Ekologisesta ja sosiaalisesta kompensaatiosta

Viime aikoina on alettu puhumaan paljon kaupunkiluonnon kompensaatiosta. Tällä tarkoitetaan kaavoitushankkeiden takia menetetyn luonnon "korvaamisesta", jos nyt luontoa voi korvata sen paremmin ekosysteemipalveluna kuin missään muussakaan mielessä. Ekologisen kompensaation suurin ongelma lienee siinä, että yksittäisten puiden lisäksi pitäisi korvata kokonaisia elinympäristöjä, joita ei välttämättä löydy; ne elinympäristöt ovat vieläpä kytkeytyneitä toisiinsa. Joitakin ympäristöjä ei myöskään voi korvata; jos puut voivatkin kasvaa ja metsäekosysteemit palautua, jos kompensaatiolle hyväksytään ajallinen viive, niin esimerkiksi kalliot eivät kasva takaisin. Pirkkolan, Kumpulan, Savonkadun tai Matokallion kalliot eivät kasva takaisin, ja kuten Vasemmistoliiton Mai Kivelän aloite Patterinmäen Raide-Jokerin läntisen suuaukon tieltä räjäytetyn kallionjyrkänteen kompensaatiosta sai vastauksekseen: vastaavia kallionjyrkänteitä ei ole. 

Luonnon kompensoinnista puhutaan kahdessa merkityksessä: ekologisesta ja sosiaalisesta kompensaatiosta. Jos ekologinen kompensaatio olisikin em. reunaehdoilla mahdollista, lähiluontoa ei oikein edes voi kompensoida, sillä tiettyyn paikkaan sidottuja henkilökohtaisia merkityksiä ei voi siirtää, sillä se edellyttäisi omien viheralueidensa menettäneiden ihmisten henkilökohtaisen kovalevyn tyhjentämistä ja uudelleenlataamista. 

Jalopuumetsät osoittavat erinomaisesti joitakin kompensaation kipukohtia, ristiriitoja ja puolia, joita ei olla ajateltu loppuun saakka. Jalopuumetsät ovat luonnonsuojelulaissa suojeltu luontotyyppi; Pajamäessä tätä jouduttiin testaamaan, koska Raide-Jokerin tunnelin läntinen suuaukko olisi rouhaissut Patterinmäen pienehköstä lounaispuoleisesta vaahteralehdosta aimo annoksen. ELY-keskus lausui tästä metsästä käsityksenään, että se ei olisi luontaisesti syntynyt, jolloin sitä ei koskisi luonnonsuojelulaki. Kuitenkaan ei ole tiedossa, että alueen noin 50 vaahteraa oltaisiin sinne vasiten istutettu. Jos ELY-keskuksen argumenttiin olisi uskominen, silloin vaahterametsälle ei tarvitsisi ajatella ekologista kompensaatiota, koska sen luonnonarvot eivät ei-luontaisiksi katsottuina olisi kompensoimisen väärtejä. 

Jos mukaan kuitenkin astuu sosiaalinen kompensaatio, tämä riittäisi pelastamaan Pajamäen onneksi suurimmaksi osaksi ainakin tähän saakka säilyneen vaahterametsän, sillä jos edelliseen ELY-keskuksen argumentaatioon olisi uskominen, metsä olisi tulosta inhimillisestä toiminnasta, jolloin sillä olisi kulttuurista ja sosiaalista merkitystä. Metsä, joka ei ekologisessa mielessä olisi katsottu tärkeäksi, olisi sitä sosiokulttuurisessa mielessä, sillä istutettu tai kulttuurimaisemista levinnyt jalopuumetsähän on osoitus siitä, että metsän historia on inhimillisen kulttuurihistorian ja merkityksenannon tuote, jolloin metsä olisi eräänlainen perinnemaisema: luonnoltaan, kulttuurihistoriallisesti ja maisemallisesti arvokas alue. 

