Ulkotöissä 30 vuoden jälkeen: kesä Kumpulassa

Keski-ikäisenä alanvaihtajana, joka on kai suunnilleen työuransa puolivälissä, keksin yrittää tehdä harrastuksestani työn ja aloittaa viime elokuussa Stadin ammattiopistossa luonto- ja ympäristöalan perustutkinnon opiskelun. Opiskelu on ollut todella monipuolinen kattaus retkiä, luonnontuntemuksen syventämistä, ryhmätyötaitojen opettelua, seikkailukasvatusta ja niin edelleen.

Etenkin opiskelujen alkuvaiheissa opiskelu oli varsin retkipainotteista, ja aivan ensimmäiseksi retkikohteekseni valikoitui Kumpulan koulukasvitarha. Tämä oli onnekas sattumus, sillä ihastuin paikkaan heti, sillä oli niin sanotusti hyvä feng shui. Sain jo tuolloin etiäisen siitä, että ainakin jossain vaiheessa elämääni tänne haluan.

Tästä halusta tuli sitten totta pikemmin kuin luulinkaan opiskeluuni kuuluvan luonnonhoidon työharjoittelun (jollaisia kutsutaan virallisella slangilla KOS- eli koulutussopimukseksi) merkeissä. Tämä kesäkuu on ollut paitsi maan, myös hengen viljelyä: kädet mullassa sielu lepää. Otsarypyt suoristuvat, ja unen tuloa iltaisin ei tarvitse odottaa kun tekemistä on koko ajan. Juuri tätä paatunut toimistotyöläinen on kaivannut.

Aikani Kumpulassa on jakautunut kahtia Itua elämään -hankkeen ja Helsingin kaupungin nuorisopalveluyksikön välillä. Itua elämään -hankkeessa olen saanut pikakurssituksen luomuviljelystä sellaisena kuin se täällä ymmärretään. Hanke on tuonut yhteen vapaaehtoistoimijoita palstaviljelyn merkeissä, ja Kumpulalle on ominaista kulttuuristen ja sukupolvien välisten raja-aitojen ylittäminen. Hankkeen tiimoilta olen ottanut "omakseni" vajaan aarin kokoisen viherlannoituspalstan muokkaamisen, hoidon ja seurannan; viherlannoituksen idea on antaa maan levätä vuoden viljelyn välissä. Viherlannoitus kuitenkin eroaa kesannoinnista siinä, että tässä maata ei jätetä silleen, vaan sitä hoidetaan. Erityisen paljon olen saanut osallistua kurpitsoiden kohopenkkiviljelyn kaikkiin eri vaiheisiin, ja juuri käymäni yrttineuvojakurssikin tuli tarpeeseen, kun saimme vetää pienimuotoisen villiyrttikierroksen. Rikkaruohokin voi olla hyötykasvi; maitohorsmasta, voikukasta, vuohenputkesta ja siankärsämöstä saa paitsi ilmaista lähiruokaa, myös paljon vitamiineja.

Raja-aitoja Kumpulassa ylitetään myös eri toimijoiden välillä, ja nuoriso- ja hankepuoli tarvittaessa auttavat toisiaan. Nuorten kesätyöntekijöiden kanssa olen saanut palautella mieleeni puutarhakoneiden käyttöä 30 vuoden jälkeen; nuoruuden kesätyöstä Maunulan uurnalehdossa on todellakin 30 vuotta! Ihmeen hyvin lihasmuisti kuitenkin vielä muistaa siimaleikkurin käytön, ja puuttuva autolla-ajokokemus ei ole esteenä päältäajettavan ruohonleikkurin käyttämiseen. Nuorten kesätyöntekijöiden innostus ja sitoutuneisuus tarttuu itseenkin. Lisäksi olemme mm. valmistelleet Pride-teemaviikkoa koristelemalla paikkoja värikkäiksi maalaamalla ja istutuksilla.

