- Tämä julkaisu on Ohjaus ja neuvonta -jaksoon tekemäni opintopäiväkirjani ensimmäinen luku; raportti tekemistäni ohjauksista.
- 1. ohjaus: Muumipeikon talvirieha sunnuntaina 3.2. Maunulan majalla, Helsingin Keskuspuistossa
Halusin osallistua nimenomaan tähän tapahtumaan, useastakin syystä. Ensiksikin minulle Keskuspuisto on äärimmäisen läheinen ja rakas, ja ilman sitä en olisi lähtenyt muuntamaan luontoharrastustani aktivismiksi ja aktivismia työksi. Toiseksi, tapahtuman järjestävä Suomen Latu on suuresti arvostamani järjestö. Olen sen kanssa järjestänyt tapahtumia työskennellessäni Malminkartanon jo edesmenneessä asukastalo Horisontissa, ja lisäksi Ladun aktiiveja on antanut apuaan järjestämiini Laaksossa pidettyihin tapahtumiin. Nyt on takaisinmaksun aika. Lisäksi tapahtuman idea eli lumiveistäminen tarjoaa minulle ehkä kivuttomimman mahdollisuuden selviytyä jotenkin tutkintovaatimusten kohdasta ”käsitöiden ohjaaminen luonnonmateriaaleista”.
Itse tapahtuman idea on tarjota kaikenikäisille leikkimielisesti havainnollinen esimerkki ilmastonmuutoksen vaikutuksista. Tosin nyt kun Etelä-Suomessa on lumisin talvi 8 tai 9 vuoteen, havaintoesimerkki ei ehkä mene kaikille perille.
Valmiita lumiukkoaihioita.
Jotkut talkoolaisista - meitä oli neljä talkoolaista koululta - olivat saaneet jo etukäteen tutustuttavaksi tapahtuman seikkaperäisen kuvauksen ja suunnitelmat Suomen Ladulta. Tämä paljastui minulle vasta parisen kuukautta tapahtuman jälkeen; itse en ollut saanut. Tästä kauneuspilkusta huolimatta tapahtuma oli hyvin järjestetty, ja istuimme ikään kuin valmiiseen pöytään. Meille tarjottiin mahdollisuutta tulla valmistelemaan lumiveistosaihioita jo edellisenä iltana, mutta pitkä matka jääväsi minut tästä mahdollisuudesta. Hyvin tapahtumaan pääsi mukaan myös tulemalla tuntia aikaisemmin paikalle tapahtumapäivän aamuna. Tällöin meille näytettiin mm. tapahtumapaikat ja opastettiin sapluunoiden käytössä. Meille jo aiemmasta tuttu Elli Keisteri-Sipilä ja Matti Niemelä olivat kovin avuliaita.
Olosuhteet suosivat tapahtumaa, sillä lunta oli puolisen metriä, ja edellisiltana tehdyt lumiukkoaihiot olivat säilyttäneet hyvin ryhtinsä. Varsin lapsiperhepainotteisen tapahtuman osallistujamäärän arvioiminen on mahdotonta, mutta lumiukkoja ja muita veistoksia tapahtumassa syntyi reilusti toistasataa. Suuri osa lumiveistäjistä oli hyvinkin omatoimisia, mutta kriittisiksi pisteiksi tapahtumassa muodostui tykötarpeiden - kuten neniksi käytettyjen porkkanoiden ja risujen - riittävyys. Risut onneksi ovat uusiutuva luonnonmateriaali, ja me apuohjaajat pidimme proaktiivisesti huolta niiden riittävyydestä eläville puille mahdollisesti koituvien tuhojen ehkäisemiseksi. Lisäksi eräät lumiukkosapluunoista hajosivat, ja jeesusteippi ei oikein pidä niitä koossa. Vastaavaan tapahtumaan kannattaisikin tuoda jykevä nitoja paikalle muottien korjaamista varten.
Yksi Niiskuneiti.
2. ohjaus: Uutelan kodalla kahden esikouluryhmän kanssa perjantaina 12.4.
Neljän hengen iskujoukkomme oli palaveerannut pariin otteeseen pikaisesti ohjausta edeltävinä päivinä ja perustamassaan Whatsapp-ryhmässä suunnitellut ohjausta. Yksi meistä - jolla vieläpä sattui olemaan päiväkotikokemusta - oli yhteyshenkilö päiväkodin suuntaan. Sovimme etukäteen, että kaksi ryhmäläisistämme huolehtii kodan käyttövalmiiksi: polttopuut ja tulen sytyttämisen, ja toinen näistä valmistelijoista oli ensin noutanut kodan avaimen kahvilasta, jossa sitä säilytetään.
Eskarilaiset koostuivat kahdesta ryhmästä, jotka molemmat kokoontuivat kodan ulkopuolelle klo 10. Lapsia oli yhteensä 23. Heistä toinen ryhmä kahden ohjaajan evästämänä etsi kodan ulkopuolella luonnosta kevään merkkejä. Tässä leikissä ongelmaksi osoittautui se, ettei niitä kevään merkkejä oikein tahtonut löytyä. Toiset kaksi ohjaajaa taas vetivät jäte- ja kierrätysneuvontakurssilla jo hyväksi havaitun Ökyilijät ja ekoilijat –leikin (tosin ilman tätä nimeä, joka ei välttämättä olisi avautunut 6-vuotiaille). Leikin ideana on valaista omien kulutusvalintojen vaikutusta ympäristöön.
Leikissä jokainen osallistuja sai vuorollaan valita yhden mieleisen esineen – vaihtoehtoina oli erilaisia vastinpareja, kuten esimerkiksi bussi ja auto (pienoismalleina tietenkin), kestovesipullo ja kaupan vesipullo, avokado ja peruna, kuksa ja pahvimuki, kangas- ja muovikassi. Kun kaikki lapset olivat valinneet yhden esineen, keskustelutin heitä. Kun yksi lapsi oli näyttänyt esineensä, pyysin myös sen vastinparin valinnutta lasta näyttämään esineensä. Sitten kysyin koko ryhmältä (kuka tahansa sai vastata), että kumpi näistä esineistä on ympäristöystävällisempi, ja miksi. Sitten aiheesta keskusteltiin.
Leikki osoittautui jälleen havainnolliseksi ja toimivaksi. Näin nuorten leikkijöiden kanssa tämän tehtävän leikkiminen on siinä mielessä palkitsevaa, että ainakaan kaikki lapset eivät vielä taktikoi tai muutoinkaan puntaroi valintojaan ympäristöystävällisyys mielessä, vaan koska nyt vain sattuvat tykkäämään esimerkiksi autoista tai vesipulloista. Jotkut lapset taas olivat hyvinkin tiedostavia. Yksi ryhmä jaksoi keskittyä siihen todella hyvin, mutta toisessa ryhmässä oli pari hieman vilkasta yksilöä. Leikkien jälkeen lapset vielä kokoontuivat kaikki grillaamaan kotaan.
Mikä sitten olisi voinut mennä vieläkin paremmin? Jos olisimme ehtineet valmistella molemmat ohjelmanumerot ryhmässä siten, että molemmilla ohjaajapareilla olisi ollut valmius vetää molemmat ohjelmanumerot, tällöin kokemus olisi ollut ehkä vieläkin opettavaisempi. Toisaalta nyt kaikki saivat kokemusta kahdesta hiukan erilaisesta ryhmästä; mielenkiintoista olisi kuulla, kokivatko myös "ulko-ohjaajat" ryhmien vilkkauseron kanssani samalla tavalla.