Jos siis luonnon kompensoimista lähdetään tutkimaan, niin moni alue, jota ei syystä tai toisesta katsota ekologisesti kompensoitavan arvoiseksi, on pelastamisen väärti juuri sosiaaliseen kompensaatioon liittyvistä syistä, ja jos jonkin alueen ekologisen kompensaation kriteerejä lähdetään kyseenalaistamaan, tämä juuri voi ajankohtaistaa alueen sosiaalisen kompensaation arvoiseksi, vaikka monessa tapauksessa rakennetun ympäristön perinnemaisematkin ovat ekologisesti arvokkaita, ainakin jos on uskominen Ympäristöministeriön omaa luonnehdintaa perinnemaisemista. Ja miksi eivät olisi. Tuskin kunnat tai edes ELY-keskukset omistaisivat asiasta Ympäristöministeriötä suurempaa viisautta. 

Kaupunkiluonto ry:n kannanotto Helsingin LuMo-ohjelmaan

Kannanotto Helsingin kaupungin LuMo (luonnon monimuotoisuuden) ohjelmaan

Kiitämme mahdollisuudesta lausua Helsingin luonnoksesta luonnon monimuotoisuuden turvaamisen toimintaohjelmaan. Yhdymme siihen kattavaan ja erinomaiseen lausuntoon, jonka Helsingin luonnonsuojeluyhdistys (Helsy ry) on jättänyt, muutamalla lisähuomiolla.

1. Tavoitteet -osion tavoite no 2 vahvistaa sini- ja viherverkostojen toimivuutta ei onnistu, jos jo ennestäänkin vihersormiksi kavennetut yhteydet kapenevat entisestään. Jos viheralue kapenee liiaksi, jo tämä itsessään heikentää monimuotoisuutta ilman sitä heikentäviä niin sanottuja hoitotoimiakin. Kati Vierikon et al. Östersundomin liitosalueesta tehdyn selvityksen mukaan viheralueen leveyden on oltava vähintään sata metriä voidakseen olla monimuotoisuuden kannalta ydinalue. Vierikon argumentit pätevät tietenkin muuallekin kuin Östersundomiin. 

Jos kaupunki tavoittelee sini- ja viherverkostojen toimivuutta, tällöin sen tavoitteen kanssa ei ole loogista kaventaa keskeisiä viheryhteyksiä. Jos koko kaupungin yksi keskeisimpiä, yhtenäisimpiä, kattavimpia ja laajimpia viheryhteyksiä - jonka on ollut tarkoituksena toimia myös ehdotetun kansallisen kaupunkipuiston pohjana - eli Keskuspuisto kapenee Pirkkolasta rakenteilla olevan uuden urheiluhallin kohdalta sadalla metrillä 240 metriin, joka sekin on usean ulkoiluväylän pirstoma,  Keskuspuisto ei enää kykene täyttämään tehtäväänsä monimuotoisuutta kuljettavana keskeisenä viheryhteytenä. Jos kaupunki ei huolehdi edes keskeisten viheryhteyksien säilymisestä siten, että ne voisivat säilyä monimuotoisina, ei ole uskottavaa, että tätä kapeammat vihersormet säilyisivät niin eheinä, että monimuotoisuus säilyisi nykytasollaan. 

Kaupunki on luopunut kaikessa hiljaisuudessa vihersormista, jotka nekin olivat varsin kapeiksi nipistetty paikallinen toteutus kansallisen kaupunkipuiston jatkuvuuden kriteeristä, ja aivan erityisesti kaupunki katkaisee kokonaan läntisen vihersormen läntisessä raitiotiesuunnitelmassa. 