Ensimmäistä tai toista kesätyöpaikkaansa hankkiville nuorille voin suositella Kumpulan koulukasvitarhaa lämpimimmin. Itselleni toivon, että seuraavia ulkotöitä ei tarvitse odottaa toista kolmeakymmentä vuotta. Tuli tästä tai muista luontojutuista sitten työtä tai ei, vähintäänkin opiskeluni on antanut tarpeellisen breikin leipätyöstä, ja tämä jakso tulee olemaan ainakin yksi sen kohokohdista.

Artikkeli on julkaistu Kumpulan koulukasvitarhan Mun Stadi -sivustolla.

Kaupunkimetsäliikkeen lausunto Maankäyttö- ja rakennuslaista

Konsultoin oheiseen MRL:n muutosesitykseen Lauri Tarastia ja Tapani Veistolaa.

Lausunto maankäyttö- ja rakennuslain muutosesityksestä 
Eduskunnan ympäristövaliokunnalle
Kaupunkimetsäliike Helsinki, 17.9.2008

Kaupunkimetsäliike paheksuu suunnitelmia muuttaa maankäyttö- ja rakennuslakia, jonka tarkoituksena on nopeuttaa kaavoitusprosessia. Kaupunkimetsäliike on huolestunut siitä, että lakimuutosesitys kaventaa kansalaisten vaikutusmahdollisuuksia. Uusi lakiesitys, jossa poistetaan mahdollisuus valittaa toistuvasti samaa aluetta koskevasta maankäyttösuunnitelmasta (188 § Muutoksenhaku kaavan ja rakennusjärjestyksen hyväksymispäätöksestä ja 190 § Muutoksenhaku muun viranomaisen päätöksestä), ei huomioi sitä, että tosiasiallisesti tarkemmat kaavat (kuten asema- ja osayleiskaavat) eivät aina perustu laajempiin samaa aluetta koskeviin maankäyttösuunnitelmiin (kuten yleis- ja maakuntakaavoihin). Tosiasiallisesti tarkemmat kaavat saattavat olla ristiriidassa laajempien kaavojen kanssa, vaikka näin ei pitäisi olla. Kaupunkimetsäliike myös epäilee, että uuden lakiesityksen sisältämä valituslupakäytäntö ei ainakaan nopeuta kaavoitusprosesseja. Lakimuutos voi johtaa asian kaksinkertaiseen selvittämiseen: ensin KHO:lta menee aikaa päättää, antaako se valitusluvan ja sitten itse asian ratkaisemiseen. 

Kaupunkimetsäliike paheksuu sitä, että asemakaavojen ja osayleiskaavojen mitoitukset, rajaukset ja maankäyttötarkoitukset poikkeavat useasti yleiskaavojen ja maakuntakaavojen merkinnöistä. Tämä rapauttaa kansalaisten luottamuksen kaavoitusprosessin läpinäkyvyyteen, periaate, jota piti nimenomaisesti vahvistaa maankäyttö- ja rakennuslaissa. Jos mahdollisuus valittaa toistuvasti saman alueen maankäyttösuunnitelmasta poistetaan, tämä ei saa tarkoittaa sitä, että tämä mahdollistaa sellaisten maankäyttötarkoituksien ujuttamista mukaan aluetta koskeviin maakunta- ja yleiskaavatasoa tarkempiin kaavoihin, joita laajemmissa kaavoissa ei ole ollut. Esimerkiksi Uudenmaan maakuntakaavassa virkistysalueiksi merkityt alueet on paikoitellen osoitettu muihin tarkoituksiin. Näin on tapahtunut ainakin Espoon Suomenojalla, jossa arvokas lintualue alistetaan suunnittelukilpailulle vastoin maakuntakaavaa. 

