1. JOHDANTO
1.1 Mitä on kestävä kehitys? Kestävän kehityksen ulottuvuudet
Mitä on kestävä kehitys? Vakiintuneen määritelmän mukaan se on “maailmanlaajuisesti, alueellisesti ja paikallisesti tapahtuvaa jatkuvaa ja ohjattua yhteiskunnallista muutosta, jonka päämääränä on turvata nykyisille ja tuleville sukupolville hyvät elämisen mahdollisuudet" (www.kestavakehitys.fi). Kestävä kehitys jakautuu ekologiseen, sosiokulttuuriseen ja taloudelliseen ulottuvuuteen (emt). Nämä ulottuvuudet täydentävät toisiaan mutta voivat toisinaan olla ristiriidassa. Esimerkiksi taloudellisesti kestävä ei välttämättä tapahdu sosiaalisesti tai ekologisesti kestävällä tavalla; äärimmäisin versio degrowth-ajattelusta jopa pitää talouskasvua ekologiselle kantokyvylle mahdottomana. Maltillinen versio vain irtikytkee hyvinvoinnin talouskasvusta (www.degrowth.fi).
Yksi suhteellisen helppokäyttöinen tapa arvioida ekologista kestävyyttä ovat hiilijalanjäljen laskurit (esim. http://www.syke.fi/fi-FI/Tutkimus__kehittaminen/Kulutus_ja_tuotanto/Laskurit/Laskureita_hiilijalanjaljen_arviointiin_(3890) . Näiden avulla voi arvioida esim. kulutustottumustensa vaikutusta Itämeren ravinnekuormitukseen tai omien kasvihuonepäästöjen suuruutta.
Huoneistoni lämmitysenergiankäytöstä minulla ei ole saatavilla huoneistokohtaista tietoa, mutta huoneistokohtaiset lukemat voi arvioida jakamalla huoneistoni asuinpinta-ala 91 m2/taloyhtiön huoneistojen asuinpinta-ala yhteensä 2504 m2 x koko taloyhtiön lämmönkulutus 487,3 MWh = huoneistoni arvioitu lämmönkulutus. Nämä tiedot ovat peräisin taloyhtiöni viimeisestä vahvistetusta toimintakertomuksesta, ja tämän laskelman perusteella huoneistoni vuosittainen kaukolämpöenergian kulutus on 17,70 MWh.
Sosiaalisen ja kulttuurisen kestävyyden mittaaminen ruokakunnalle ei ole aivan yksiselitteistä, mutta koettu hyvinvointi on oleellinen mittari ainakin sosiaaliselle kestävyydelle. Sovellan tässä sosiaali- ja terveysalan kriteeristöjä, joista käyttökelpoisia voisivat olla ainakin yhteisöllisyys, osallistumismahdollisuudet, esteettömyys, ennaltaehkäisevä hoito (eli hyvät terveystottumukset), turvallisuudesta huolehtiminen, tietoisuuden lisääntyminen oikeuksistaan, itsenäinen selviytyminen (https://www.ymparistoosaava.fi/sosiaali-ja-terveysala/index.php?k=22586).
Kulttuuriseen kestävyyteen riittää YK-liiton määritelmä, jonka mukaan kestävässä kulttuurissa ”hyväksytään ihmisten erilaisuus, kunnioitetaan jokaisen oikeuksia ja perustavanlaatuisia vapauksia” (https://www.yk-liitto.fi/yk70v/kulttuurinen).
Ruokakunta elää taloudellisesti kestävästi jos se ei velkaannu päivittäisen elämisensä (asuminen, liikenne, ruoka, kulutustavarat) kustantamisessa. Laajempi kestävyyden määritelmä epäilemättä
kattaisi myös pahan päivän varalle säästämisen, mitä puolisoni tekee sijoitusmielessä 50 euroa kuukaudessa; opiskelijabudjetilla perheeni ei veny enempään.
Ekologinen kestävyys voi olla myös taloudellisesti kestävää. Monella tilanteessani olevalla perheellä on kaksi autoa, mihin kuluvaa rahasummaa en osaa arvioida. Se lienee kaikkinensa hyvinkin lähemmäs tuhatta euroa. Meillä kuluu kuukausittain liikenteeseen 145 euroa, plus satunnaiset ratikka- ja metromatkat Helsingissä.