2. Luontodirektiivilajeja oikeasti kunnioitettaisiin. Nyt kaupunki ja sen konsortiokumppanit kovin herkästi hakevat poikkeuslupia liito-oravareviireille tuhoisille hankkeille. Kaupungin tulisi aina kääntää kaikki kivet selvittääkseen, onko muita vaihtoehtoisia sijoituspaikkoja kaavoituskohteille tai reittejä liikennehankkeille. Lahokaviosammal on toinen direktiivilaji, jolle kaupunki kovin herkästi hakee alueellisen suojelutason riittäväksi toteavaa tulkintaa ELY-keskuksesta. Lahokaviosammalen kanssa käy herkästi niin, että kun vedotaan, että lajin riittävä suojelutaso täyttyy jossain muualla (esimerkiksi kun tuhotaan esiintymä A mutta esiintymä B säilyy), niin samoja perusteita käytetään myös esiintymän B kohdalla, jonka tuhoutuessa vedotaan esiintymään A.

3. Luonnonsuojelulain luontotyyppejä tulisi kunnioittaa. Nyt esimerkiksi jalopuumetsiin monin paikoin suunnitellaan rakentamista, esimerkiksi Kumpulanmäen vaahterametsään, ja jalopuumetsienkin kohdalla saivarrellaan, missä määrin luontaisesti ne ovat syntyneitä (kuten Pajamäen vaahteralehto).

4.. Lintujen pesimäaikaa kunnioitettaisiin, eikä rakennus- tai infrastruktuuritöitä sijoitettaisi pesimäaikaan.

5. Kaupunki sitoutui julkisesti hallitun hoitamattomuuden ohjenuoraan jo yli 10 vuotta sitten kaupunkimetsiensä hoitoa ohjaavana yleisperiaatteena. Edelleenkään tämä periaate ei ole jalkautunut käytäntöön kattavasti, eivätkä edes Staran työnjohtajat ole sisäistäneet tätä. Helsingissä on hyvin vähän perinnemaisemia, joilla jopa ennakoiva, vahvalla kädellä suoritettu luonnon- ja maisemanhoito olisi paikallaan myös monimuotoisuuden takaamiseksi, eikä "näkymien avaamista" saa esittää perinnemaiseman hoitona. Puistoissa näkymiä voi paikoitellen avata, mutta metsät eivät ole puistoja vaan metsiä. 

6. On hienoa, että kaupunki on huolissaan kaupunkilaisten luontosuhteesta, mutta helpointa luontosuhde on luoda ja säilyttää, jos lähellä on luontoa eikä lähiluontoa uhrata levittämällä yhdyskuntarakennetta vielä rakentamattomille luontoalueille, kutsuen levittämistä tiivistämiseksi. 

7. Vieraslajien torjuntaa tulisi voimistaa, kaupungin omin voimin. Nyt monin paikoin kaupunkilaisten oma torjuntatyö on turhaa, jos viereisiltä kaupungin alueilta alueelle leviää vieraslajeja. Näin on esimerkiksi Kumpulan siirtolapuutarhassa, joka on jättipalsamien reunustama.

8. Kaupungin tulee pitää luontokartoituksensa ajantasaisina ja tehdä ne oikeaan aikaan. Kaupungin kannattaa olla avoin myös kuntalaisten tekemille kartoituksille, jotka voivat tuoda lisätietoa kaupungin luontoarvoista, mutta siltikään luontokartoituksia ei saa sälyttää kuntalaisten hartioille. Esimerkiksi liito-oravakartoitus tulee tehdä kevättalvella. Väärään aikaan tehdyt luontokartoitukset herättävät epäilyn joko asiantuntemattomuudesta tai siitä, että luontoa ei halutakaan suojella.

9. Toivomme myös, että kaupunki osoittaisi erikseen määrärahoja kouluille ja päiväkodeille ympäristökasvatuksen tilaamiseen. 

10. Elina Nummen lanseeraamat opastetut puistokävelyt ovat positiivinen perinne, jonka toivoisi säilyvän henkilöistäkin riippumatta; samoin Harakan luontokeskus on hieno paikka. 