Kaupunkimetsäliike paheksuu myös sitä, että maankäyttö- ja rakennuslain mahdollistama vaikuttaminen maankäyttösuunnitelmiin tulkitaan vaikeuttamiseksi. Tämän vaikuttamisen vaikeuttamiseksi maankäyttö- ja rakennuslain muutosesitys voidaan tulkita, koska lakimuutosesityksen ilmeisenä tavoitteena on vähentää kaavavalitusten määrää. Kaupunkimetsäliike toivookin, että kansalaisten tosiasiallisia vaikutusmahdollisuuksia kaavoihin jo niiden suunnitteluvaiheessa lisättäisiin, sillä valituksilla ei enää ole sanottavaa vaikutusta kaavojen sisältöön, niillä voidaan lähinnä rajoittaa kaava-alueiden laajuutta ja kaavoituksen mitoitusta. Näin valittamalla on mahdollista vain vähentää kaavojen haittavaikutuksia, ei parantaa kaavoituksen laatua. Kaupunkimetsäliike toivoo myös, että kansalaisten vaikutusmahdollisuuksia kaavojen sisältöön ja tavoitteisiin lisättäisiin, sillä jo ensimmäisen vuorovaikutusvaiheen alkaessa, yleensä vuorovaikutuksen kohteena on vain yksi vaihtoehto.

Käytännön kokemukset osoittavat että Suomessa valitetaan hallinto-oikeuksiin vain noin 10% kaavoitustapauksista, joten on liioiteltua pitää valittamisoikeutta tekosyynä kaavoitusprosessien pitkittymiselle. Asemakaavoja maankäyttö- ja rakennuslain voimassaoloaikana vuosina 2001-2005 tutkineen Susanna Wähän (2005) mukaan kaavavalituksien määrä ei ole noussut siitä tasosta kuin missä se oli vanhan rakennuslain aikana. Mahdollisuus valittaa kaavoista korkeimpaan hallinto-oikeuteen on hyvä säilyttää kansalaisten oikeusturvan takaamiseksi. Vaikka KHO hyväksyi vain 6 prosenttia jatkovalituksista, se muutti hallinto-oikeuden päätösten perusteluja lähes joka kolmannessa ratkaisussa (Wähä 2005). Hyväksyttyjä kaavavalituksia on niin vähän, että sillä ei ole Suomen asuntomarkkinoiden kokonaisuuden kannalta oleellista merkitystä.

Alun alkaenkin maankäyttö- ja rakennuslaissa korostettiin osallistumismahdollisuuksia kaavoitukseen. Kuitenkaan osallistuminen ei ole merkittävästi lisännyt osallisten tyytyväisyyttä kaavoitukseen, jos kaavavalituksien määrä ei ole maankäyttö- ja rakennuslain voimassaoloaikana laskenutkaan. Suurimmat valitusten ja niiden hyväksymisen perusteet ovat selvitysten ja osallistumisen puutteet (Wähä 2006). Kaavoitusprosessien vuorovaikutteisuus onkin otettava vakavasti, ja tarvittavien selvityksien – kuten luonto- ja liikenneselvityksien - tekeminen kaavoitusvaiheessa lisäisi kaavoituksen legitimiteettiä.

Kaupunkimetsäliike kiittää erikseen mainitusta mahdollisuudesta kansallisten kaupunkipuistojen perustamiseen, joskin sen mielestä hankkeissa pitäisi voida olla aloitteentekijöinä muitakin tahoja kuin kunta (68 §). Mielestämme olisi perusteltua, että aloitteentekijänä voisi olla myös yhdistys tai kansalaisliike, etenkin tapauksissa, jossa viheralueet jatkuvat saumattomasti kuntarajojen ylitse tai tapauksissa, joissa niillä on seudullista, maakunnallista tai valtakunnallista merkitystä.

