Mielipide Haagan liikenneympyrän ja Vihdintien kaavasta

Kaupunkiluontoliike ry – Stadsnaturrörelse rf

Mielipide Haagan liikenneympyrän ja Vihdintien kaavasta 18.1.2023

Kaupunkiluontoliike ry kiittää Maankäyttö- ja rakennuslain suomasta mahdollisuudesta lausua Haagan liikenneympyrän ja Vihdintien kaavasta. Haagan liikenneympyrässä emme näe kovinkaan suuria ongelmia, kunhan liito-oravien yhteyksistä huolehditaan. Tähän kannanotossa palataan myöhemmin vielä tarkemmin. Sen sijaan Vihdintien kaavan kanssa on vielä tekemistä, jotta siitä voisi tulla hyväksyttävä jatkotyöstön pohja.

Hiilijalanjälkilaskenta on puutteellinen

Kaava-aineistot osoittavat, että läntisen raitiotien hiilijalanjälkilaskennassa otetaan huomioon vain materiaalien hiilijalanjälki. On kuitenkin keinotekoista irrottaa tästä laskennasta raitiotien oheiskaavoituksen – rakentamisen ja sen takia kaadettavien puiden – aiheuttama hiilijalanjälki, sillä raitiotien varren oheiskaavoituksen voi sanoa olevan raitiotien aiheuttama seuraus, mutta myös sen syy, jolla jälkikäteisesti perustellaan raitiotie kannattavaksi. Tässä oheiskaavoituksessakin tulisi huomioida välittömät vaikutukset hiilijalanjälkeen; alueen hiilinielu väistämättä pienenee oheiskaavoituksen aiheuttaman puidenkaadon vuoksi. Tässä suunnitelmassa esitetyssä muodossa hiilijalanjäljen laskenta on viherpesua.

Hiilijalanjälkilaskennoissa ei myöskään huomioida lumen pois kuljettamisesta aiheutuvia liikennepäästöjä, vaikka vuorovaikutusraportin sivulla 31 todetaan, että tiheästi asutuilla alueilla – jollaiseksi alue on suunniteltu - lumi joudutaan kuljettamaan pois lumenkaatopaikoille. Niissä ei myöskään huomioida päästöjä, joita koituu siitä kun päiväkoti- ja koululaisryhmiä ja Riistavuoren palvelukeskuksen asukkaita joudutaan kuljettamaan nykyistä kauemmas luontovirkistyksen perässä.

Mitä on virkistysalueiden kehittäminen, jos ne pienenevät ja metsäisyys vähenee?

Kaupunkiluontoliike ry ihmettelee, mitä oikein halutaan tarkoittaa vuorovaikutusraportissa siellä täällä mainitulla ”virkistysalueiden kehittämisellä”? Tarkoitetaanko tällä sitä, että niihin tuodaan uusia toimintoja – jolloin metsäisyys väistämättä pienenisi - vai onko tämä vain hämäysyritys, kiertoilmaisu sille, että nykyistä suuremmalle asukasmäärälle on nykyistä vähemmän virkistysalueita? Kun metsä pienenee, sitä ei voi enää oikein kutsua metsäksi vaan pikemminkin puistokaistaleeksi. Ehkä tästä on kyse ”kehittämisessä”? Tästä lausutaan vuorovaikutusmuistion sivuilla 39-40, tunnustaen, että niukat määrärahat eivät mahdollista suuria ”kehittämistoimenpiteitä”. Vuorovaikutusmuistion sivulla 78 kaupungin vastaus tähän kysymykseen - että mitä kehittämistä on metsän kaataminen - osoitti, että tähän kysymykseen kaupunki ei osaa tai kehtaa vastata. 