Vielä lopuksi yhdistys tahtoo huomauttaa, että luonto on paras ekosysteemipalvelu. Mitä enemmän kaupungista on asfaltin ja betonin peitossa, sitä enemmän täytyy rakentaa melumuureja, viherkattoja, hulevesien imeytysaltaita ja muita ekosysteemipalveluita. Monimuotoisuus on helppo menettää, mutta sitä on hankala saada takaisin. Lähiluontoa ei myöskään voi ulkoistaa tai kompensoida, eikä myöskään esimerkiksi uhanalaisten lajien elinympäristöjä.

Michael Perukangas

Kaupunkiluonto ry

puheenjohtaja

Reppu ja reissumies

Havahduin kevään herätessä liian myöhään. Minulla olisi lukujärjestys lähes tyhjä huhtikuun puolivälistä toukokuun loppuun lukuunottamatta viikon yrttineuvojakurssia toukokuun loppupuolella. Mitä tehdä, kun aikuisopintotuki ja lyhennysvapaa alkaisivat kohta paukkumaan?

Keksin, että joka tapauksessa tulisin viettämään suuren osan yllättäen siunaantunutta vapaa-aikaani metsässä kameran ja termoksen kanssa, joten sen ajan voisi käyttää hyödykseenkin. Katselin sillä silmällä tutkintovaatimuksia, ja mietin, mitä haluaisin koulun pakollisen tarjottimen ulkopuolelta oppia. Katseeni kiinnittyi opintojaksoon "Luontoselvitysten laatiminen". Muistin vanhan tuttavuuteni aktivistiaikojeni aamuhämärästä, luontoarvioijaguru Keijo Savolan. Otin yhteyttä Luonnonsuojeluliittoon, ja esitin tilanteen win-win -järjestelynä: minä saan mestari-kisällityyppisesti oppia, sisältöä metsässä hortoiluuni ja SLL yhden silmäparin lisää.

Keijon kanssa tehtyäni yhden havainnollistavan kierroksen Laaksossa ja yhden orientoivan maastokeikan Pakilaan vietin hänen seuranaan yhden maastopäivän Petaksen maastossa ja saatuani häneltä kotiläksyiksi liito-oravaselvityksiä, muita luontoselvityksiä, Metso-kriteereitä, Vesilakia ja metsätyypitysmateriaalia, sovimme kahden kärjen taktiikasta, jossa tekisin liito-oravaselvityksiä ja Metso- ja vesilakikartoituksia.

Olin ensi alkuun kaavaillut pyytäväni jotakin opiskelukavereistani mukaan ainakin joillekin retkistäni itseäni tuoreemmiksi silmiksi ja seuraksi. Pian kuitenkin likinäköinenkin silmä tarkentuu erottamaan kellertäviä liiturinpipanoita kuusten juurilta, ja haapojen vihreät rungot alkavat puhumaan. Huomasin, etten enää silmiä saati seuraa kaipaakaan, vaikka edelleenkään en ole ratkaissut sitä, miten silmälasit ja kiikarit yhdistetään tyydyttävästi. Minulle kehittyi pian rutiini siihen, mitä näille keikoille pakkaan: kasvi- ja lintukirjan, kiikarit, kameran, kahvi- ja soppatermoksen.

On siinä ja siinä, missä määrin tämän yhtälön toinen win-puoli toteutui, - vaikka löysinkin ainakin yhden aiemmin luokittelemattoman suon ja muutamia uusia liito-oravapuita - mutta ainakin minä opin erottamaan lehtipuita myös lehdettömään aikaan ja minulle kehittyi lehtovaisto, jossa fiilistä pitää kuitenkin varmistaa kuopsauttamalla maaperää. Sovittujen Haagan Riistavuoren, Petaksen ja Friimetsän liiturikartoitusten lisäksi tein Metso- ja suojeluarvo- sekä vesistökatsauksen Friimetsässä.