Kaupunkimetsäliike paheksuu myös sitä, että maankäyttö- ja rakennuslain muutosesitys on julkilausutusti motivoitu ainoastaan asuntorakentamisen nopeuttamistarpeilla, vaikka on olemassa muitakin tärkeitä maankäyttötarpeita, kuten esimerkiksi suojelu, ulkoilu ja virkistys, maanviljely ja talousmetsänhoito. Kaupunkimetsäliike ei kategorisesti vastusta kaikkea asuinrakentamista, vaan se toivoo, että kaavoituksella ei tarkoituksellisesti, Maankäyttö- ja rakennuslaissa mainitulla tavalla heikennettäisi kenenkään asuinympäristöä ja että osallisiksi itsensä katsovien tahojen vaikutusmahdollisuuksia ei ehdoin tahdoin heikennettäisi. 

Helsingissä, 17.9.2008
Kaupunkimetsäliikkeen puolesta
Michael Perukangas, VTM, kaupunkitutkimuksen jatko-opiskelija

Reppu ja reissumies

Havahduin kevään herätessä liian myöhään. Minulla olisi lukujärjestys lähes tyhjä huhtikuun puolivälistä toukokuun loppuun lukuunottamatta viikon yrttineuvojakurssia toukokuun loppupuolella. Mitä tehdä, kun aikuisopintotuki ja lyhennysvapaa alkaisivat kohta paukkumaan?

Keksin, että joka tapauksessa tulisin viettämään suuren osan yllättäen siunaantunutta vapaa-aikaani metsässä kameran ja termoksen kanssa, joten sen ajan voisi käyttää hyödykseenkin. Katselin sillä silmällä tutkintovaatimuksia, ja mietin, mitä haluaisin koulun pakollisen tarjottimen ulkopuolelta oppia. Katseeni kiinnittyi opintojaksoon "Luontoselvitysten laatiminen". Muistin vanhan tuttavuuteni aktivistiaikojeni aamuhämärästä, luontoarvioijaguru Keijo Savolan. Otin yhteyttä Luonnonsuojeluliittoon, ja esitin tilanteen win-win -järjestelynä: minä saan mestari-kisällityyppisesti oppia, sisältöä metsässä hortoiluuni ja SLL yhden silmäparin lisää.

Keijon kanssa tehtyäni yhden havainnollistavan kierroksen Laaksossa ja yhden orientoivan maastokeikan Pakilaan vietin hänen seuranaan yhden maastopäivän Petaksen maastossa ja saatuani häneltä kotiläksyiksi liito-oravaselvityksiä, muita luontoselvityksiä, Metso-kriteereitä, Vesilakia ja metsätyypitysmateriaalia, sovimme kahden kärjen taktiikasta, jossa tekisin liito-oravaselvityksiä ja Metso- ja vesilakikartoituksia.

Olin ensi alkuun kaavaillut pyytäväni jotakin opiskelukavereistani mukaan ainakin joillekin retkistäni itseäni tuoreemmiksi silmiksi ja seuraksi. Pian kuitenkin likinäköinenkin silmä tarkentuu erottamaan kellertäviä liiturinpipanoita kuusten juurilta, ja haapojen vihreät rungot alkavat puhumaan. Huomasin, etten enää silmiä saati seuraa kaipaakaan, vaikka edelleenkään en ole ratkaissut sitä, miten silmälasit ja kiikarit yhdistetään tyydyttävästi. Minulle kehittyi pian rutiini siihen, mitä näille keikoille pakkaan: kasvi- ja lintukirjan, kiikarit, kameran, kahvi- ja soppatermoksen.

On siinä ja siinä, missä määrin tämän yhtälön toinen win-puoli toteutui, - vaikka löysinkin ainakin yhden aiemmin luokittelemattoman suon ja muutamia uusia liito-oravapuita - mutta ainakin minä opin erottamaan lehtipuita myös lehdettömään aikaan ja minulle kehittyi lehtovaisto, jossa fiilistä pitää kuitenkin varmistaa kuopsauttamalla maaperää. Sovittujen Haagan Riistavuoren, Petaksen ja Friimetsän liiturikartoitusten lisäksi tein Metso- ja suojeluarvo- sekä vesistökatsauksen Friimetsässä.

