Talkooporukan otti vastaan Helsingin kaupungin rakennuspalveluyksikön (tai entisen Rakennusviraston) Staran Antti Helakallio, tai mikä sen organisaation nimi nyt nykyään kaikkien organisaatiomuutosten jälkeen onkaan. Ei tainnut Helakalliokaan olla ihan kartalla. Joka tapauksessa hän johtaa kaupungin luonnonsuojelualueiden hoitoa yksikössä, jonka henkilöstövahvuus on 4, ja hänen johdollaan ensin käveltiin uusia, esteettömiä pitkospuita Lammassaareen, ja matkalla Helakallio esitteli Vanhankaupungin luonnonsuojelualueen ja sen hoidon historiaa. Ymmärsimme, että kaikki alueen hoito tähtää lahden rehevöitymisen hillitsemiseen, sillä rantaviiva on muutamissa kymmenissä vuosissa siirtynyt todella paljon. Kuulimme myös Lammassaaren historiasta ja Vanhankaupungin historiasta rautaisannoksen työnjohtajanamme toimineelta Jannelta; saari on otettu vuosisadan alkupuolella työväestön mökkikäyttöön, tarkoituksena tarjota terveellinen ja lähelläoleva pakopaikka teollisuuden ja urbaanin kiireen saastuttamasta kaupungista (mikä ideologia 1800-luvun loppupuolella samanaikaisesti romanttisen ajan pastoraali-idyllin ihannoinnin kanssa myötävaikutti suurkaupungeissa puistojen suunnitteluun, ja meille tämä ajattelutapa saapui noin 50 vuotta jälkijunassa; samassa aallossa Bertel Jung määritteli meille Keskuspuistonkin).
Viikissä kasvaa todella näyttävä, paikoin kolmimetriseksi yltävä järviruokometsä. Järviruoko peittää kaiken muun alleen –joista alkuperäisistä kasveista mainittakoon mm. mesiangervo ja punakoiso- ja Viikissä rehevöitymisen torjuntaan käytetään luomumenetelmänä laiduntavaa karjaa. Sen lisäksi Lammassaaren ja Pornaistenniemen välistä on niitetty muutamia hehtaareita järviruokoa alueelta, jonne karja saa uuden laitumen. Sille aitumelle meidän oli nyt määrä aloittaa aidanteko.
Varsin kostealla maaperällä tehtävää työtä ei kuitenkaan päästy heti aloittamaan, sillä tekniikka petti. Sen kohentumista odoteltaessa tutustuimme Lammassaaren lintutorniin ja harjoittelimme hieman lintujen bongausta kiikareilla. Kevyen kenttälounaan jälkeen porukka jaettiin työnjohtajana toimivan Jannen ja kausityöntekijä Janin johdolla 4 ryhmään, joista yksi hoiti mittaamisen, toinen (eli oma ryhmäni) paalujen kantamisen, kolmas niiden junttaamisen ja neljäs aitaverkon kiinnityksen (mitä työvaihetta päästiin aloittamaan vain pari aitaväliä).
Käytännössä työnjako oli vain ohjeellinen, ja kaikki tekivät talkoohengessä kaikkea. Helpolla tuli tällä kertaa talkoopiste, ja työn tuloksena oli parisensataa metriä aidanseipäiksi maahan juntattuja paaluja (jotka amfibioauto junttasi vielä syvemmälle).