Olin jo hyvää vauhtia kirjoittamassa raporttiani, kun some hälytti Pajamäkeen. En ollut aiemmista Jokeri kakkosen tunnelisuunnitelmista vielä osannut tulla siihen käsitykseen, että suunnitelmat olisivat kuolinisku Patterinmäen metsälle, joka ympäröi Patterinmäen kallioketoaluetta ja jonka kiertävä lenkkipolku on itselleni yksi rakkaimpia lenkkimaastoja. Sinne siis. Kävin tutkailemassa, että josko alueelta löytyisi vielä lisää liito-oravahavaintoja jo aiemmin tehtyjen lisäksi.

Löysinkin kolme papanakuusta Patterinmäen länsipuolelta, tunnelin suuaukon lähettyviltä, ja kaksi näistä oli merkattu kaadettaviksi. Lisäksi neljään ja puoleensataan kaadettavaan puuhun kuului luontodirektiivin ja luonnonsuojelulain suojeltavassa elinympäristössä eli Patterinmäen lounaispuolen vaahteralehdosta seitsemän runkomittaista vaahteraa (eli yli 7 cm paksuisia rinnankorkeudelta).

Käytyäni havainnoimassa Patterinmäkeä ja ilmoitettua havainnoista Helsingin luonnonsuojeluyhdistykseen ja rakentamisesta ja ympäristöstä vastaavalle apulaiskaupunginjohtaja Anni Sinnemäelle, minuun otettiin yhteyttä Pajamäki-seurasta, jonka edustajan kanssa menin sitten laskemaan vaahteroita. Jalopuumetsän kriteeri täyttyi kirkkaasti, ainakin 50 runkomittaista vaahteraa rajallisella noin hehtaarin alueella.

Havainnot poikivat Pajamäki-seuran toimenpidekieltohakemuksen Ely-keskukseen, ja myöhemmin myös Helsyn vastaavan hakemuksen.

Reilut 10 vuotta sitten uskoin, että on mahdollista yhdistää aktivistin, tutkijan ja kunnallispoliitikon toimijaroolit ilman ristiriitaa. Se on kyllä siinä ja siinä. Yhtäältä saamani oppi liito-oravahavainnoinnissa ja Metso-luokituksissa palvelee paitsi luontotietojärjestelmää, myös asukasaktivismia; toisaalta asukasaktivismiin käyttämäni aika on suoraan pois raportinteosta. Varmaankin raporteistani olisi tullut parempia ilman tätä Patterinmäki-ekskursiota, mutta toisaalta vaahteroiden laskeminen teroitti minulle ainakin eräitä Metso-kriteerejä, eritoten jalopuumetsien osalta.

Viiden viikon arvioiva luontohavainnointijakso oli antoisa ja yllättävänkin työntäyteinen. Sain olla Stadin ammattiopiston pioneeri, ensimmäinen suorittaja tällä jaksolla, jolle on kyllä osaamisvaatimukset muttei opetusta. Sain uudet lasit, joilla katsella metsää, vaikkakin vielä lajintuntemuksessa, Metso-kriteereissä, metsä- ja suoluokituksissa onkin työsarkaa. Silkalla luontoarvioinnilla ei voi elää, mutta olen jo siitä tyytyväinen, että olen osaltani vielä kisällinäkin jo vienyt liito-oravahavainnointioppia ja jalopuumetsäoppia eteenkinpäin, ja ehkä joskus voin kurssittaakin niistä. Silmäni myös nyt viimeistään putosivat sen suhteen, että Lisää kaupunkia Helsinkiin -ideologia ei ole vain vallannut stadilaista kaupunkisuunnittelua, vaan se on stadilainen kaupunkisuunnittelu. Siihen kuuluu ajattelu, jossa raiteet aina konfliktitilanteissa jyräävät luonnon. Viimeistään nyt minulle on selvää, että luontoa ei puolusteta valtuustossa, vaan parasta aktivismia luonnon puolesta on mennä luontoon.