Riistavuoren kaventaminen tekee ympäristökasvatuksen mahdottomaksi

Riistavuoren metsää ei pidä kaventaa nykyisestään juurikaan, sillä dosentti Kati Vierikon et al. tutkimuksien mukaan metsän on oltava vähintään kaksisataa metriä leveä ollakseen monimuotoinen, sillä ekologiset, monimuotoisuutta heikentävät reunavaikutukset ulottuvat molemmista reunoista jopa sadan metrin päähän. Kapeammassa metsässä metsän tuntu kärsii huomattavasti ja ympäristökasvatus käy mahdottomaksi. 

Etelä-Haagan päiväkodit ja koulut ehtivät nykyisellään siirtymään jalkaisin Riistavuoreen ulkoilemaan ja nauttimaan ympäristökasvatuksesta. Esimerkiksi Talin ulkoilupuisto, Keskuspuisto ja Runar Schildtin puisto ovat niin kaukana Etelä-Haagasta, että niihin ei ehdi ja pienet lapset eivät jaksa niihin kävellä. Ja Runar Schildtin puistoon ei ole tieyhteyttä, joten sinne ei pääse siirtymään esimerkiksi linja-autolla. Jos ja kun nyt Riistavuoressa suoritettava virkistys ja luontokasvatus siirtyisi Keskuspuistoon, sinne ajamisen päästövaikutukset tulee huomioida.

Asemakaavamuutoksen selosteessa sivulla 34 mainitaan, että liikenneympyrän lähettyvillä olevat alikulkutunnelit purettaisiin. Tämä ei ainakaan lisää kevyen liikenteen turvallisuutta, eläinten esteetöntä ja turvallista siirtymistä tai kevyen liikenteen väylästön palvelutasoa ja sen houkuttelevuutta. Tämä on syytä ottaa vakavasti etenkin Riistavuoren virkistyskäyttöarvon heikentyessä kaavoituksen myötä, jolloin esimerkiksi nyt aluetta käyttävien päiväkoti- ja koululaisryhmien esteetöntä pääsyä Talin viheralueille pitäisi tukea, ei tehdä vaarallisemmaksi. 

On ilmastotyperyyttä korvata metsä katupuiden rivistöllä

Ei ole ilmastoviisautta kaataa metsää siksi, että levennetään katualuetta, jotta sen varteen olisi tilaa istuttaa sinänsä positiivinen katupuurivistö vain siksi, että Vihdintietä olisi oikeutettua kutsua ”kaupunkibulevardiksi”. Tämä toimenpide on verrattavissa hölmöläisten matonkudontaan, sillä kyseessä on luontokatoa edesauttava toimi, joka on pikemminkin ilmastotyhmyyttä, jos kerran katupuiden vaatiman tilan vuoksi on kaadettava metsää, jolloin katupuiden istuttamisen takia puiden määrä alueella pienenisi. Tästä on ilmastoviisaus hyvin kaukana. Jos kuitenkin katualuetta on kaikesta huolimatta pakko leventää, otettakoon vaadittu tila Vihdintien länsireunasta, jota voidaan tarpeen mukaan pengertää.

Tuore meteorologi Minttu Havun väitöskirjatyö osoittaa, että metsän korvaamisessa katupuilla ei ole mitään järkeä. Tämän em. tutkimuksen mukaan kestää kymmeniä vuosia ennenkuin istutetut puut muuttuvat päästölähteistä hiilinieluksi (https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000009234616.html?share=8f2063faa69c8a594beef22fc528d035&fbclid=IwAR0K1riMXmG01OoI4ygUw-ZR6hJ1E0CjG37y2z4D9vMNqPiI22vgA35alj8). Tätä ei myöskään olla huomioitu tämän suunnitelman hiilijalanjälkilaskennoissa. Saman tutkimuksen mukaan tulisi huomioida myös rakennushankkeiden hiilinielua pienentävä vaikutus maaperään.

