Viikot 46-47: kierrätystä ja roolipelejä

Opiskeluviikko 46 sisälsi kiertotaloutta käytännössä: koulu vieraili Kierrätyskeskuksen Kalasataman toimitiloissa, joissa ensin jaettiin kierrätysinfoa ja tehtiin ryhmissä kierrätysharjoituksia. Jätteitä syntyy tuotteen elinkaaren kaikissa vaiheissa, ja kävimme läpi näitä elinkaaren eri vaiheita. Opettelimme myös mm. kemikaalien varoitusmerkkejä:

Sitten tutustuttiin Kierrätyskeskuksen myymälään ja esiteltiin Uusix-verstaan periaatteita. Paikka onkin minulle entuudestaan tuttu; kävin siellä 2006-2007 vetäessäni sittemmin kuopatussa kumppanuustalo Horisontissa Tehdään kimpassa -projektia, ja "oman" projektini ja Kierrätyskeskuksen välillä toimi eräänlainen pyöröovi; jotkut työkokeilijat kävivät vuorotelleen vähän molemmissa paikoissa. Lisäksi Kierrätyskeskuksen luontokoulu, jonka ympäristöneuvoja Tuija Vänskän ja silloisen Anu Venäläisen, nykyisen Anu Kailan kanssa tein ympäristöprojekteja Malminkartanoon; mm. peikkoprojektin täyttömäelle ja taidenäyttelyn kirjastoon.

Viikkotehtäväksi piti tällä kertaa tehdä omalle kotitaloudelle keskeisen tuotteen elinkaarianalyysi. Otin sellaisen tulkintavapauden, että valitsin pikemminkin kiertotalouden kannalta haastavan, suorastaan oireellisen tuotteen kuin varsinaisesti aivan keskeisen esineen; analysoin käytännöllisesti katsoen täysin kierrätyskelvottoman muovikrääsän, joka sitäpaitsi on yksi spinoff lastenvideoista syntyneestä tuoteperheestä.

Saanko esitellä, Pipsan muovailuvahatalon "apinalaatikko". Alun alkaen englantilaiseen piirrossarjaan perustuvan tuotteen lisenssi on yhdysvaltalainen. Ja made in China.

Viikko 47 oli sitten varsin toiminnallinen, sisältäen runsaasti ryhmätöitä. Tutkimme esimerkiksi yhdenvertaisuuslakia, miettien käytännön esimerkkejä syrjinnän eri lajeista ja häirinnästä. Sitten teimme draamaharjoituksen, jossa dramatisoimme Rauhankoulun draamakouluttajien johdolla kansalaisoikeusaktivisti Rosa Parksin tapauksen. Meitä taisi olla bussissa kaksikin itseään Rosa Parksiksi luulevaa, jotka istuivat "väärille" paikoille.

Sitten pelattiin ryhmissä kiertotalouspeliä, eräänlaista roolipeliä, jossa ryhmissä piti annetuista resursseista ja tiimiläisten annetuilla taidoilla (näillä muuttujilla voi myös yrittää käydä kauppaa muiden ryhmien kanssa) perustaa ns. startup-yritys. Tämä lieneekin lähintä, mihin startuppeja tulenkaan pääsemään; onneksi Sakke hoiti ns. hissipuheenkin. Minusta laskemiseen taipuvaisena Sademiehenä leivottiin Oy Ecoveton (taivutus- ja logoasioihin emme päivässä ehtineet, pitäisikö olla Ecovedon) talouspäällikkö. Menetin samanaikaisesti neitsyyteni niin roolipelien (jollaisia oli kyllä jo nuoruudessani) kuin startuppienkin kanssa (jollaisiin taas taidan olla liian vanha).

Kivaa kuitenkin oli, etenkin kun suurin osa kaikkein kivoimmista tyypeistä sattui samaan ryhmään. Kun alkaa jo tuntea opiskelukollegoitaan ja tietää heidän vahvuuksiaan, yhteistyö sujuu siinä määrin, että heitä osaisi suositella mitä erilaisimpiin tehtäviin. Kyllä tällä porukalla ainakin hyvän osuuskunnan saisi kasattua, osakeyhtiöstä en tiedä.

