Friday, September 13, 2019

Minä, keruutuoteneuvoja

Suoritin tänään keruutuoteneuvojan pätevyyden. Kyseinen pätevyys koostuu kolmesta osiosta: villiyrttineuvoja, marjaneuvoja ja sienineuvoja. Villiyrttikurssi käytiin jo ennen kesälomia, viikon intensiivikurssina toukokuun loppupuolella.

Ihmiselle, joka ei käytännössä ole aikaisemmin poiminut edes voikukanlehtiä tai nokkosia, kurssi avasi silmiä. Salaattia on jokseenkin turha ostaa, kun viisi metriä polulta syrjään voi poimia niin salaatin, teen tai peston ainekset. Voikukka ja vuohenputki kannattaa poimia ravinnoksi eikä niitata siimaleikkurilla. Kiinankaalin voi korvata kotkansiivillä, ja parsan asemesta voi poimia maitohorsmanvartta. On paitsi ilmaista, myös puhdasta, terveellistä ja hyvää. Ja luonnontuntemus paranee siinä sivussa.

Kurssilla tunnistusopin lisäksi opettelimme tekemään erilaisia teesekoituksia ja valmistimme itse luonnonantimista vuohenputkipestoa. Valkosipulin kanssa - jota taisi vähäsen humpsahtaa - siitä tuli paljon maukkaampaa kuin kaupan purkkipesto.


Toki ammattitaitoa pitäisi pitää jatkuvasti yllä, ja "hortoilu" jäi tämänvuotiselta satokaudelta valitettavankin vähiin, mutta tähänastisiksi kokemusperäisiksi suosikeiksini ehtivät muodostumaan siankärsämö pataruoan mausteena (jopa poikani söi sitä kesäisen telttaretkemme trangiakokkauksen mausteena), ja opin, että vadelmanlehtiä kannattaa lisätä mihin tahansa teesekoitukseen. Mesiangervon aromista myös tykkään. Sentään pääsin opiskelukaverini Millan kanssa teroittamaan kynsiäni kesän työharjoittelujaksolla Kumpulan koulukasvitarhalla, vetäessämme kesätyöntekijöiden, palstavapaaehtoisten ja Itua elämään -hankkeen vetäjän Pirjon kanssa villiyrttikierroksen maahanmuuttajille. Tässä sessiossa esittelin maitohorsman samoin kuin näytössänikin.

Syksyn puolella kävin sitten viikon mittaisen marjaneuvojakurssin, joka meni aika lailla putkeen. Syötävien marjojen lisäksi opettelimme myrkkymarjat - joita on itse asiassa aika paljon - ja marjojen säilönnän. Kävimme jälleen Mustavuoressa, jossa on suhteellisen pienellä alueella erinomainen kattaus niin syötäviä kuin myrkyllisiäkin marjoja. Erinomainen resurssi, josta löytää ainakin Helsingistä niitä paikkoja, joissa voi harjoittaa jokamiehenoikeuttaan, löytyy googlaamalla "satokartta". Neuvojanäytössä esittelimme kukin kaksi marjaa maahanmuuttajaryhmälle, jotka kävivät ns. valma- eli valmistavassa koulutuksessa. Minulle sattuivat vaapukka ja lillukka. Neuvojalle on hyödyllistä oppia selkokielisyyttä; kaupan päälle tulee pikakurssi suomalaisen luontosuhteen erityispiirteen eli jokamiehenoikeuden opettamisesta.

Tietenkään neuvojankurssi ei olisi mistään kotoisin, jos emme itse olisi kokeilleet, mitä marjoista voi tehdä. Pihlajanmarja osoittautui erityisen suosituksi, ja tyrniäkin kokeili pari. Teimme toffeeta, mehua, soseita ja hilloja. Aion valmistaa pihlajanmarja-omenahilloa kotona enemmänkin, ei vähiten siksi että näin tulee säilöneeksi c-vitamiinit talven varalle.

Viimeisenä seurasi ehkä koko opiskeluajan eniten odottamani kurssi eli viikon sienineuvojakurssi Östersundomin leirikeskuksessa lähes retriittityyppisesti. Meillä oli onni saada opettajaksemme eturivin sienitietäjä ja -kirjailija, Sienilehden päätoimittaja Lasse Kosonen.

Lähdin kurssille ehkä hieman takki auki, ylimielisenä lähes elämänikäisen sieniharrasteluni pullistamana. Olikin oikein että sain palautuksen maan pinnalle jo heti ensimmäisen päivän tasotestissä, joka simuloi varsinaista tunnistuskoetta. Siinä piti tunnistaa mahdollisimman moni 40 sienestä.

Luokkahuoneopetusta sienten tunnistamisesta, käsittelystä ja säilönnästä täydennettiin käymällä Sipoonkorven maastoissa, ja itse koe oli kolmiosainen: ensin oli teoriakoe, joka ei tuottanut hankaluuksia. Hieman etukäteen kuumottaneesta tunnistuskokeesta suoriuduin myös kunnialla, vaikkakin olin sijoittanut oman rimani kohtuuttoman korkealle. Läpi meni kuitenkin niin että heilahti. Valitettavasti vaan poimijakorttiin ei voinut nyt saada myrkkysienimerkintää, sillä vaadituista valkokärpässienestä ja suippumyrkkyseitikistä ei ollut saatavilla näytteitä. Se pitää sitten täydentää ensi syksynä. Viimeisenä muttei vähäisimpänä vedimme pienryhmissä uusille ja yllättävänkin innokkaille fukseillemme parin tunnin minisieniretken lähimaastossa. Esittelin haaparouskun, herkkutatin ja pulkkosienen.

Pikantin lisän kurssin lajistolle antoi Lasselle juuri ennen kurssin alkua vinkattu nahkapallo, joka oli löydetty Heurekan parkkipaikalta. Tämä yksilö oli kyseisen nuuskanhajuisen lajin neljäs havainto maastamme.

Sienikurssi avasi omaa fiilistelyharrastusta ihan uusiin sfääreihin. Kiitos opettajalleni Elinalle ja erityisesti guru-Lasselle Joni-assistentteineen.

Vahinko, että ennen niin selkeä poimijoiden ammattihierarkia on romutettu; enää ei ole poimija-neuvoja-tarkastaja -kolmijaon sertifiointia. Mutta tälläkin paperistolla olen oikeutettu harjoittamaan kaupallista yrttien, marjojen ja sienten poimintaa ja kouluttamaan uusia poimijoita. Olenkin käytettävissä vetämään sieniretkiä tai kursseja kun vain ajasta ja paikasta sovitaan.

Satokarttaan pääsee tutustumaan - ja sinne kasvupaikkoja vinkkaamaan - klikkaamalla bloggauksen otsikkoa.