Kaupunkiluonto ry toivoo, että Riistavuoren reunan kaavoituksessa – jos katsotaan, että on täysin mahdotonta noudattaa nollalinjaa rakentamisessa - jatkotyöstön pohjana käytettäisiin asukkaiden vaihtoehtokaavaa, joka on arkkitehti Tapani Launiksen laatima. Sen yksinkertainen talorivi säästää luontoa kaupungin alustavia suunnitelmia enemmän. 

Vuorovaikutusmuistion sivulla 84 väitetään, että yksi talorivi Vihdintien varrella ei muodostaisi viihtyisää kaupunkiympäristöä ja että tarkoituksena on suunnitella myös julkista tilaa. Luonto on viihtyisää julkista tilaa, eikä sitä tarvitse suunnitella. Se on paikalla jo valmiina. Ja jos tyydyttäisiin yhteen taloriviin, tätä julkista tilaa jäisi alueelle enemmän. Tapani Launiksen vaihtoehtosuunnitelma, joka sisältää yhden talorivin Vihdintien varrella, täydentyy vielä mahdollisesti Vihdintien toisen puolen täydentävällä kaavoituksella, josta Otso Kivekäs on tehnyt aloitteen; lisäksi liikenneympyrän sisäpuolelle olisi mahdollista kaavoittaa hyvinvointikeskuksen lisäksi myös asuntoja. Näin ollen kaupungin väitteet siitä, että yksi talorivi Vihdintien varrella ei mahdollistaisi palveluille riittävää asukaspohjaa, ei kestä lähempää tarkastelua varsinkaan jos osa asunnoista toteutetaan jonnekin muualle. Korttelikaupunkiajatus sulkee julkisen virkistysalueen kortteleiden sisäpihoiksi, ja tästä on luovuttava. 

Yksi talorivi Vihdintien varrella vertautuisi Koskelantien varren Olympiakylään tai Mannerheimintie 71-79 aravatalojen rivistöön; molempien takana alkaa viheralue; ensimmäisessä tapauksessa Kumpulan siirtolapuutarha ja jälkimmäisessä Keskuspuisto. Kumpaakaan aluetta ei taida kukaan pitää epäviihtyisänä ainakaan sen takia, että niissä on vain yksi talorivi tien ja viheralueen välissä.

Liito-oravien yhteyksistä kaavasuunnitelmassa ei olla huolehdittu riittävästi

Pidämme valitettavana, että Haagan liikenneympyrän ja Vihdintien kaavassa joudutaan vetoamaan liito-oravaan, joka on monimuotoisuuden indikaattorilaji, ja ihmettelemme sitä, miksi kaupunki ei ole tunnistanut ja tunnustanut sitä, että liito-oravien elinympäristöjen suojeleminen auttaa luontokatoon vastaamisessa, sillä liito-oravan eläminen jollakin alueella on osoitus kyseisen alueen monimuotoisuudesta eli rikkaista luontoarvoista. Siihen on hyvät syyt, että liito-orava on EU:n luontodirektiivillä suojeltu laji, sillä liito-oravan suojeleminen auttaa luontoa kokonaisuudessaan. 

Niin sanotulle Piimäenpuistolle tulee tehdä perusteellinen luontokartoitus. Sen ajankohtainen liito-oravatilanne on kartoitettava; lisäksi alueesta on syytä tehdä kääpäkartoitus, sillä Keijo Savolan maastokäynnit alueella antavat viitteitä, että alueella olisi arvokkaita kääpiä. On selvitettävä paitsi Piimäenpuiston merkitys liito-oravien dispersaalina mutta myös niiden mahdollisena elinympäristönä. Liito-oravien yhteyksistä on sanottava sen verran, että puiden istuttaminen ei riitä takaamaan liito-oravien tarvitsemia liikkumisyhteyksiä, sillä mitä pidempi on liito-oravan liidettävä matka, sitä korkeammat yhteyspuut se tarvitsee. 

