Viikko 37: kentällä ja laboratoriossa

Viikko 37 meni talkootyön - tällä kertaa varsin vähäisen ja epäfyysisen - sekä luokkaopiskelun merkeissä. Maanantaina Urbaani luonto -kurssilla ensin pohdittiin ryhmässä kaupunkiluonnon ominaisuuksia, niin a-, kuin bioottisiakin sekä erityispiirteitä ja Helsinki-spefisisesti Stadin luontokohteita - jotka tunnen tai ainakin tiedän jo varsin kattavasti ainakin tässä viiteryhmässä - ja iltapäivällä kävimme tutustumassa Pasilan veturitalleilla ympäristöjärjestö Dodo ry:n Kääntöpöytään.

Kääntöpöytää meille esitteli toiminnan ruumiillistuma, pitkän linjan aktivisti Kirmo Kivelä. Toiminnan ytimessä on koko ajan ollut kasvispitoisen lähellä tuotetun puhtaan ruoan paitsi tuottaminen, myös sen puolestapuhuminen. Kääntöpöydän tavoitteena on olla riippumaton emo-organisaatiostaan, mikä ajoittain on ainakin taloudellisessa mielessä tuottanut haasteita.

Kääntöpöydän kaupunkiviljelmää.

Kääntöpöytä pyrkii omavaraisuuteen myös energiatuotannossa. Sen kasvihuoneessa on aurinkopaneeleita ja kasvihuone lannoitetaan veden ja ihmisvirtsan risteytyksellä.

Dodo on myös kaupunkisuunnitteluvaikuttaja, jolla on läheiset suhteet mm. Lisää kaupunkia Helsinkiin -liikkeen kanssa.

Tiistai alkoi kasvitentillä, jossa odotukseni eivät olleet korkealla, ja odotusten mukaan tentti myös meni, vaikkakin hyväksytysti sentään. Sitten opiskelimme Itämeri-perustietoutta: syvyyttä (tai pikemminkin mataluutta), suolapitoisuutta (tai pitoisettomuutta) ja maanpinnan kohoamisen historiaa.

Keskiviikko sujui taas ulkotöiden merkeissä; tällä kertaa Lammassaaressa. En ole käynyt saaressa kuin joskus 1998 tai 1999, kun valitettavan yksipuolinen rakkauteni, jota olin koettanut ruokkia kolmisen vuotta, taisi lopullisesti kilpistyä kirkastettuna juhannusyönä tälle saarelle.

Ensin Helsingin kaupungin ulkotyöyksikön/Staran/mikätiessenytonkaan organisaatiouudistuksen jälkeen Antti Helakorpi esitteli meille hieman Viikin ja Vanhankaupunginlahden alueen historiaa, jolla myös alueen hoitotoimet voidaan perustella; suurena narratiivina, jonka myös alueelta otetut ilmakuvat todentavat, on umpeenkasvu.

Jopa kolmimetrinen järviruoko hallitsee maisemaa Lammassaaren ympärillä.

Sitä vastaan taistellaan niittämällä ja laiduntamalla, ja nyt niitetylle alueelle olimme menossa aloittamaan karja-aidanrakennusta.

Halvalla tulivat nämä talkoopisteet, sillä amfibioajoneuvon tekniikka petti, ja pääsimme aloittamaan vasta puoleltapäivin. Näihin aidanseipäisiin on perjantain ryhmän hyvä aloittaa napsimaan aitaverkkoa. Tosin pari innokkainta ehti jo aloittamaan parista ensimmäisestä seiväsvälistä...

Innoittunutta talkooryhmääni, jonka kapteeniksi minut pätevöi ainoastaan ikäni. Millään muulla en voikaan tässä seurassa päteä.

Lisäksi ehdimme hieman tutustumaan Lammassaaren lintutorniin ja nauttia eväiden lomassa lintubongauksen alkeita.

Torstai meni sieniteorian merkeissä. Oma pitkällinen sieniharrastukseni on ollut hyvin poimintapainoitteista, ja on jotenkin hätkähdyttävää saada tajuta, että maailman isoin elävä organismi on sieni; Ameriikan Yhdysvaltain Oregonista löydetty mesisieniklooni, pinta-alaltaan 965 hehtaaria (melkein 10 neliökilometriä) ja suurimmalta halkaisijaltaan 3,8 km.

Perjantainkin talkookohde houkuttelee omakohtaisen muistelon. Kävin ennen Puolustusvoimille kuuluneella Harakan saarella isäni kanssa salaa jäitä Kaivopuistosta pitkin hipsien talvella 1980. Tämä on tähän saakka ainoa ja viimeisin vierailuni saaressa.

Lisää tarinoita kertoi oppaamme, ympäristökasvattaja ja kemisti Asta Ekman, joka esitteli mm. saaren luontoa, josta rikkaasta linnustosta mainittakoon esimerkiksi meriharakka ja satojen pesien voimin saarelle asettunut valkoposkihanhi. Sen linnuston parissa suurta tuhoa aiheuttaa vieraslaji nimeltään minkki. Näimme myös tyynylaavamuodostelmaa:

Laboratorioharjoittelija-Kimmon johdolla otimme Harakan laiturista vesinäytteen.

Kuva: Caro Weckman

Se sitten analysointiin labrassa neljän ulottuvuuden osalta: ammonium-, nitriitti-, nitraatti- ja fosfaattipitoisuuden osalta. Mittaukset osoittivat madonlukuja ammoniumin ja nitriitin osalta; Ekmanin mukaan syynä tähän on Viikin vedenpuhdistamon piiputtaminen.

Ehdin kiertämään saarta valitettavan kursorisesti, mutta minun on pidettävä huolta siitä, että seuraavaan visiittiin on aikaa vähemmän kuin miltei 39 vuotta. Saaren pesimäaikana suljetuille luonnonsuojelualueille en nyt ehtinyt; sen sijaan näin kyllä koululaisten luontokasvatukseen käytettäviä havainnollisia näyttelyitä.

Harakan labran kummitusta emme tällä erää tavanneet. Sen kummituksen täytyy olla Tauno Suuren henki.