Kotitalouden kestävyyden arvioimiseksi tarvitaan mahdollisimman tarkat tiedot paitsi asumisen ja liikenteen kuluista ja päästöistä, myös kulutustottumuksista. Tarkan arvion tekemiseksi jokainen tosite tulisi säästää paitsi päivittäis- myös esimerkiksi vaate- ja leluostoista. Näistä tuotteista vielä pitäisi tehdä elinkaarianalyysi ja arvioida niiden sosiaalinen kestävyys: onko niiden tuotannossa esimerkiksi noudatettu suomalaisia työsuojelumääräyksiä ja työehtoja ja onko käytetty lapsityövoimaa. Samaten päivittäistavaraostosten ekologinen jalanjälki tulisi tietää paremmin; sisältävätkö tuotteet esimerkiksi palmuöljyä, kuinka paljon käytetään (naudan)lihaa ja lehmänmaitoa. Samaten soijatuotteista olisi hyvä tietää, miten ja missä soija on viljelty.
Resurssiviisas (käsitteen määritelmä:https://www.stat.fi/til/ktutk/2012/ktutk_2012_2014-10-07_tie_001_fi.html) kotitalous pyrkii paitsi hillitsemään kulutusta, myös vähentämään materiaali- ja tavaravirtoja. Tällöin kulutuksen tarkkailemisen lisäksi pitää tarkastella myös kierrätystä; koska jokaisen roskapussin punnitseminen voi osoittautua käytännössä varsin työlääksi, yksi mahdollisuus on tarkastella sitä, kuinka usein kotitalous vie jätteitä sekajätteeseen (sekajätteen määrä on jätelajeissa paras heikon resurssiviisauden indikaattori, sillä sitä ei ole kierrätetty. Vai pitäisikö tässä tapauksessa puhua resurssityhmyydestä?)
1.2 Tarkasteltava kohde: oma kotitalouteni
Päädyin valitsemaan kestävän kehityksen tarkastelukohteekseni oman Porvoossa sijaitsevan kotitalouteni. Tämän valinnan tein kahdesta syystä: siitä on helpointa saada yksityiskohtaista tietoa ja toiseksi, tämä katselmus omalta osaltaan voi motivoida kilvoitteluun kestävämpien valintojen puolesta omassa elämässäni.
Kohteeni sijaitsee 1976 rakennetussa, kahden 3-kerroksisen elementtikerrostalon yhtiössä, joka lämpenee kaukolämmöllä. Asuinpinta-alamme on 91 m2.
Ruokakunnan muodostavat minä Michael Perukangas 47 v, puolisoni S. 42 v, tyttäremme E. 4 v, S. 1 v 8 kk ja puolet ajasta viikko-viikko –periaatteella edellisestä avioliitostani syntynyt poikani S. 10 v, jonka äiti asui tämän tutkielman tekoaikana vastapäisessä talossa. Tosin he muuttivat tämän version kirjoituspäivää edeltävänä päivänä kilometrin päähän, mutta tämä ei muuta vuoroviikkoasumista.
Huoneistossa on oma sauna, joka lämmitetään keskimäärin kerran viikossa. Huoneiston suurin huone on olohuone; lisäksi on keittiö/ruokailuhuone, lasitettu parveke, makuuhuone, eteinen, kylpyhuone, wc, Elsan ja Simeonin huoneet.
Sekajäteastiat tyhjennetään keskimäärin kerran viikossa, samaten biojäte- ja kartonkiastia. Tästä huolehtii Rosk’N’Roll. Lisäksi taloyhtiöllä on keräyspaperilaatikko ja nyt tämän tutkimusprosessin aikana taloyhtiöön on tullut myös muovinkeräysastia. Lähin lasien ja metallien keräyspiste on kilometrin päässä Tarmolassa; sinne ei kulje julkinen liikenne, vaan kuljemme sinne pyörällä. Ongelmajäte pitää kuljettaa omalla kustannuksella n. 5 km päähän Domargårdin jäteasemalle, jonne ei myöskään ole julkista liikennettä.
Puolisoni työskentelee Askolassa, kotoamme 19 km pohjoiseen ja minä opiskelen Roihuvuoressa, kotoamme vajaat 50 km lounaaseen. Kotitaloudessamme ei ole autoa. Vanhemmat kulkevat lyhyehköt matkat pyöräillen, joista äidin pyörässä on Siirille lastenistuin ja isän pyörässä Elsalle peräkärry. Työmatkat äiti kulkee pyöräillen Porvoon linja-autoasemalle, jonne on 2,88 kilometriä; sieltä hän jatkaa Pukkilan Liikenteen bussilla Askolan Monninkylään, jonne on Porvoon linja-autoasemalta 16 kilometriä. Äidille kertyy keskimääräisenä viikkona työmatkapyöräilyä 29 km ja bussimatkailua 160 km.
