Vaarallinen luonto Porvoossa

Porvoossa pidetään luontoa vaarallisena. Puut pitää poistaa ulkoilureittien varsilta, vaikka kantoja tarkastelemalla niiden arvioiminen lahovikaisiksi on ollut monasti hätävarjelun liioittelua. Nyt Humlan reitiltä ja Kevätkummusta aiotaan poistaa joitakin siirtolohkareita, jotka ovat olleet paikallaan kymmenisen tuhatta vuotta, eivätkä ne ole aiheuttaneet vaaraa kenellekään. Nyt Porvoossa yksi virkamies on ryhtynyt pelkäämään luontoa: puita ja kiviä. 

Tosiasiallisesti nämä halutaan poistaa luisteluhiihtäjien ja tilannenopeudeltaan liian vauhdikkaiden pyöräilijöiden takia. Kuitenkin veikkaisin, että hiihtäjät ja pyöräilijätkin menevät luontoon liikkumaan ollakseen luonnossa. Täällä on yhdellä viranhaltijalla liikaa (mieli)valtaa; mielestäni yhteistä ympäristöä koskevat suunnitelmat pitäisi käsitellä lupa- ja valvontalautakunnassa, jollaiseksi entinen ympäristö- ja rakennuslautakunta on uudelleennimetty, ehkä siksi, että heikkopäisemmät eivät osaisi kääntyä oikean tahon puoleen? 

Näin pienessä kaupungissa luulisi tiedon voivan kulkea viranhaltijalta toiselle, jos niin haluttaisiin. Kuitenkin Kevätlaaksossa jyräävät työkoneet suojelluista hämähäkeistä ja rauhoitetuista vaskitsoista piittaamatta, ja kentällä siimaleikkureita ja kaivinkoneita käyttävät työntekijät eivät luultavasti tunnistaisi suojeltavaa lajia, vaikka jäisivät sellaisen alle.  Alueella elää havaintojeni mukaan myös hömötiaisia. Luontokartoituksia ei tehdä kaava-alueilla, koska se on maan tapa, ja kuntalaiset joutuvat valvomaan viranhaltijoiden toimien asianmukaisuutta ja tekemään luontokartoitukset kaavoittajan puolesta.

Manki Perukangas

Kaupunkiluontoaktivisti

Kirjoitus lähetettiin Uusimaa-lehteen, jonka mielipidepalstalla se julkaistiin tänään, torstaina 12.9.2024.

Lausunto Pohjoisbaanasta (väliltä Käpylän asema – Oulunkyläntie)

KAUPUNKILUONTOLIIKE ry

Lausunto Pohjoisbaanasta (väliltä Käpylän asema – Oulunkyläntie)

Helsingin kaupunginhallitus teki päätöksen 6.2.2023 jatkaa niin sanotun Pohjoisbaanan suunnittelua; Pohjoisbaana on Käpylän juna-asemalta tai oikeastaan laiturilta pohjoiseen junarataa myötäilevä pikapyörätie. 

Luonnon kannalta hankkeen kriittinen kohta on heti reitin alkupäässä, Taivaskallion kohdalla Käpylässä kohdassa, jossa nykyinen pyörätie tekee mutkan. Sen mutkan kohdalla on kaksi liito-oravien ydinaluetta, ja Käpylän toinen baanatoteutus Louhenpuistosta antaa ymmärtää, että baanan toteuttaminen merkitsee sitä, että puita kaadetaan käytännössä leveämmältä alueelta kuin mitä suunnitelmassa on määritelty. Tämä tuhoaa radanvarteen rajoittuvan liito-oravien ydinalueen, jonka rajaa kaupungin suunnitelmissa on tarkoitushakuisesti siirretty.

Helsingin luonnonsuojeluyhdistys Helsy on antanut tästä suunnitelmasta kriittisen lausunnon; hanke ei vaaranna ainoastaan näitä Taivaskallion pohjoispuoleisia ydinalueita vaan myös niiden yhteyden radan pohjoispuoleisiin ydinalueisiin, jos jo nykyiselläänkin kapeimmillaan 60-metrinen puuton alue vielä nykyisestään levenisi. 