Kaava sisältää myös varauksen aluekeskukselle heti rantaradan pohjoispuolelle. Tästä suunnitelmasta tulee luopua, sillä se katkaisisi ekologisen ja virkistysyhteyden, niin sanotun läntisen vihersormen lopullisesti. Liito-oraville aluekeskuksen paikka on dispersaali eli levittäytymisreitti Riistavuoren ja Pohjois-Haagan erittäin liito-oravarikkaiden metsien välillä; Kaupintien, Vihdintien ja Kehäradan erottama metsä on koko Helsingin liito-oravatiheimpiä metsiä, ja aluekeskuksen toteuttaminen vaarantaisi yhden koko Helsingin suurimmista liito-oravapopulaatioista. 

Haagan liikenneympyrän puustoinen yhteys on olennainen Haagan liito-oravapopulaatiolle

Liito-orava on levinnyt lännestä, Espoon suunnasta Helsinkiin, ja Talin ja Munkkivuoren metsät ovat tässä levittäytymisessä elintärkeässä asemassa. Liito-oravan levittäytyessä myös Haagaan, niiden todennäköisin ja ylivoimaisesti paras uusiutumisreitti on Talin kautta. Keskuspuistostakin on mahdollista tulla Haagan ammattikoulun vieritse, mutta Keskuspuistosta taas ei ole yhteyttä Espoon runsaammille liito-oravamaille; lisäksi Hämeenlinnantien ylittäminen on erittäin riskialtis yritys nuorellekin koiraalle. 

Yksi Helsingin tiheimpiä liito-oravakantoja lienee Pohjois-Haagassa; niin sanotun Pohjois-Haagan keskuspuiston alueella, alueella, joka rajautuu lännessä Vihdintiehen ja pohjoisessa Kaupintiehen. Kaupungin mielestä tämän alueen liito-oravakanta voisi uudistua myös liitämällä Vihdintien ylitse; tämä saattaa olla paikoitellen teoreettisesti mahdollista, mutta Vihdintien länsipuoli on lähes kokonaisuudessaan teollisuus- ja toimitila-aluetta, jota liito-orava voi käyttää vain kauttakulkuun, ei elinympäristönä. Ja on hyvin epätodennäköistä, että liito-orava lähtisi ensin ylittämään Pitäjänmäentietä ja sitten toiveikkaana etsiskelemään yksittäisiä yhteyspuita, joiden avulla se jotenkin onnistuisi navigoimaan koko laajan Pitäjänmäen-Valimon teollisuusalueen lävitse. 

Helsingin Sanomien tuoreen artikkelin mukaan kokemuksia yhteyspuita korvaavista ylitystolpista ei juurikaan ole, eikä voida luotettavasti olettaa, että liito-oravat niitä hyödyntäisivät varsinkaan liikennealueen ylitse. Ainakaan tähän mennessä kyseisessä artikkelissa mainitun Liito-orava-LIFE -hankkeessa Espoossa liito-oravat eivät ole ylitystolppia hyväksyneet käyttöönsä. (https://www.helsinginuutiset.fi/paikalliset/5647606?fbclid=IwAR3S_y1b2_SqFtvW4QcFpOYm6YzMUewcrAT5Q2cCwow6fgr20MyPcTeJhCY)

Edelläkerrottujen syiden vuoksi onkin tärkeää pitää huolta, että Haagan liito-oravien ensisijainen levittäytymisreitti pysyy käyttökelpoisena. Ja se reitti kulkee Haagan liikenneympyrän poikki. 

Tekemäni tutkimukset osoittavat selvästi Haagan liikenneympyrän keskeisen merkityksen Haagan liito-oravakannan uusiutumiselle. Sitä uusiutumista ei estä Talin tenniskeskuksen parkkipaikan noin 27 metrin puuton väli eikä Pitäjänmäentien ja Vanhan Viertotien ylittäminen; sen sijaan sille luultavasti olisi kohtalokasta Haagan liikenneympyrän kaataminen niin, ettei lounais-koillissuunnassa jätettäisi yhteyspuiden rivistöä. Uudeksi Piimäenpuiston ja Riistavuoren välin korvaavaksi yhteydeksi ajatellusta CGI:n toimitalon, Vihdintien ja Pitäjänmäentien “kainaloon” jäävästä metsiköstä matka Vihdintien toiselle puolelle on liian pitkä. Piimäenpuistolle tulee myös tehdä luontokartoitus, jonka osana liito-oravakartoitus. 