Isä yleensä matkustaa suoraan Onnibussilla Viikkiin, jonne on noin 54 kilometriä, ja sieltä jatkaa pyöräillen Roihuvuoreen, jonne on 4,68 kilometriä, jolloin hänelle tulee asiointipyöräilyä viikottain vähintään 47 kilometriä, mutta keskimäärin koulun retket mukaan lukien noin 60-70 kilometriä viikossa. Tosin tämän tutkimusprosessin aikana hän on löytänyt metsäisemmän ja hieman lyhyemmän arkipyöräilyreitin, jonka pituus on 4,25 km suuntaansa. Lapset työnnetään (isä yleensä hoitaa viemiset ja tuomiset) lastenrattailla 0,62 km päähän sijaitsevaan päiväkotiin, jota vastapäätä Onnibus lähtee. Poika kulkee joko pyöräillen tai kävellen 0,6 km koulumatkansa, ja hänen äitinsä kuljettaa häntä 2 x viikossa partioon 3 km päähän kerran viikossa (harrastuskyydityksiä viikossa 6 km, ja lisäksi hän pyöräilee kahdesti viikossa 2 km päähän judoharjoituksiin; nämä partiokyydit eivät kuitenkaan koidu meidän kotitaloutemme syntilistalle).
Nykyisellään perheemme on sekasyöjiä; lapset suosivat vanhempia enemmän lihajalosteita (nakit, lihapullat). Isä syö lounaan 5 x viikossa koululla, ja pyrkii suosimaan kasvisruokavaliota, ja äiti lounastaa työpaikallaan pääasiassa kasvisruokaa. Maitotuotteista käytämme jugurttia ja rahkaa melko runsaasti; juuston käytön olemme lähes lopettaneet kuluvan syksyn aikana. Lähinnä poika syö sitä. Siiri syö lisäksi raejuustoa ja lapset kinkkuleikettä. Ruokavaliota täydennetään itsepoimituilla, pakastetuilla ja kuivatuilla sienillä.
Päivittäisessä arjessa tärkeimmät sähkölaitteet ovat matkapuhelimet (isä, äiti, poika), kolme kannettavaa tietokonetta (isä koulutöihin ja bloggaamiseen) sekä äiti kunnalliseen luottamustehtäväänsä ja satunnaisesti työhönsä (hän on opettaja). Kotitaloudessamme käytetään runsaasti myös cd-soitinta (lähinnä isä), dvd-soitinta (lastenvideot), pesukonetta (lapset tuottavat paljon pyykkiä) ja tiskikonetta. Erityinen syntimme ovat vaipat, joita perheessä kuluu paljon; käytämme kotimaisia Muumi-vaippoja, joiden pakkaus on hajoava. Kestovaippailua emme ole jaksaneet aloittaa, sillä olemme katsoneet sen vaatiman pyykkäämisen olevan pois esimerkiksi perheen yhteisestä ajasta, eli tässä ekologinen kestävyys olisi sosiaalisesti kestämätöntä.
Tehtävänannon kysymys: “kuvaa myös toiminnan tavoitteita” (ja toimintaan liittyviä ihmisiä) on moniselitteisenä vaikeasti ymmärrettävä. Ei kotitalous ole yksi subjekti, jolla olisi yksi tahto ja yhteinen tavoitetila kaikissa toimissaan. Toki yhteisesti meillä on tavoite pitää hiilijalanjälkemme mahdollisimman pienenä, mutta jokainen kuitenkin esimerkiksi liikkuu itsenäisesti. Esimerkiksi päivittäisen asiointiliikennöintini lisäksi kuntoliikun uimalla, juoksemalla ja kuntosalilla, jotta voisin jaksaa olla mahdollisimman siedettävä ihminen itselleni ja myös muille ruokakuntani jäsenille. Toki perhe on yhteiskunnallisen työnjaon, kulutuksen ja talouden perusyksikkö, ja uusintamisen ja perusturvallisuuden yksikkö, primaariryhmä (Charles Cooleyn mukaan), sellainen, jonka funktio sosiologien mukaan on primaarisosialisaatio eli ihmiseksi oppimisen perussääntöjen - kuten kulttuurin, normien ja roolien - sisäistäminen turvallisesti (Allardt 1988, 68; 221).