Uudenmaan ELY-keskus taas on todennut omassa kriittisessä huomautuksessaan, että tällainen hanke tarvitsisi poikkeusluvan, jollaiseen ei tässä tapauksessa ole kovinkaan hyviä edellytyksiä, sillä ei voida sanoa, etteikö toinen reitti (kuten esimerkiksi vakiintunut, vieressä kulkeva suosittu kevyen liikenteen väylä) olisi mahdollinen. ELY-keskuksen mukaan tällä linjaosuudella ei oltu ollenkaan tarkasteltu vaihtoehtoa VED6C, jossa tukeuduttaisiin nykyiseen linjaukseen ja poikettaisiin baanasuunnittelun ohjeellisesta vähimmäisleveydestä, kuten on tehty muuallakin. ELY-keskus jakaa lisäksi käsitykseni siitä, että lienee perusteetonta optimismia olettaa, että tässä riittäisi puidenkaato keskimäärin 7 metrin levyiseltä kaistalta, vedoten juurikin Louhentien baanan toteutukseen. ELY-keskus esittää myös Helsyn kanssa samansuuntaisesti huolenaan, että puidenkaato vaarantaa liito-oravan yhteyden junaradan ylitse. 

Hankkeessa on kyllä luvattu istuttaa uusia puita radanvarteen, mutta radanvarren jo nyt noin 60 metriä leveän ja siitä hankkeen takia kriittisesti levenevän puuttoman alueen – nuoret liito-oravakoiraat kykenevät parhaimmillaan ylittämään juuri noin 60-70 metriä leveitä puuttomia alueita edellyttäen, että yhteyspuut ovat reilusti yli 20-metrisiä - leveyden vuoksi niistä ei pitkään aikaan ole mitään iloa liito-oraville, ja junaradan ylittävä yhteys tulee baanan takia mitä ilmeisimmin katkeamaan. Hyppypuiden toimivuudesta kokemukset muualla ovat huonoja. Hankkeessa unohtuu täysin myös se, että liito-orava on monimuotoisen elinympäristön indikaattorilaji, ja kaadettaviksi suunniteltuja vanhoja haapoja ja suuria kuusia eivät istutettavat puut mitenkään voi korvata. Käytännössä työkoneiden takia jouduttaneen kaatamaan selvästi hankesuunnitelmaa enemmän puita, ja tällöin luonnoltaan monimuotoinen elinympäristö menetetään kokonaisuudessaan tai lähes kokonaan.

Jos Pohjoisbaana toteutetaan Taivaskallion kohdalta suunnitellun kaltaisena, se todistaa oikeaksi valitettavan yleisen epäilyn, jonka mukaan pyöräily ja lähiluonto ovat Helsingissä vastakkain, ja antaa lisää aihetta epäillä, että näissä vastakkainasettelutilanteissa pyöräily voittaa aina. Tästä esimerkkinä on esimerkiksi Louhenpuiston baanahanke, jossa tätä liito-oravienkin hyödyntämää jalopuumetsää kaadettiin suunniteltua leveämpi kaistale. Pohjoisbaanan kaltaiset hankkeet vähentävät pyöräilyn hyväksyttäväksi kokemista, ollen huonoa julkisuuskuvaa pyöräilylle. Näin ollen on kyseenalaista, edistävätkö Pohjoisbaanan kaltaiset hankkeet pyöräilyn asiaa, sillä baanahankkeiden aiheuttama paikallisluonnon tuhoaminen lisää pyöräilyn vastakkainasettelua muiden liikennemuotojen kanssa, vaikka baanojen ideana on nimenomaan osoittamalla pyörille oma väylä vähentää näitä mainittuja konflikteja muiden liikennemuotojen kanssa. Pyöräily tarvitsee ja ansaitsee tukea, ja tämän tuen osana myös positiivista julkisuuskuvaa ja hyväksyttäväksi kokemista, joita tämän hankkeen ongelmat eivät ainakaan edistä.

Suosittelemme Helsingin kaupunkia pitäytymään jo nyt käytössä olevassa linjauksessa, joka hyödyntäisi vieressä kulkevaa, suosittua kevyen liikenteen väylää, jonka mutka ei haittaa pyöräilyä, vaan on nimenomaan vetovoimatekijä: sehän tarjoaa pyöräilijöille varjostavan, viihtyisän metsäreitin, toisin kuin suunniteltu Pohjoisbaana, joka suoraan junarataa seurailevana ei tarjoa hetkenkään varjostusta pyöräilijöille. Tämä nyt käytössä oleva väylä voidaan yhdistää tulevaan Pohjoisbaanaan Taivaskallion metsäalueen pohjoispuolella. Mutkia on myös raidelinjoissa ja autoteissä, joten miksi niitä ei saisi olla ainuttakaan pyöräilyväylissä?