Johtopäätökset ja suositukset: liikenneympyrän kaavassa on vain vähän ongelmia, mutta Vihdintien kaavaa tulee keventää ja kaventaa

Edellä sanotun perusteella Kaupunkiluontoliike ry esittää, että Haagan liikenneympyrän kaava voidaan hyväksyä niillä edellytyksillä, että liito-oravien esteettömistä kulkuyhteyksistä Haagan liikenneympyrän poikki huolehditaan ja kevyen liikenteen alikulut säilytetään, sillä ne palvelevat myös eläimiä. Esitämme, että asuntorakentamisen mahdollisuuksia tutkitaan vakavasti myös liikenneympyrässä ja että Otso Kivekkään aloitetta, jossa ehdotetaan osaa Vihdintien varren asuntorakentamisesta siirrettäväksi vajaakäytössä olevalle toimitila-alueelle Vihdintien länsipuolelle, edistetään vakavasti. Alueella on kunnallistekniikkakin valmiina. Myös Vihdintien länsipuolen laajoille parkkikentille voisi kaavoittaa ja siirtää autot maan alle; sitä paitsi alueelle tuotava lisääntyvä joukkoliikenne vähentää pysäköinnin tarvetta. Sen sijaan Vihdintien kaava vaatii vielä enemmän jatkotyöstöä, jotta siitä voisi tulla hyväksyttävä, ja tässä ehdotetussa muodossaan sitä ei voi hyväksyä. 

Vuorovaikutusraportin sivulla 41 mainitaan, että Helsingille oltaisiin kehittämässä ekologisen kompensaation mallia. Jos hiilinielut ehkä olisivatkin kompensoitavissa, paikalliset ekosysteemipalvelut taas eivät sitä ole, ja asukkaiden kannalta lähiluonto toimii paitsi luontokasvatuksen paikkana, myös hulevesien imeyttäjänä, ilmanpuhdistajana ja päivittäisen virkistäytymisen paikkana. Mikään kompensaatiomalli ei oikeuta lähiluonnon uhraamista metropolitason ilmastotavoitteille, joiden osalta sitä paitsi on hyvin kyseenalaista, missä määrin lähiluonnon uhraaminen auttaa näiden ilmastotavoitteiden saavuttamisessa. Lähiluonnon tuhoaminen merkitsee sitä, että asukkaat lähtevät luontovirkistyksen perään kauemmas, yleensä autoilla.

EU:n ennallistamisasetuksen 6 § on ottanut vertailuvuodekseen vuoden 2021. Tämän pykälän keskeisenä periaatteena oleva kokonaisheikentämättömyyden velvoite olla vähentämättä latvuspeitteisyyttä ja viheralueita sitoo kaikkia Suomen kuntia. Riistavuoren alueen kaavoittaminen sotii ennallistamisasetuksen 6 § vastaan, ja aivan erityisen kornilta tässä suhteessa vaikuttaa ajatus kaataa metsää, jotta olisi tilaa istuttaa tilalle katupuiden rivistö. Osittain tai suurimmaksi osaksi kaadettavan metsän edellämainitun kaltainen ”virkistysarvojen kehittäminen” ei ole ennallistamista.