Olin jo hyvää vauhtia kirjoittamassa raporttiani, kun some hälytti Pajamäkeen. En ollut aiemmista Jokeri kakkosen tunnelisuunnitelmista vielä osannut tulla siihen käsitykseen, että suunnitelmat olisivat kuolinisku Patterinmäen metsälle, joka ympäröi Patterinmäen kallioketoaluetta ja jonka kiertävä lenkkipolku on itselleni yksi rakkaimpia lenkkimaastoja. Sinne siis. Kävin tutkailemassa, että josko alueelta löytyisi vielä lisää liito-oravahavaintoja jo aiemmin tehtyjen lisäksi.

Löysinkin kolme papanakuusta Patterinmäen länsipuolelta, tunnelin suuaukon lähettyviltä, ja kaksi näistä oli merkattu kaadettaviksi. Lisäksi neljään ja puoleensataan kaadettavaan puuhun kuului luontodirektiivin ja luonnonsuojelulain suojeltavassa elinympäristössä eli Patterinmäen lounaispuolen vaahteralehdosta seitsemän runkomittaista vaahteraa (eli yli 7 cm paksuisia rinnankorkeudelta).

Käytyäni havainnoimassa Patterinmäkeä ja ilmoitettua havainnoista Helsingin luonnonsuojeluyhdistykseen ja rakentamisesta ja ympäristöstä vastaavalle apulaiskaupunginjohtaja Anni Sinnemäelle, minuun otettiin yhteyttä Pajamäki-seurasta, jonka edustajan kanssa menin sitten laskemaan vaahteroita. Jalopuumetsän kriteeri täyttyi kirkkaasti, ainakin 50 runkomittaista vaahteraa rajallisella noin hehtaarin alueella.

Havainnot poikivat Pajamäki-seuran toimenpidekieltohakemuksen Ely-keskukseen, ja myöhemmin myös Helsyn vastaavan hakemuksen.

Reilut 10 vuotta sitten uskoin, että on mahdollista yhdistää aktivistin, tutkijan ja kunnallispoliitikon toimijaroolit ilman ristiriitaa. Se on kyllä siinä ja siinä. Yhtäältä saamani oppi liito-oravahavainnoinnissa ja Metso-luokituksissa palvelee paitsi luontotietojärjestelmää, myös asukasaktivismia; toisaalta asukasaktivismiin käyttämäni aika on suoraan pois raportinteosta. Varmaankin raporteistani olisi tullut parempia ilman tätä Patterinmäki-ekskursiota, mutta toisaalta vaahteroiden laskeminen teroitti minulle ainakin eräitä Metso-kriteerejä, eritoten jalopuumetsien osalta.

Viiden viikon arvioiva luontohavainnointijakso oli antoisa ja yllättävänkin työntäyteinen. Sain olla Stadin ammattiopiston pioneeri, ensimmäinen suorittaja tällä jaksolla, jolle on kyllä osaamisvaatimukset muttei opetusta. Sain uudet lasit, joilla katsella metsää, vaikkakin vielä lajintuntemuksessa, Metso-kriteereissä, metsä- ja suoluokituksissa onkin työsarkaa. Silkalla luontoarvioinnilla ei voi elää, mutta olen jo siitä tyytyväinen, että olen osaltani vielä kisällinäkin jo vienyt liito-oravahavainnointioppia ja jalopuumetsäoppia eteenkinpäin, ja ehkä joskus voin kurssittaakin niistä. Silmäni myös nyt viimeistään putosivat sen suhteen, että Lisää kaupunkia Helsinkiin -ideologia ei ole vain vallannut stadilaista kaupunkisuunnittelua, vaan se on stadilainen kaupunkisuunnittelu. Siihen kuuluu ajattelu, jossa raiteet aina konfliktitilanteissa jyräävät luonnon. Viimeistään nyt minulle on selvää, että luontoa ei puolusteta valtuustossa, vaan parasta aktivismia luonnon puolesta on mennä luontoon.