Keksin, että joka tapauksessa tulisin viettämään suuren osan yllättäen siunaantunutta vapaa-aikaani metsässä kameran ja termoksen kanssa, joten sen ajan voisi käyttää hyödykseenkin. Katselin sillä silmällä tutkintovaatimuksia, ja mietin, mitä haluaisin koulun pakollisen tarjottimen ulkopuolelta oppia. Katseeni kiinnittyi opintojaksoon "Luontoselvitysten laatiminen". Muistin vanhan tuttavuuteni aktivistiaikojeni aamuhämärästä, luontoarvioijaguru Keijo Savolan. Otin yhteyttä Luonnonsuojeluliittoon, ja esitin tilanteen win-win -järjestelynä: minä saan mestari-kisällityyppisesti oppia, sisältöä metsässä hortoiluuni ja SLL yhden silmäparin lisää.
Keijon kanssa tehtyäni yhden havainnollistavan kierroksen Laaksossa ja yhden orientoivan maastokeikan Pakilaan vietin hänen seuranaan yhden maastopäivän Petaksen maastossa ja saatuani häneltä kotiläksyiksi liito-oravaselvityksiä, muita luontoselvityksiä, Metso-kriteereitä, Vesilakia ja metsätyypitysmateriaalia, sovimme kahden kärjen taktiikasta, jossa tekisin liito-oravaselvityksiä ja Metso- ja vesilakikartoituksia.
Olin ensi alkuun kaavaillut pyytäväni jotakin opiskelukavereistani mukaan ainakin joillekin retkistäni itseäni tuoreemmiksi silmiksi ja seuraksi. Pian kuitenkin likinäköinenkin silmä tarkentuu erottamaan kellertäviä liiturinpipanoita kuusten juurilta, ja haapojen vihreät rungot alkavat puhumaan. Huomasin, etten enää silmiä saati seuraa kaipaakaan, vaikka edelleenkään en ole ratkaissut sitä, miten silmälasit ja kiikarit yhdistetään tyydyttävästi. Minulle kehittyi pian rutiini siihen, mitä näille keikoille pakkaan: kasvi- ja lintukirjan, kiikarit, kameran, kahvi- ja soppatermoksen.
On siinä ja siinä, missä määrin tämän yhtälön toinen win-puoli toteutui, - vaikka löysinkin ainakin yhden aiemmin luokittelemattoman suon ja muutamia uusia liito-oravapuita - mutta ainakin minä opin erottamaan lehtipuita myös lehdettömään aikaan ja minulle kehittyi lehtovaisto, jossa fiilistä pitää kuitenkin varmistaa kuopsauttamalla maaperää. Sovittujen Haagan Riistavuoren, Petaksen ja Friimetsän liiturikartoitusten lisäksi tein Metso- ja suojeluarvo- sekä vesistökatsauksen Friimetsässä.
Olin jo hyvää vauhtia kirjoittamassa raporttiani, kun some hälytti Pajamäkeen. En ollut aiemmista Jokeri kakkosen tunnelisuunnitelmista vielä osannut tulla siihen käsitykseen, että suunnitelmat olisivat kuolinisku Patterinmäen metsälle, joka ympäröi Patterinmäen kallioketoaluetta ja jonka kiertävä lenkkipolku on itselleni yksi rakkaimpia lenkkimaastoja. Sinne siis. Kävin tutkailemassa, että josko alueelta löytyisi vielä lisää liito-oravahavaintoja jo aiemmin tehtyjen lisäksi.
Löysinkin kolme papanakuusta Patterinmäen länsipuolelta, tunnelin suuaukon lähettyviltä, ja kaksi näistä oli merkattu kaadettaviksi. Lisäksi neljään ja puoleensataan kaadettavaan puuhun kuului luontodirektiivin ja luonnonsuojelulain suojeltavassa elinympäristössä eli Patterinmäen lounaispuolen vaahteralehdosta seitsemän runkomittaista vaahteraa (eli yli 7 cm paksuisia rinnankorkeudelta).
Käytyäni havainnoimassa Patterinmäkeä ja ilmoitettua havainnoista Helsingin luonnonsuojeluyhdistykseen ja rakentamisesta ja ympäristöstä vastaavalle apulaiskaupunginjohtaja Anni Sinnemäelle, minuun otettiin yhteyttä Pajamäki-seurasta, jonka edustajan kanssa menin sitten laskemaan vaahteroita. Jalopuumetsän kriteeri täyttyi kirkkaasti, ainakin 50 runkomittaista vaahteraa rajallisella noin hehtaarin alueella.
Havainnot poikivat Pajamäki-seuran toimenpidekieltohakemuksen Ely-keskukseen, ja myöhemmin myös Helsyn vastaavan hakemuksen.
Reilut 10 vuotta sitten uskoin, että on mahdollista yhdistää aktivistin, tutkijan ja kunnallispoliitikon toimijaroolit ilman ristiriitaa. Se on kyllä siinä ja siinä. Yhtäältä saamani oppi liito-oravahavainnoinnissa ja Metso-luokituksissa palvelee paitsi luontotietojärjestelmää, myös asukasaktivismia; toisaalta asukasaktivismiin käyttämäni aika on suoraan pois raportinteosta. Varmaankin raporteistani olisi tullut parempia ilman tätä Patterinmäki-ekskursiota, mutta toisaalta vaahteroiden laskeminen teroitti minulle ainakin eräitä Metso-kriteerejä, eritoten jalopuumetsien osalta.
Viiden viikon arvioiva luontohavainnointijakso oli antoisa ja yllättävänkin työntäyteinen. Sain olla Stadin ammattiopiston pioneeri, ensimmäinen suorittaja tällä jaksolla, jolle on kyllä osaamisvaatimukset muttei opetusta. Sain uudet lasit, joilla katsella metsää, vaikkakin vielä lajintuntemuksessa, Metso-kriteereissä, metsä- ja suoluokituksissa onkin työsarkaa. Silkalla luontoarvioinnilla ei voi elää, mutta olen jo siitä tyytyväinen, että olen osaltani vielä kisällinäkin jo vienyt liito-oravahavainnointioppia ja jalopuumetsäoppia eteenkinpäin, ja ehkä joskus voin kurssittaakin niistä. Silmäni myös nyt viimeistään putosivat sen suhteen, että Lisää kaupunkia Helsinkiin -ideologia ei ole vain vallannut stadilaista kaupunkisuunnittelua, vaan se on stadilainen kaupunkisuunnittelu. Siihen kuuluu ajattelu, jossa raiteet aina konfliktitilanteissa jyräävät luonnon. Viimeistään nyt minulle on selvää, että luontoa ei puolusteta valtuustossa, vaan parasta aktivismia luonnon puolesta on mennä luontoon.