Liite:

Raportti liito-oravien yhteyksistä (löytyy allaolevasta linkistä):

https://kaupunkiluontoliike.blogspot.com/2022/12/haagan-liikenneympyra-on-elintarkea.html

 

Vakuudeksi

Kaupunkiluontoliike ry

Manki Perukangas, puheenjohtaja

Ekologisesta ja sosiaalisesta kompensaatiosta

Viime aikoina on alettu puhumaan paljon kaupunkiluonnon kompensaatiosta. Tällä tarkoitetaan kaavoitushankkeiden takia menetetyn luonnon "korvaamisesta", jos nyt luontoa voi korvata sen paremmin ekosysteemipalveluna kuin missään muussakaan mielessä. Ekologisen kompensaation suurin ongelma lienee siinä, että yksittäisten puiden lisäksi pitäisi korvata kokonaisia elinympäristöjä, joita ei välttämättä löydy; ne elinympäristöt ovat vieläpä kytkeytyneitä toisiinsa. Joitakin ympäristöjä ei myöskään voi korvata; jos puut voivatkin kasvaa ja metsäekosysteemit palautua, jos kompensaatiolle hyväksytään ajallinen viive, niin esimerkiksi kalliot eivät kasva takaisin. Pirkkolan, Kumpulan, Savonkadun tai Matokallion kalliot eivät kasva takaisin, ja kuten Vasemmistoliiton Mai Kivelän aloite Patterinmäen Raide-Jokerin läntisen suuaukon tieltä räjäytetyn kallionjyrkänteen kompensaatiosta sai vastauksekseen: vastaavia kallionjyrkänteitä ei ole. 

Luonnon kompensoinnista puhutaan kahdessa merkityksessä: ekologisesta ja sosiaalisesta kompensaatiosta. Jos ekologinen kompensaatio olisikin em. reunaehdoilla mahdollista, lähiluontoa ei oikein edes voi kompensoida, sillä tiettyyn paikkaan sidottuja henkilökohtaisia merkityksiä ei voi siirtää, sillä se edellyttäisi omien viheralueidensa menettäneiden ihmisten henkilökohtaisen kovalevyn tyhjentämistä ja uudelleenlataamista. 

Jalopuumetsät osoittavat erinomaisesti joitakin kompensaation kipukohtia, ristiriitoja ja puolia, joita ei olla ajateltu loppuun saakka. Jalopuumetsät ovat luonnonsuojelulaissa suojeltu luontotyyppi; Pajamäessä tätä jouduttiin testaamaan, koska Raide-Jokerin tunnelin läntinen suuaukko olisi rouhaissut Patterinmäen pienehköstä lounaispuoleisesta vaahteralehdosta aimo annoksen. ELY-keskus lausui tästä metsästä käsityksenään, että se ei olisi luontaisesti syntynyt, jolloin sitä ei koskisi luonnonsuojelulaki. Kuitenkaan ei ole tiedossa, että alueen noin 50 vaahteraa oltaisiin sinne vasiten istutettu. Jos ELY-keskuksen argumenttiin olisi uskominen, silloin vaahterametsälle ei tarvitsisi ajatella ekologista kompensaatiota, koska sen luonnonarvot eivät ei-luontaisiksi katsottuina olisi kompensoimisen väärtejä. 

Jos mukaan kuitenkin astuu sosiaalinen kompensaatio, tämä riittäisi pelastamaan Pajamäen onneksi suurimmaksi osaksi ainakin tähän saakka säilyneen vaahterametsän, sillä jos edelliseen ELY-keskuksen argumentaatioon olisi uskominen, metsä olisi tulosta inhimillisestä toiminnasta, jolloin sillä olisi kulttuurista ja sosiaalista merkitystä. Metsä, joka ei ekologisessa mielessä olisi katsottu tärkeäksi, olisi sitä sosiokulttuurisessa mielessä, sillä istutettu tai kulttuurimaisemista levinnyt jalopuumetsähän on osoitus siitä, että metsän historia on inhimillisen kulttuurihistorian ja merkityksenannon tuote, jolloin metsä olisi eräänlainen perinnemaisema: luonnoltaan, kulttuurihistoriallisesti ja maisemallisesti arvokas alue. 