Vakuudeksi

Manki Perukangas, puheenjohtaja, Kaupunkiluontoliike ry

 

Huomioita Porvoon ilmasto- ja ympäristöohjelman luonnoksesta

Kaupunkiluontoliike ry

Huomioita Porvoon ilmasto- ja ympäristöohjelman luonnoksesta

YLEISTÄ:

Pidän sinänsä kiitettävänä, että tällainen ohjelma laaditaan. Ohjelmassa luonto- ja ympäristötavoitteet on alistettu ilmastotavoitteille, vaikka tulisi pyrkiä systeemitarkasteluun, jossa ymmärretään, että ilmastonmuutos aiheuttaa luonnon muuttumista. Tulee varoa yksisilmäisiä ratkaisuja, osaoptimointia, jossa ns. ”ilmastoviisauden” nimissä tehdä sentyyppisiä ratkaisua, jotka lyövät paikallista biodiversiteettiä korville esimerkiksi ”tiivistettäessä” yhdyskuntarakennetta viheralueille (mikä on todellisuudessa yhdyskuntarakenteen levittämistä, ei tiivistämistä) tai kaataen puita pyöräilyn laatuväylien tieltä, joiden käyttöaste on kuitenkin niin vähäinen, että hankkeet kompensoivat niiden alta pienennetyn hiilinielun vasta niin pitkällä aikavälillä, että näiden toimenpiteiden mahdollisten hyötyjen tarkastelu ei ole tällaisissa ohjelmissa edes mahdollista, ei pitkälläkään aikavälillä saati sellaisella aikavälillä, jota tässä ohjelmassa pidetään pitkänä aikavälinä (6 vuotta).

Esimerkiksi Kevätkummuntien suuntainen pikapyörätien jatke, joka toteutettiin 4-5 vuotta sitten, aiheutti satojen puiden kaatamisen, enkä kevätkumpulaisena ole koko aikana nähnyt tuossa yhteensä kuin yhden käden sormilla laskettavan määrän pyöräilijöitä. Hyödyllisempää olisi perustaa pyöräteitä tai -kaistoja alueille, jossa ei niitä nykyään ole, kuten Kerkkoosta tai Epoosta keskustaan.

Ohjelmassa monessa kohdassa mainittiin tavoitteita edistettävän myös pitkällä aikavälillä. Tämä on erittäin tärkeää, mutta ohjelmassa mainittu aikaväli (2024-2030) ei ole pitkä aikaväli, sillä sinä aikana esimerkiksi puut eivät ehdi kasvamaan tai kaavat etenemään.

On hyvin positiivista, että tavoitteet on purettu lähemmäs konkretiaa kaupungin toimialojen kannalta. Kuitenkaan ei ole mitään takeita, että toimialoja on olemassa ohjelman tarkasteluajanjakson ajan ainakaan ohjelmassa mainituissa muodoissaan. Kaupungin toiminnan pitkäjänteisyyttä edesauttaa se, jos kaupungin organisaatiota ei myllätä ilman ilmasto- ja luontotavoitteiden saavuttamisen kannalta hyödyllistä syytä. Ohjelmassa ei ole mainintaa toimenpiteiden seurannan vastuuttamisesta.

Toivoisin ohjeistusta siitä, että omakotitalorakentajien tulisi säilyttää kasvillisuutta ja välttää pihojen asfaltointia. Rakennustapaohjeistuksien pitäisi aina lähteä siitä, että suositaan olemassaolevan kasvillisuuden säilyttämistä, ja Vanhan kaupungin rakennustapaohje tulisi päivittää järkiperäisemmäksi, sallien myös taloja korkeammat puut. Toivoisin myös ohjeistusta siitä, että kaupungin omistamissa ja hoitamissa kiinteistöissä tulisi välttää turhia hoitotoimia, kuten ruohonleikkuuta, joka poistaa pölyttäjille sopivaa kasvillisuutta, ja käytettäköön huoltoyhtiöiden aika tähdellisemmin esimerkiksi istutuksien hoitoon. Lisäksi toivoisin, että A-yhtiöt lopettaisivat eläimiä vahingoittavien robottiruohonleikkureiden käytön.

