushakkuu vuonna 1980, neljäkymmentä vuotta sitten. Tämän jälkeen metsän tuntu yläpuolisella Hirvikalliolla kärsi pitkäksi aikaa. 

Hirvikallion itäpuolella on sekametsittynyt jalopuumetsä, jossa on enimmäkseen suhteellisen pieniä tammia ja vaahteroita. 

Kartanonmetsän reunan valtapuu on raita; paljon kasvaa myös keltajäkälien päällystämiä haapoja. 

Monimuotoisuuden indikaattoreina kääpiä piisaa, etenkin Forsbackantien varren maapuissa:

Faunatican selvitys löysi liito-oravalle soveliainta habitaattia Forsbackantien pohjoispuolelta, jossa maastossa on paljon maapuuta. Epäilemättä potentiaalisesti liito-oraville soveltuvaa voisi olla myös Hirvikallion rinteen alametsä. Lepakoille altteinta aluetta on Hirvikallio. Liiturikartoitus selvästikin pitää uusia, sillä siitä on kohta kuusi vuotta.

Toivoa sopii, että Forsbackantien linjaus tulee jäämään suunnitelma-asteelle. Useamman vuoden sitä merkkaavat kepit ovat joka tapauksessa olleet maastossa. 

Faunatican selvityksen (jonka kanssa minulla ei ole osaa eikä arpaa) voi lukea klikkaamalla bloggauksen otsikkoa.