Monday, September 3, 2018

Viikko 35: ryhmäytystä ja talkoita

Viikolla 35, kolmannella opiskeluviikollani on opittu käytännössä heinäkasveja, ryhmäytymistä, merenkäyntiä, vieraslajitorjuntaa, rantaniitty- ja ketokasvillisuutta. Viikon kolme ensimmäistä päivää vietettiin Vuosaaressa. Maanantaina käytiin Skatan tilalla, joka tuli aikaisemmin tunnetuksi kiistanalaisen kuvataiteilija Miina Äkkijyrkän/Liina Långin/herratiesminkä vapaana kulkevasta karjasta. Nyt oltuaan muutaman vuoden tyhjillään, Skatan tilalla majailee päihde- ja mielenterveyskuntoutustyötä tekevän Sininauhaliiton Vihreä Veräjä -hanke, joka on edelläkävijä Benelux-maista alkunsa saaneessa Green Care (vihreä hoiva) -liikkeessä. Sen taustoista, hieman menetelmistä ja mahdollisen ammatillistamisen sertifioinnista kertoili meille tunnelmallisessa kodassa nuotiotulen ääressä Minna Malin.

Kanojen ruokkimisen on moni Skatan-kävijä havainnut terapeuttiseksi.

Tiistain ja keskiviikon vietimme Vuosaaren toisella puolella, Kallvikissa. Siellä kaupungin nuorisotoimen Seikkailutalossa opeteltiin heinäkasveja ja nuorisokonkari Kari Pitkäsen ohjaamana harjoiteltiin ryhmäytymistä niin hyvin että tuloksena oli ryhmäytymistä kiitettävissä määrin erilaisten ulkoilullisten leikkien avustuksella, kuten esimerkiksi rakentamalla kanooteista katamaraani. Tiedä häntä, kumpi tässä kuului piilo-opetussuunnitelmaan; ryhmäytyminen vai ryhmäyttämisen työkalupakin täyttäminen mainioilla harjoitteilla. Oli miten oli, näiden tehtävien voisin kuvitella toimivan neuropsykiatrisessa valmennuksessa.


Seikkailutalo.


Heinäkasvien tunnistamistakin opeteltiin.

Uskomatonta mutta totta, kyllä siitä merikelpoinen tuli niin että tämä hökötys kantoi 24 henkeä, ja kaikki selvisivät suurin piirtein kuivin jaloin takaisinkin.

Kallvikinharju.

Kallvikiin ei kannata lähteä ilman että on käynyt tutustumassa sen upeaan harjuun. Kävimme kierroksella Kallvikinniemen kärjen harvinaisella rantaniityllä, Kuningattaren luonnonsuojelualueella ja bongasimme runsain mitoin kasvilajeja, mm.

Suomessa silmälläpidettävä pikkurantasappi. 

Opettelimme erottamaan sianpuolukan (kaksi vasemmanpuoleisinta lehteä) tavallisesta puolukasta.

Torstaina opeteltiin erilaisia perinnebiotooppeja. Niillä tarkoitetaan siis agrikulttuurin muokkaamia luontotyyppejä, kuten ketoja tai hakoja. Jokainen ryhmä sai esitellä toisille yhden perinnebiotoopin, ja kai tässä avohärdellissä, jota jotkut työpajaksikin kutsuvat, jotain jäi kaaliinkin.

Perjantaina oltiin sitten yhdellä tällaisella perinnebiotoopilla miltei Vantaan rajalla, Haltialan tilalla tutustumassa Tomi Silanderin johdolla ketokasvillisuuteen, ja Silanderin ja kaupungin talkoovastaava eli vapaaehtoistyön koordinaattori Armi Koskelan johdolla Ruutinkosken häkellyttävän idylliseen luonnonsuojelualueeseen. Kuitenkin päivän pääanti oli tilan kieltämättä varsin edustavaan vieraslajistoon tutustuminen ja torjuntatalkoot.

Japanintattaren - joka tappaa talossa ja puutarhassa, toisin sanoen se voi tunkeutua jopa talon perustusten lävitse - emme rohjenneet tällä aikataululla kajota, joten keskityimme viitapihlaja-angervoon...

... joka sisältää sinihappoa, hävittäen kenttäkerroksesta muut lajit, sekä etelänruttojuureen, jonka varsi napsahtaa varsin kätevästi poikki ilman puutarhasaksiakin, ja tämän näivetyskäsittelyn toistaminen 2-3 kertaa kasvukauden aikana riittää.


Talkoiden päätteeksi ehdimme tutustumaan Haltialan kotieläimiin:


Opiskelijat kirmasivat innoissaan mm. ylämaankarjan perässä kuin kevätlaitumelle päästetty - ylämaankarja.

Keltamatara on hyvän maanlaadun indikaattorikasvi kedoilla. Se on vaarantunut ketojen katoamisen myötä.

Ruutinkosken maisemissa silmä ja mieli lepäävät. Mitään mieltä ei sen sijaan ole siinä, että kuntarajat estävät kokonaisvaltaisen maankäytön ja luonnonvarojen suunnittelun. Vantaan puolen kerrostalolähiöt melko tehokkaasti murskaavat idyllin illuusion, ja tässä kuvassa näkyvällä vastarannalla saa kalastaa kun taas kuvanottopuolella ei. Mitäs jos heittäisi tarpeeksi pitkän siiman naapurikunnan puolelta? Mihin silloin syyllistyisi?

Nämäkin talkoot vaativat yhden ihmis"uhrin". Yksi opiskelija onnistui saamaan punkin, jota sitten joukkovoimalla irroiteltiin. Punkki on toki ulkotyöläisille tuttu seuralainen, jota vastaan alalla työskentelemään mielivän kannattaa ottaa punkkirokote.