Yleisellä tasolla huomiota kiinnittää se, että vesistöistä ei sanota juuri mitään. Tämä on sikäli outoa, että Porvoo on meren ympäröimä saaristokunta, jonka halki virtaa kolme jokea. Esimerkiksi hulevesien hallintaan kaupunki voi vaikuttaa helposti rajoittamalla uusien asuinalueiden pihojen asfaltointia; lisäksi omakotitalorakentajille asiaa voisi terottaa rakennustapaohjeissa, joissa kehoitettaisiin välttämään pihojen asfaltointia/betonointia. Erityisen tärkeää hulevesien hallinta on ilmastonmuutoksen myötä lisääntyvien sateiden takia.

Seuraavaksi esitän huomioita pariin luonnoksen kohtaan:

Sivulla 30 ”Perustamme hakkuut maanomistajan tavoitteisiin” ei millään tavalla ota kantaa siihen, miten nämä tavoitteet suhtautuvat ilmasto- ja ympäristöohjelman tavoitteisiin eikä siihen, että yksityisten ja säätiöiden ja toisaalta kaupungin tavoitteet voivat olla keskenään ristiriitaisiakin. Oiva esimerkki tästä ovat kaupungin hiilinielun, biodiversiteetin ja ulkoiluarvojen kannalta onnettomat hakkuut, joita on toteutettu lähellä Holkenia. Kenen tavoitteisiin sivulla 30 siis viitataan mainitsemissani ristiriitatilanteissa? Jos tähän ei osata vastata, silloin on parempi jättää tämä kohta kokonaan pois, jos se herättää enemmän epävarmuutta ja epäselvyyttä kuin vastaa mahdollisiin kysymyksiin.

Sivuun 31: Porvoon tulee edistää polkupyörän joukkoliikennevälineessä kuljettamista myös Helsinkiin; Onnibussissa se maksaa 10 euroa suuntaansa, kun se Porvoon Liikenteen kaukobusseissa maksoi aikaisemmin 5 euroa. Esimerkiksi satunnainen keikkatyöläinen tarvitsee, harrastuksiin tai huvimatkoihinkin tarvitaan liityntäliikenteeseen polkupyörää varsinkin kun Porvoo-Helsinki -linjojen lippujärjestelmä on yhteensopimaton Porvoon sisäisen liikenteen lippujärjestelmän kanssa. On ristiriita, että pyöräilyä sanotaan suositeltavaksi kulkuvälineeksi, mutta kuitenkin sen käyttämistä liityntäliikenteessä vaikeutetaan.

Vakuudeksi

Manki Perukangas

Kaupunkiluontoliike ry, puheenjohtaja

 

 

Vetoomus Kuninkaantammentien vanhojen puiden kaatamisen estämiseksi

 Tänään lähti Helsingin päättäjille keskuspuistoaktiivien ja Kaupunkiluonto ry:n alla oleva vetoomus suojellun Kuninkaantammentien vanhojen puiden kaatamisen estämiseksi:

Helsingin Keskuspuiston opastuksen yleissuunnitelmaan vedoten aiotaan kaataa Kuninkaantammentietä reunustavat vanhat puut monien satojen metrien matkalta. Vetoamme kaupunkiympäristölautakuntaan ja asiassa vastuullisiin virkamiehiin tietä reunustavien puiden säilyttämiseksi.

Kyse on Kuninkaantammen osayleiskaavassa ja Keskuspuiston pohjoisen osan asemakaavassa kulttuurihistoriallisesti arvokkaana suojellusta Kuninkaantammentien linjauksesta Pitkäkosken ulkoilumajalta itään Haltialan suuntaan. Noin viikko sitten metsään merkittyjen linjausten perusteella aiotaan tien eteläpuolelta kaataa kaikki puut noin kuusi metriä leveältä väylältä, mahdollisesti leveämmältäkin kaistalta. Alue on osa Keskuspuistoa ja liittyy suoraan Haltialanmetsän luonnonsuojelualueeseen, johon tämänkin vanhan metsän osan oli alun perin tarkoitus kuulua.