Jos siis luonnon kompensoimista lähdetään tutkimaan, niin moni alue, jota ei syystä tai toisesta katsota ekologisesti kompensoitavan arvoiseksi, on pelastamisen väärti juuri sosiaaliseen kompensaatioon liittyvistä syistä, ja jos jonkin alueen ekologisen kompensaation kriteerejä lähdetään kyseenalaistamaan, tämä juuri voi ajankohtaistaa alueen sosiaalisen kompensaation arvoiseksi, vaikka monessa tapauksessa rakennetun ympäristön perinnemaisematkin ovat ekologisesti arvokkaita, ainakin jos on uskominen Ympäristöministeriön omaa luonnehdintaa perinnemaisemista. Ja miksi eivät olisi. Tuskin kunnat tai edes ELY-keskukset omistaisivat asiasta Ympäristöministeriötä suurempaa viisautta. 

Liito-oraville ei riitä pieni metsälaikku

HS.fi:ssä 7. joulukuuta ja Helsingin Sanomissa 9. joulukuuta julkaistussa kirjoituksessa väitettiin, että liito-oravan elinympäristöksi riittää pienikin metsälaikku. Jutussa esitettyyn johtopäätökseen tultiin Suur-Tapiolan alueella tehdyssä kartoituksessa, jossa seurattiin vuoden ajan kymmenen liito-oravan liikkeitä radiopantojen avulla.

On totta, että liito-oravan (siis naaraan) reviiri on suhteellisen pieni. Liito-oravatuntija Ilpo K. Hanskin mukaan naaraiden elinpiiri on yleensä alle 10 hehtaaria. Uroksilla se on keskimäärin noin 60 hehtaaria. 

Jutussa sentään mainittiin, että alueen koon sijasta sen laadukkuus on tärkeintä. HS:n olisikin suonut valinneen toisenlaisen verkko-otsikoinnin kuin "liito-oravat elelevät hyvin pienillä metsälaikuilla", sillä laiska lukija voi tulkita tämän suoranaiseksi luvaksi katkaista artikkelissakin mainitut liito-oraville elintärkeät levittäytymisreitit eli dispersaalit ja pirstoa laajemmat metsät.

Liito-orava on paitsi riippuvainen elinympäristön monimuotoisuudesta myös indikaattorilaji, joka osoittaa elinympäristön olevan monimuotoista. Kaavoituspoliitikoille tiedoksi: liito-orava ei tunne kompensaatiota. Kaadettua elinympäristöä ei voi korvata säästämällä metsää "jossain muualla". Sama pätee lähivirkistysalueisiin, jotka eivät valitettavasti nauti erityistä lainsuojaa.

Liito-oravan aivan viime vuosina tapahtunut levittäytyminen pääkaupunkiseudulle ei tarkoita lajin elinvoimaisuuden lisääntymistä, vaan sitä, että maakuntien talousmetsänhoito on ajanut sen ahtaalle sen perinteisimmillä esiintymisalueilla.

EU:n luontodirektiivi on määritellyt Suomelle aivan erityisen vastuun liito-oravien säilymisestä, eihän lajia tiettävästi esiinny EU:ssa muualla. Pääkaupunkiseudun kaavoituspaineissa ja näihin kytkeytyvissä infrastruktuurihankkeissa tuleekin muistaa huolehtia siitä, että liito-oravien elinympäristöt eivät pirstoudu.