Torstaina koulu vieraili Viikinmäen jätevedenpuhdistamolla, mikä olikin havainnollinen reissu, ei vähiten hajumielessä. Jäteveden lietteestä saadaan lämmitykseen käytettävää biokaasua ja ravinnepitoista multaa, jota siitä jalostetaan Sipoossa. Pikaisen HSY-oppitunnin lisäksi meille esiteltiin jätevedenpuhdistuksen sekä mekaaninen että kemiallinen kierto välppeineen. Saimme kuulla, että ja saimme havainnollisen oppitunnin siitä kaikesta, mitä pyttyyn oikein kulkeutuu:

Paikka oli kyllä aika apokalyptinen, ja houkutteli esiin sisäisen käsikirjoittajan. Se toi myös mieleen tieteiselokuvien maailman; happoa tai kiehuvaa metallia nämä altaat eivät sisältäneet, mutta näistä altaista muistuu mieleen Terminator II:sen loppukohtaus, jossa Iso-Arskan hahmo lasketaan sulaan metallin terminoitavaksi:

Opimme myös vesijalanjäljestä:

Viikinmäen puhdistustulos ylittää kaikki normit kirkkaasti: 

Olipa reissulla mahdollisuus tehdä myös henkilökohtainen vesijalanjälkilupaus:

Koululla vielä tehtiin ryhmäharjoitus vaikuttamisen erilaisista keinoista ja kanavista. Satuin valikoitumaan ryhmään, jossa suunniteltiin poliittisille puolueille suunnattu kampanja muovin vähentämiseksi. Tämähän sopii poliittiselle eläimelle. Yllättäen Kokoomukselta löytyi asiasta lukuisia puoluekokousaloitteita, muttei mitään ympäristöohjelmaa. Tämä ei sinänsä minua yllätä, Kokoomuksen ohjelmatyön ja ympäristöpolitiikan köykäisyys, mistä osoituksena sekin, että kapeilla harteilla asia heillä lepää; heidän luontoryhmäänsäkin vetää toinen puolueen kahdesta ympäristöpoliitikosta (tilanne on sentään 70-luvulta parantunut; silloin heitä oli vain yksi, nyt sentään kaksi, tosin hänkin jo 80-luvun peruja eli Sirpa Pietikäinen) eli Salolaisen Pertti, se alkuperäinen 70-luvun ympäristöpoliitikko.

Vihreiltä löytyi ihan oma ohjelmakappaleensa muovin vähentämisestä, ja Vasemmistokin on käyttänyt asiasta lukuisia puheenvuoroja. Demareilta löytyi googlaamalla 9 vuoden (!) takaa yksi muovin vähentämistä koskeva puheenvuoro; varmaan he puolueenakin voisivat lähteä tähän jos he arvelevat saavansa siitä tarpeeksi ääniä.  Muita puolueita en ehtinyt tarkistamaan, mutta ei minulla ole niiden ympäristöpolitiikoista kovin korkeita odotuksia. RKP:tä sentään kiinnostaa merimetsojen ampuminen ja Keskustaa turkis- ja turvetuotannon keplotteleminen jotenkin kestävyysmäärittelyjen alle, jos ei muuten niin sitten muuttamalla määrittelyjä.

Olin myös Urbaani luonto -kurssin kanssa suunnittelemassa meiltä rehtorien konferenssiin tilattua luontovoimaa-virkistyssessiota. Itse tapahtumaan en perhesyistä valitettavasti päässyt, mutta tilaisuus kuului olleen menestys jo siltäkin pohjalta, että arvellun parinkymmenen sijasta 45 helsinkiläistä rehtoria teki Haikon kalliomaastossa rauhoittumisharjoituksen, ryhmäytyi tuhatjalkaismuodostelmassa ja nautti yrttiteetä nuotiolla.

Viikon 47 kurssipäivänä eli maanantaina kurssi vieraili Kustaankartanon vanhainkodissa, joka ei ollenkaan vastannut vanhustenhoidosta välitettyjä kauhukuvia, sillä siellä oli monenlaista kerhotoimintaa, joka perustui asukkaiden omiin mielenkiinnonkohteisiin. Omalta kannaltani kiinnostavinta oli Kustaankartanon monipuolinen luontoelementtien käyttö virkistyksessä ja asukkaiden viihtyvyyttä parantamassa;  kustaankartanolaisten ylläpitämät hyötyviljelypalstat, koiria ja kissoja joillakin osastoilla ja lyhyehkölle metsäpolulle pystytetty runopolku.