Kuninkaantammentietä reunustavien vanhojen puiden kaataminen tien eteläpuolelta satojen metrien matkalta heikentää ja hävittää kulttuuri- ja maisema-arvoja, joiden turvaaminen on tielinjauksen suojelun keskeinen tarkoitus. Näin se on ristiriidassa asemakaavan kanssa.

Puiden kaatamista perustellaan Keskuspuiston opastuksen yleissuunnitelmassa mainitulla Kuninkaantammentien muuttamisella ympäri vuoden toimivaksi kävelyn ja pyöräilyn reitiksi, jonka viereen sijoitetaan peltolatu. Suunnitelmassa ei mainita kuitenkaan mitään puiden kaatamisesta. Siinä ei ole esitetty myöskään mitään perusteita sille, miksi hiihtolatua ei sijoiteta tälläkin alueella ainakin pääosin Kuninkaantammentien pohjoispuolella oleville peltoalueille.

Ymmärrämme, että Keskuspuiston ulkoilureitit ovat muotoutuneet aikana, jolloin niiden käyttö ei ollut yhtä runsasta kuin nyt eikä reittien leveydelle asettunut yhtä isoja tarpeita kuin nykyisin mm. hiihtämisen luistelutyylin myötä. Joillain reiteillä on siten tarvetta tehdä lisää tilaa. Kuninkaantammentie ei kuitenkaan kuulu kapeimpiin reitteihin, pikemminkin päinvastoin. Lisäksi sen pohjoispuolella on peltoalue, jolle hiihtoladusta suurin osa voidaan sijoittaa. Pitkäkosken maja on puolestaan varsinaisen ulkoilureitin laidalla oleva paikka, jonka läpi ei hiihdetä, vaan joka on ladun alku/päätös/taukopaikka ja sen edusta on autojen pysäköintipaikka.

Esitämme, että Kuninkaantammentien varrelle valmisteltua puiden kaatamishanketta ei toteuteta. Pitkäkosken ulkoilumajan suunnalla on ulkoilureitit syytä suunnitella uudelleen niin, että Kuninkaantammentien kulttuurihistorialliset, maisema- ja luontoarvot turvataan.

Kaupunkiluontoliike ry ja Keskuspuistoryhmä 25.8.2021

Viikko 40: luontokasvatusta ja itsensä parantelua

Viikko 40 aloitettiin käymällä kahdessa erittäin kiinnostavassa kohteessa: Vesalan peruskoulussa ja Vantaan luontokoulussa. Niitä yhdistää se, että molemmat opettavat koululaisille luontosuhdetta.

Maanantain vierailukohteessa Vesalan koululla entinen sisäpiha katettiin 27 vuotta sitten, ja silloinen biologianopettaja perusti tälle katetulle sisäpihalle puu- ja eläintarhan, jota koululaiset hoitavat yhteisvastuullisesti, ysiluokkalaisten opastaessa nuorempiaan, joille he delegoivat hoitovuoroja. Jos tällainen paikka olisi ollut omana kouluaikanani, olisin millä hinnalla hyvänsä hankkiutunut tähän kouluun, vaikka varsinkin vielä lapsena paikkasidonnaisena ja arkanakin lähikoulusta muualle lähteminen olisikin muuten ollut ajatuksena mahdoton.

Eläin- ja kasvitarha opettaa koululaisille elämän kiertokulkua; on normaalia, että nimikkoeläimestäkin joskus aika jättää, ja lisäksi se antaa koululaisille "merkityksellisen toisen", kuten mainio, koululaisten lisäksi paikkaa esitellyt nykyinen bilsanmaikka Kirsi Arino muistutti. Hän oli todella mainio persoonallisuus, joka oli elävä muistutus siitä, että joskus persoonat voittavat byrokratian jos eivät nyt aivan 12-0 niin ainakin 4-1.

Koululaiset oppivat myös ihmistä ja yhteistyön tekemisestä; täällä ja koulun retkillä yhteistyötä tehdään mm. seurakunnan, partion ja nuorisotalon kanssa, jossa vanhimmat koululaiset voivat ohjata ryhmiä. Nämä myös lainaavat vähävaraisimmille perheille retkeilyvarusteita.