(lehteen lähetetyssä versiossa oli vielä tämä lisäys, joka ei päässyt julkaistuun juttuun; olikohan siinä liikaa kritiikkiä Helsingin kaupunkisuunnittelua kohtaan: "esimerkiksi suunniteltu Riistavuoren kaavahanke tulee eristämään Pohjois-Haagan liito-orava-alueet - ja etteivät metsät kapenisi liikaa (kuten Pirkkolan valitettava urheiluhallihanke tekee, kaventaen Keskuspuiston vain vähän yli 200 metriin))

Kun metsä kapenee, sen laatukin huononee. Alle 200 metrin metsäkaistale muuttuu kokonaisuudessaan reuna-alueeksi, jolloin indikaattorilajit - kuten liito-oravat - eivät siellä enää viihdy. Aivan erityisellä rakkaudella pitäisi vaalia aiemmin roskapuina pidettyjä haapoja - sillä niissä viihtyvät paitsi liito-oravat - myös monet muut monimuotoisuudesta nauttivat lajit sekä vanhoja kuusia, joita ei pitäisi karsia kirjanpainajatuhojen ehkäisemiseksikään.

Michael Perukangas

luonto- ja ympäristöneuvoja, Kaupunkiluontoliikkeen puheenjohtaja, liito-oravakartoittaja 

Pajamäen itäisin liito-oravareviiri, jonka yhteydet muihin Pajamäen ydinalueisiin heikkenevät merkittävästi Raide-Jokerin itäisen suuaukon aiheuttaman puunkaadon myötä

Kirjoitukseni julkaistiin tänään (17.12.) Hesarin verkkoversion Espoo- ja Helsinki -liitteissä.

Rakkauden metsä - etukäteiskompensaatiota, osallistamista vai hölmöläisen matonkudontaa?

Vuosaareen istutettiin helsinkiläisen valtuutetun Leo Straniuksen - joka tiedetään vilpittömäksi luonnonsuojelijaksi - aloitteesta ensimmäinen ns. Rakkauden metsä urheilukentän läheisyyteen. Kaupungin oman tiedotteen mukaan paikalle istutettiin 280 noin 1,5 metriä korkeita "kyseiseen paikkaan ja maaperään sopivaa puuta", joissa ymmärtääkseni on paljon jalopuita. Mikä voisi mennä vikaan? Vai onko tässä sittenkin jokin koira haudattuna?

Vuosaareen suunnitellaan mittavaa täydennysrakentamista usealle alueelle; Meri-Rastilan rantametsään, Mustavuoren reunaan, Pohjavedenpuistoon, Ramsinrantaan ja niin edelleen. Kaikki ovat tätä nykyä - metsää, puistometsää tai rantametsää. 

Leo Straniuksen idea Rakkauden metsistä oli varmaankin ihan vilpitön, ja tuntuu jotenkin inhottavalta suhtautua siihen kyynisesti.  Jokin tässä yhtälössä ei kuitenkaan tunnu täsmäävän. Ennen kuin Kaupunkiluonto ry:nkin kantaa siitä, minne sitten voi rakentaa, tullaan kysymään, niin miten olisi ollut suunnitella rakentamista Vuosaaren metsättömille alueille. Sellaisiakin on, esimerkiksi juuri urheilukentän ympäristö, johon nyt istutettiin tämä Rakkauden metsä. Onko siis kyse etukäteisestä kompensaatiosta, jossa metsän kaataminen muualla on tarkoitus kompensoida istuttamalla sitä muualle? Vai onko tarkoitus kantaa metsää säkillä, vaikka sitä olisi jo valmiina? 

Vuosaaren erityinen vahvuus on juuri luonto; edellämainittujen lisäksi muun muassa Kallvikinniemi ja Uutela. Vuosaaren luonnosta tullaan nauttimaan alueen ulkopuoleltakin; siellä on mm. Helsingin kaupungin nuorisotyöhön käyttämä Seikkailutalo sekä Uutelan kämppä, jota helsinkiläiset toimijat saavat varata maksutta. Stadin ammattiopiston luonto- ja ympäristöala opiskelee luontotyyppejä ja seikkailupedagogiikkaa Vuosaaressa. Luonnon säilyttämisen luulisi olevan helpompaa kuin luonnon luominen.

Netissä kiertää tällä hetkellä adressi Pelastetaan Vuosaari! Sen pääsee allekirjoittamaan klikkaamalla tämän bloggauksen otsikkoa.