Tämä iguaani oli arvonsa tunteva. Hän poseerasi silloin kun hänestä siltä tuntui, ja osoitti ihmislajille oman reviirinsä rajat (tosin välillä hän lähti vaeltelemaan eläintarhassa ja kiipeili niin että häntä joutui tikkaillakin hakemaan).

 Taistelukukkoja.

Kilpikonna-allas.

Iltapäivä oli varattu itsenäiselle työskentelylle Urbaani luonto -kurssin parissa. Tarkoitus oli katsoa teemaan sopiva dokumenttielokuva, joka esitellään seuraavan viikon kurssikerralla. Verestin muistoa ja katsoin vuosien tauon jälkeen Erkki Pirtolan (R.I.P.) dokumentin Keskuspuiston kansanjuhlasta vuodelta 2005. Dokumenttiin palaaminen sai miltei tunteet pintaan, sillä se muistutti tästä yhdestä elämäni merkittävimmästä tapahtumasta, jonka reunaviitettä oikeastaan kaikki sen jälkeen tapahtunut on. Kerrankin tunsin olevani mukana jossakin merkityksellisessä, joka liikutti ihmisiä, sanan molemmissa merkityksissä. Aikaa on tullut hukattua aivan liikaa kaikkeen muuhun paitsi merkitykselliseen, minkä ymmärtäminen sekin herkistää.

Tiistaina kävimme Vantaan luontokoulussa Sotungissa, Sipoonkorven rajalla, jonne päätin pyöräillä Viikistä havaittuani joukkoliikenneyhteyden koko lailla verkkaiseksi.

Tähän sopii pieni henkilökohtainen eksursio lukiovuosiini, jolloin pyöräilin karttojen kera suurimman osan pääkaupunkiseutua viikonloppuharrastuksekseni. Näiltä ajoilta on peräisin yleinen pääkaupunkiseudun hyvä hahmotuskykyni sekä luottamus suuntavaistooni ja kartanlukutaitooni; oikeastaan jo alakouluvuosilta, mutta näinä vuosina ymmärsin, että mikä tahansa paikka on pyöräiltävissä. Kunnon alan opiskelijana ikään laadin tietysti reittisuunnitelman, koska en sitäpaitsi omista navigaattoria enkä koko ajan viitsisi kuikuilla karttaan minulle aiemmasta outoon Sotunkiin suunnistaessani. Kirjoitin kotonani Postit-lapulle Latokartanonkaari-Kehä I yli-Kivikonkuja-Kivikonlaita-Savikiekontie-käänny vasemmalle polulle-Kivikon metsän vieritse-Maratontie-Porvoon moottoritien yli-Somerikkotie-Kuussillantie-käänny oikealle-Hakunilantie-käänny taas oikealle-Hevoshaantie-Hakunilantie-oikealle-Sotungintie 25. Hyvin meni.

Siellä paikkaa esittelivät opettajat Katja Lembidakis ja Olli Viding, vanha tuttavani virkistysaluevihreistä muuten. Luontokoululla viettää koululuokkia kokonaisia teemapäiviä opiskelemassa toiminnallisin menetelmin esimerkiksi puita, ötököitä tai eläinten talviruokintaa. Sitten patikoitiin Sipoonkorvessa välillä Helsingin, välillä Vantaan puolella Vidingin opastuksella aina Jutankusikalliolle asti, jonne Viding meidät jätti selviytymään omillamme, ja vähän jälleen kevytsuunnistettiinkin pienryhmissä, jotkut sienestivätkin.

Ehkä Stadin pienin saari Helsingin isoimmalla järvellä, joka on osuvasti nimetty Storträskiksi.

Helsingin ja Vantaan raja kulkee tämän muutaman aarin saaren poikki. 

Keskiviikkona käytiin läpi tutkinnon arviointia ja arviointikriteerejä. Selväksi tuli, että arviointikriteerit eivät vielä kaikilta osin ole uuden 1-5 arvostelun mukaiset. Lisäksi kävimme läpi kompassin erannon periaatteet ja sovelsimme sitä suuntimiseen. Harjoittelimme myös internetin karttapalveluista koordinaattien etsimistä.

Torstai ja perjantai kuluivat itseä parannellessa kotisohvalla kirjallisia töitä tehden.